Nuutisen Arkadikokselle elintärkeä voitto, Ahonen pudotuspeleihin

3.4.2016 Kreikan pääsarjassa toiseksi viimeisellä kierroksella Matti Nuutisen Arkadikos otti elintärkeän voiton putoamiskamppailua ajatellen, kun Arkadikos oli kotikentällään Kavalaa vahvempi numeroin 74-68 (35-29). Roope Ahosen Kolossos Rodoulla taas on mahdollisuudet edetä vielä kuudennelle sijalle toiseksi viimeisen kierroksen tappiosta huolimatta.

Matti Nuutinen heitti 6 pistettä ja haki 8 levypalloa Arkadikoksen tärkeässä voitossa. Kuva: Ville Vuorinen.


Arkadikos pelasi erinomaista puolustusta avausneljänneksestä lähtien, mutta Kavala pysyi iholla kiinni oivan hyökkäyslevypallopelaamisensa ansiosta. Viimeiselle neljänneksellä asteltiin Arkadikoksen 60-49-johdossa ja kotijoukkue kykeni pitämään Kavalan kiristä huolimatta johtonsa loppusummeriin asti.
 

Nuutinen oli joukkueensa parhaimmistoa pussittaen 6 pistettä ja taistellen 8 levypalloa näppeihinsä. Arkadikokselta onnistuivat myös Cameron Jones (19/3/6 syöttöä), Vasileios Kavvadas (13/6) ja Jonathan Lee (11/5).
 

Kreikan pääsarjasta putoavan Kavalan tehokkain oli taas Lasan Kromah, joka heitti 19 pistettä ja noukki 7 levypalloa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Pudotuspelipaikkansa jo varmistanut Kolossos Rodou ja Roope Ahonen taas hävisivät Nea Kifisialle 87-90 (36-53). Kolossos kiri toisella puoliajalla päästen lopulta 3 pisteen päähän kaksi sekuntia ennen loppusummeria.

Ahonen nakutti vaihdosta 22 minuutissa 13 pistettä ja jakoi yhden syötön. Ahosta pisteissä auttoivat  Giannoulis Larentzakis (20/5), Christos Saloustros (17/10) ja Trevor Releford (13/6/8). Nea Kifisian tehotrio oli Muhammad El-Amin (20/6/8), Leonidas Kaselakis (17/4) ja Andreas Glyniadakis (17/5).

Kolossos Rodoulla on vielä mahdollisuudet nousta vielä kuudenneksi ensi viikonloppuna pelattavalla runkosarjan viimeisellä kierroksella.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Saksan Bundesliigassa runkosarjan neljäntenä oleva Ludwigsburg ja Shawn Huff selätti kotikentällään Bayreuthin 88-85 (48-48). Ludwigsburg keräsi 8 pisteen johdon päätösneljänneksen puoliväliin mennessä, mutta Bayreuthin kiri toi vieraat parhaimmillaan pisteen johtoon viimeisellä minuutilla.
 

Kerron Johnson (24/3/5) vei Ludwigsburgin kuitenkin takaisin johtoon ja lopullisen sinetin kotijoukkue löi voitolle vapaaheittoviivalta. Ludwigsburgin muut onnistujat olivat Royce O´Neale (17/5), Roderick Trice (14/1/6), Jon Brockman (10/10) ja 9 pistettä nakuttanut Huff.
 

Bayreuthin pisteistä vastasivat Jake Odum (21/4/5) ja John Flowers (20/5).

Lisätietoja: Ottelutilastot

Turkin kakkossarjassa Anton Odabasin Denizli Basket karkasi Istanbul DSi:ltä kolmannella neljänneksellä jylläten 70-88 (39-37) -vierasvoittoon. Kolmannes neljännes kirjattiin Denizlille peräti 11-30.
 

Odabasi käytti vajaat 19 minuuttiaan tehokkaasti heittäen 17 pistettä ja rohmuten 7 levypalloa. Denizlin kärkinimet olivat jälleen Kenny Boynton (24/2/4) ja Hilton Armstrong (12/13/5). Istanbulin pistehaiksi nousi Derek Williams (20/2).

Lisätietoja: Ottelutilastot

Tuomas Iisalon Craislheim Merlins hakee vielä avausvoittoaan Iisalon komennossa, kun Merlins hävisi Saksan Bundesliigassa Würzburgille 70-81 (35-42). Kotijoukkueen murheenkryyni oli toinen neljännes, jolloin Würzburg piti Merlinsin vain yhdeksässä pisteessä.
 

Merlinsin pistekärki oli 20 pistettä ja 2 levypalloa kirjauttanut Antonio Graves. Vierailta erottui 16 pistettä ja 8 syöttöä tehnyt Dru Joyce.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

Näytä lisää vastaavia