Pyrintö nujersi taistelevan Seagullsin, eteni jälleen Korisliigan finaaleihin

28.4.2016 Tampereen Pyrintö nähdään Korisliigan finaaleissa jo neljännen kerran tällä vuosikymmenellä. ”Punakone” varmisti kevään 2016 finaalipaikkansa nujertamalla vain kahdella ulkomaalaisvahvistuksella läpi välieräsarjan taistelleen Helsinki Seagullsin välierien kuudennessa osaottelussa pistein 74-65 (40-28).

J'Nathan Bullock oli tulessa, kun Pyrintö eteni jälleen finaaleihin.

Antero Lehto osui torstaina kaaren takaa.

James Sinclair oli Seagullsin vahva mies Pyynikillä.

Carl Lindbomin Seagulls isännöi pronssiottelua tiistaina Kisahallilla. Kuvat: Francois Perthuis & Erkki Hautaviita.

Pyrintö oli torstaina lähettää helsinkiläiset pronssiotteluun jo toisella neljänneksellä, kun Antero Lehto, J’Nathan Bullock ja Joonas Cavén saivat heittojyvänsä kohdalleen kaaren takaa.

Tamperelaistroikka nostatti Pyynikillä suoranaisen hurmion latomalla kolmosillaan taululle 38-18-johtolukemat vain neljä minuuttia ennen tauolle lähtemistä. Pudotuspeleissä kerta toisensa jälkeen kanveesista noussut Seagulls ei ollut kuitenkaan valmis luovuttamaan, vaan kavensi valmentajansa Mikko Larkaksen ohjeilla tappioasemansa 12 pisteeseen (40-28) tauolle lähdettäessä.

Pyrintö piti johtonsa vielä pitkään kolmannella jaksolla yli kymmenen pisteen, mutta Seagulls nipisti eroa kori korilta pienemmäksi. Vierasjoukkuetta antaumuksella kannattanut Seagulls-fanikatsomo saikin päätösjakson alussa tuuletella täysin palkein, kun Terrence Watson toi perättäisillä pisteillään vieraat jo yhden pisteen päähän – 56-55.

Ratkaisevilla hetkillä Pyrintö kuitenkin teki sen, mitä se on parhaimmillaan tällä kaudella tehnyt.

Ilkka Palviaisen suojatit imivät kaiken ilman pois Seagullsin hyökkäyksestä ja ajoivat helsinkiläiset pakotettuihin ratkaisuihin ajan käydessä vääjäämättä umpeen. Pyrintö ei tehnyt toisessa päässä kenttää ihmeitä, mutta Esian Hendersonin, Damon Williamsin ja Ricky Minardin korit kasvattivat kotijohdon jälleen kymmeneen pisteeseen – 68-58 – kun ottelua oli pelaamatta enää kolme ja puoli minuuttia.

Timo Heinonen ja Carl Lindbom nostattivat vielä kerran taisteluhenkeä vieraissa kaventamalla eron viiteen, mutta kaikkensa antanut vierasjoukkue joutui lopulta lähtemään pukuhuoneeseen pettymyksen tunne hartioillaan, kun Pyrintö jäi kiittämään kotiyleisöään tuesta palattuaan finaaleihin kahden vuoden tauon jälkeen.

Kolmesti kaaren takaa osunut J’Nathan Bullock (20/5 syöttöä) johti voittajia ja sai suurimman tuen Ricky Minardilta (14/7/4 syöttöä/3 riistoa), neljä kolmosta säkittäneeltä Antero Lehdolta (12/2), Esian Hendersonilta (11/7) sekä Joonas Cavénilta (9/8).

Gullsin taistelun ilmentymiä olivat James Sinclair (19/9), Terrence Watson (17/2), Carl Lindbom (13/5/3 riistoa) ja Antto Nikkarinen (12/0).

