Pirkka Street Basket vieraili Forssassa

13.5.2016 Pirkka Street Basket pysähtyi perjantaina Forssassa. Tapahtuma keräsi noin 100 lasta nauttimaan liikunnan riemusta K-Citymarket Forssan parkkipaikalle. Tapahtuman järjestämisestä vastasivat Koripalloliitto, Forssan Koripojat ja kauppias Mikko Virtanen.

Forssan Pirkka Street Basket tapahtuma alkoi pilvisenä, mutta heti koululaisten vallatessa pelikentät, oli aurinko jo paistamassa kirkkaalta taivaalta

Forssan katukoristapahtumassa pelattiin rennoissa tunnelmissa

Kierturekka oli parkkeerattu K-Citymarket Forssan pihalle

Pirkka Street Basket vieraili toisen kiertueviikkonsa viimeisenä päivänä Forssassa. Pilvisenä alkanut päivä kääntyi kauniiksi auringonpaisteeksi, kun noin 100 koululaista pyöräili K-Citymarket Forssan parkkipaikalle pelaamaan katukorista. Tapahtuman järjestelyistä vastanneen seuran, Forssan Koripoikien, puheenjohtaja Arja Kotavuo kehuu tapahtuman tunnelmaa ja pelaajien intoa.

-Opettajat ja lapset ovat todella ymmärtäneet jutun juonen. Tapahtumassa on todella rento meininki ja pelejä pelataan hyvällä fiiliksellä. On ihailtavaa, miten lapset ovat panostaneet esimerkiksi kasvomaalauksilla ja kannustuskylteillä. Todella moni tapahtumaan osallistuneista koululaisista harrastaa koripalloa, vaikka tietenkin toivomme, että tapahtuma houkuttelisi paikalle myös niitä, joille koripallo on uusi juttu.

-Ensimmäistä kertaa sää suosi Forssaa! Yleensä meillä on täällä satanut kaatamalla, FoKoPon Heidi Tuominen nauraa. -Jäsenmäärä meillä on kyllä kasvanut, ja koripallo muutenkin on Forssassa todella suosittua. Ja ollaanhan me yksi Suomen suurimmista junnuseuroista.

Tapahtumassa oli avustamassa noin viisitoista nuorta pelaajaa FoKoPosta. Päivään otteluvalvojina osallistuneet Jenna Toivonen, Kerttu Lepola ja Viivi Laitinen kertovat nauttivansa lasten riemusta.

-On kivaa, kun lapset pääsevät kokeilemaan koripalloa jo nuorena ja näin helpolla tavalla. Forssassa ei usein järjestetä tällaisia tapahtumia, joten kyllä tämä on meillekin tärkeä juttu.

Tapahtumaan osallistuneiden lasten ilmeistä päätellen kyseessä todella oli ”vuoden hauskin koulupäivä”. Tölön koulun opettaja Aija Ojansuu oli tullut tapahtumaan omien kolmasluokkalaistensa kanssa.

-Aluksi emme olleet varmoja saammeko joukkuetta kasaan, mutta loppujen lopuksi innostuneita olikin useita, meidänkin koululta tuli sitten kaksi kolmasluokkaa! Lapsille tämä on mukava tapahtuma, kun pisteitä ei lasketa niin tarkasti eikä kenenkään tavoitteena ole voitto. Ja vaikka vähän olisikin, niin ei häviötäkään tarvitse kauaa harmitella, kun otteluita on niin monta peräkkäin, että edellisen loppuessa saa jo keskittyä täysillä seuraavaan.

Katukoriskiertue jatkuu toukokuun loppuun asti. Seuraavalla viikolla vuorossa ovat Lappeenranta, Kouvola, Espoo, Karkkila ja Orimattila.

Pirkka Street Basket 2016 on osa Suomen koripalloliiton ja Keskon päivittäistavarakaupan yhteisvastuullista Pikkusudet-hanketta, jonka tavoitteena on edistää lasten liikkumista. Hanke toteutetaan yhteistyössä paikallisten koripalloseurojen ja K-ruokakauppiaiden kanssa.

Lisätietoja: Pikkusudet, Instagram
 
27.3.2024 09:43 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket tulee taas – toukokuussa vietetään jälleen vuoden hauskimpia koulupäiviä

Tuhannet alakoululaiset pääsevät jälleen toukokuussa viettämään vuoden hauskinta koulupäivää. Pirkka Street Basket -kiertue ulottuu tänä keväänä Helsingistä aina Ouluun saakka 14 turnauksen voimin.

20.1.2023 14:30 Susijengi

Koripalloliiton ja K-ryhmän yhteistyö jatkuu - yhteistyön aikana on liikutettu jo yli 120 000 lasta

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus kestää vuoteen 2025 saakka. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet koris-koulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Susijengi ja Pirkka lähtevät mukaan myös K-Marketin kiusaamisvapaa vyöhyke -kampanjaan.

20.9.2022 20:33 Seurauutinen

Seurauutisia #73: Pikkusudet-rieha liikutti 350 lasta Tikkurilan Urheilutalolla

Tikkurila-Seuran jo perinteiseksi muodostunut lähialueen alakoululaisille tarkoitettu Pirkka Pikkusudet-rieha oli jälleen menestys, kun viskarit, eskarit ja ekaluokkaiset opettelivat koriksen saloja.

30.8.2022 14:13 Seurauutinen

Seurauutisia #71: Uusi kausi käynnistyy jälleen Pikkusudet-koriskoulujen ja -riehojen osalta

Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu myös kaudella 2022–23. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan ja järjestämään Pikkusudet-koriskouluja, etenkin nyt kun korisbuumi on parhaimmillaan.

11.3.2022 08:16 Pikkusudet

Seurauutisia #66: Pohjoisen Pikkusudet-korisriehat koukuttavat korikseen

Kempele Wilduckz on nostanut itsensä vahvasti pohjoiselle koriskartalle. Seuran järjestämä Pirkka Pikkusudet-korisrieha liikutti lauantaina 26.2. Linnakankaan koululla lähes sataa mikro- ja supermikrojunioria Kempeleestä, Oulusta, Taivalkoskelta ja Rovaniemeltä.

10.8.2021 12:00 Seurauutinen

Seurauutisia #56: Uusi kausi käynnistyy taas Pikkusudet-koriskoulujen ja -riehojen osalta

Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu taas kaudella 2021–22. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan ja järjestämään Pikkusudet-koriskouluja.

15.10.2019 11:00 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket saa jatkoa - järjestäjien haku vuoden 2020 kevään ja syksyn kiertueille käynnissä 13.11. asti

Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan yhteistyö jatkuu vahvana myös ensi vuonna, kun Pirkka Street Basket -kiertue kiertää jälleen ympäri Suomen keväällä ja syksyllä. Hae mukaan järjestämään vuoden hauskinta koulupäivää kevään tai syksyn kiertueelle!

7.10.2019 09:28 Pikkusudet

Seurauutisia #26: Uusi kausi on käynnistynyt myös Pikkusudet-koriskoulujen ja -riehojen osalta

Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu eloisana. Syksyllä seuroissa on startannut jälleen uusia Pikkusudet-koriskouluja ja kauden aikana järjestetään lukuisia riehoja ympäri Suomen. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan.

16.9.2019 13:36 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueella liikkui yhteensä 4250 koululaista

Syksyn 2019 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi elo-syyskuun vaihteessa ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 14 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli 4250 koululaista.

13.9.2019 13:12 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueen päätöstapahtuma järjestettiin Lahdessa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

Näytä lisää vastaavia