19.5.2016 Suomalainen valmentajaosaaminen sai kunnianosoituksen Saksassa, kun Danny Jansson, 36, valittiin Saksan NBBL:n (U19) vuoden valmentajaksi. Suomen nuorisomaajoukkueistakin tuttu Jansson on valmentanut kaksi kautta ratiopharm Ulmin akatemiajoukkuetta, joka pelaa tulevana viikonloppuna NBBL:n Final Fourissa.

Danny Jansson valittiin Saksan NBBL:n (U19) vuoden valmentajaksi. Kuva: BBU ‘01
Jansson siirtyi kesällä 2014 Saksaan valmentamaan Bundesliigaa ja Eurocupia pelaavan ratiopharm Ulmin akatemiajoukkuetta. Ennen siirtymistään Saksaan Jansson tunnettiin sekä PuHun junioritoiminnasta että Suomen nuorisomaajoukkueiden valmennuksesta.
- Hieno palkinto erityisesti sen vuoksi, että se on muiden valmentajien äänestämä. Takana on pitkä kausi ja pudotuspelit. Viikonlopun Final Fourin ensimmäinen ottelu on Bambergia vastaan, joka ei ole sieltä helpoimmasta päästä, Jansson kertoo.
Ulmin akatemiajoukkue on ensimmäistä kertaa seurahistoriansa aikana NBBL:n Final Fourissa. Tänä viikonloppuna Ulmissa pelattava Final Four -tapahtuma on Saksassa merkittävän iso koripallotapahtuma, johon on myyty ennakkoon jo 2000 lippua.
- Ensisijainen tavoite meidän junioriakatemialla on kasvattaa Bundesliiga-pelaajia. NBBL ja kakkosjoukkueemme ProB:ssä ovat osa tätä yhtälöä. Tällä kaudella kolme pelaajaa on tehnyt debyyttinsä Bundesliigassa. Se on tämän projektin mittari, vaikka haluamme tietenkin menestyä myös NBBL:ssä ja ProB:ssä.
Jansson on aikaisemmin tällä kaudella valittu NBBL:n All Star -valmentajaksi sekä Jordan Brand Classic -leirille Zagrebiin.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.