”Sarja oli aikamoista shakkia”

Tunteet olivat pinnassa ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Vaikka ilman Jason Conleyta ottelusarjaan lähtenyt Seagulls oli välieräsarjan ennakkoasetelmissa altavastaaja, Gulls-päävalmentaja Mikko Larkas ei peitellyt pettymystään tappion jälkeen.

- Sarja oli aikamoista shakkia. Pelaajia liikuteltiin ja mietittiin, miten saadaan toisen heikkous näkyviin. Aika paljon ottaa päähän, että se shakkimatsi hävittiin, Larkas huokaisi.

- Tämä peli ratkesi siihen, että oltiin hetkittäin ihan pehmeitä ja kiukuteltiin ihan turhaan. Emme juosseet tarpeeksi hyvin takaisin puolustukseen ja annettiin kotijoukkueelle liikaa etumatkaa.

Vaikka Seagulls onnistuikin pakottamaan Pyrinnön 20 pallonmenetykseen, Pyrintö oli korin alla kokonsa mukainen joukkue ja vei levypallot päätä lyhyempien stadilaisten edestä 38-27.


Toinen ottelun ratkaisusta oli kaukoheittopeli: Pyrintö heitti – pitkälti toisen jakson hurmoksensa turvin – kolmosensa 62% tarkkuudella, kun taas Gullsilta putosi vain neljä heittoa 16% tarkkuudella. Tamperelaiset saivat kaukoheitoillaan riittävän etumatkan hyydyttääkseen johtonsa pelin loppuun asti.

- Haluan antaa suuren tunnustuksen Seagullsille kovasta duunista. Yksi sitkeimmistä korisjengeistä ja äijäporukoista joita on nähty, ylisti Pyrinnön päävalmentaja Ilkka Palviainen välierävastustajaansa.

- Mielenkiintoisella mielellä Kouvolaan ja lähdemme kokeneella joukkueella haastajana finaaliin. Ihan kauheasti en ole uhrannut vielä ajatusta Kouvoille, mutta staffilla on tilanne hyvin hallussa. Nautitaan nyt tunti, pari finaalipaikasta ja aletaan sen jälkeen taas hommiin, päätti Palviainen.

Finaalit käyntiin 2. toukokuuta, pronssiottelu Helsingissä

Kouvolan Kouvot isännöi Korisliigan finaalien avausottelua Kouvolan Lumon Areenalla maanantaina 2. toukokuuta. Pyrintö puolestaan tuo toisen finaaliottelun Tampereelle keskiviikkona 4. toukokuuta.

Pyrinnön kotikentästä Korisliigan finaaleissa ei ole vielä täyttä varmuutta, mutta seuran antamien tietojen mukaan Pyrintö selvittää mahdollisuuksiaan pelata finaaleja Tampereen Hakametsän jäähallissa.

Finaalit voittaa ensimmäiseksi neljään otteluvoittoon yltänyt joukkue.

Pronssimitalien kohtalo ratkeaa tiistaina 3. toukokuuta Töölön Kisahallissa, kun kevään yllättäjät Seagulls ja BC Nokia iskevät yhteen. Kumpikaan joukkue ei ole voittanut miesten SM-mitalia historiansa aikana.



Lisätietoja: Ottelutilastot
 
6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

3.4.2024 13:45 Korisliiga

Jatkosarjat triplatuplaan lopettanut Korihaiden Jalen Jackson maaliskuun kuukauden pelaaja

Kotiedun ja kolmannen sijan napanneen Korihaiden monipuolinen Jalen Jackson on valittu Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 13:34 Erotuomarit

Korisliigan pudotuspelivaiheen erotuomarit on valittu

Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.

30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

30.3.2024 07:55 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat huipentuvat TV:ssä – Korihaiden ja Kauhajoen ottelu suorana Jimillä

Korisliigan lauantaisessa päätöskierroksessa suurin mielenkiinto osuu taisteluun puolivälierien kotiedusta, jossa kahdesta paikasta taistelevat Korihait, Kataja Basket, Kauhajoki ja Salon Vilpas.

27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

Näytä lisää vastaavia