20-vuotiaiden miesten kiri jäi palkitsematta EM-avauksessa

16.7.2009 Suomen 20-vuotiaat miehet kuroivat EM-avauksessaan Puolaa vastaan 16 pisteen tappioasemasta pisteen johtoon päätösjakson loppusekunneilla. Sinivalkoisten kiri jäi kuitenkin palkitsematta, kun Puolan kolmen pisteen heitto kierähti koriin kymmenen sekuntia ennen loppua. Päätösluvut merkittiin Puolan hyväksi 65-67 (26-33).

Roope Ahonen johdatti pelinrakentajan tontilla Suomen tasoihin päätösjaksolla.

Matti Nuutiselle soviteltiin ottelun sankarin viittaa: kolmonen vei Suomen pisteen johtoon 33 sekuntia ennen loppua.

Antti Kanervo kunnostautui Puola-ottelun päätösjaksolla. Kuvat: Francois Perthuis ja Tytti Nuoramo.

- Harmittaahan tämä. Jossiteltavaa jäi paljon, mutta jossittelu on täysin turhaa, huokaisi 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Anton Mirolybov.

- Herättiin liian myöhään. Meiltä kesti 25 minuuttia kesti tottua siihen, että me pelataan EM-kisoissa eikä Suomessa. Yritimme korin alla vastata Puolan fyysisyyteen läpsimällä, vaikka olisi pitänyt painia mies miestä vastaan.

Puola rullasi parhaimmillaan 17 pisteen johtoon 209-senttisen laiturilupauksensa, ensimmäisen 30 minuutin aikana kaikki pelitilanneheittonsa upottaneen Jakub Wojchiechowskin (23/10) johdolla. Kolmannen jakson puolivälissä Suomi sai kuitenkin Puolan hyökkäyksen raiteiltaan prässipuolustuksen ja palloscreenien vaihdon tuloksena.

Päätösjakson alussa Puola johti vielä 56-40, mutta puolustuksensa raiteilleen saanut Suomi alkoi kuroa eroa kiinni heitto kerrallaan. Matti Nuutinen (16/2) ja Roope Ahonen (15/2/4 syöttöä) kuroivat eron ensiksi kahdeksaan (48-56), jota seuranneen lyhyen notkahduksen jälkeen Ahonen ja Matias Ojala (5/4) toivat Suomen neljän pisteen päähän (56-60). Puolan aikalisän jälkeen Antti Kanervo (14/2/4 syöttöä) tasoitti ottelun (62-62) perättäisillä kolmosillaan runsaat kaksi minuuttia ennen loppua.

Neljästä kolmen pisteen heittoyrityksestään kolme upottanut Matti Nuutinen vei Suomen 65-64-johtoon, kun ottelua oli pelaamatta 33 sekuntia. Puolan Jaroslaw Mokros (11/6/5 riistoa) kuittasi hetkeä myöhemmin kolmosellaan Puolan kahden pisteen johtoon. Suomelle jäi 13 sekuntia aikaa yrittää tasoitusta, mutta Roope Ahosen tasoitusyritys ponnahdi koriraudasta ulos ja Puola vei voiton täpärästi 65-67 (26-33).

- Roope Ahonen pääsi hyvin rytmiin, kun asetimme hänet pelinrakentajan paikalle kolmannen jakson puolivälissä. Kanervo pelasi hyvät loppuminuutit ja Matti Nuutinen oli toisella jaksolla erinomainen, arvioi Mirolybov suojattiensa esitystä Puolaa vastaan.

Suomen kisat jatkuvat lauantaina Iso-Britanniaa vastaan. Neljän joukkueen EM-alkulohkosta ylempään jatkosarjaan pääsee kaksi parasta.

- Jatkossa meidän pitää olla valmiit pelaamaan ensiminuuteista asti. Meillä ei ole varaa päästää vastustajaa karkumatkalle siitä syystä, että emme muista hypätä levypalloihin tai sulkea, arvioi Mirolybov jatkoa.

Suomi - Puola 65-67 (16-17, 26-33, 40-56), alle 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Skopje (Makedonia) 16.7.2009

Matti Nuutinen 16/2, Roope Ahonen 15/2/4 syöttöä, Antti Kanervo 14/2/4 syöttöä, Matias Ojala 5/4, Juho Lehtoranta 5/2, Jesse Niemi 3/4, Ilpo Pehkonen 3/1/4 syöttöä, Atte Perttu 2/3, Sami Ikävalko 2/0, Nicolas Dolenc 0/1, Jesse Mäntylä 0/0, Miska Ahokas.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
24.7.2016 19:00 Maaottelu

Sudenpentujen EM-taival kunniakkaaseen päätökseen

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisat saivat päätöksensä yli 2000 katsojan silmien alla Helsingin Jäähallissa, kun Suomi voitti Unkarin 91-70 (20-32). Suomi heitti tarkasti ensimmäisellä neljänneksellä, yltyen 18-0-juoksuun avausjakson päätteeksi ja keräten vankan johdon, joka kantoi loppusummeriin saakka. Suomen lopullinen sijoitus turnauksessa oli 15.

23.7.2016 17:00 Maaottelu

Sudenpennut joutuu hakemaan vauhtia B-divisioonasta

Suomen 20-vuotiaiden miehien putoaminen B-divisioonaan varmistui tänään Helsingin Jäähallissa yli 2000 katsojan edessä, kun Suomi hävisi heikon toisen puoliajan myötä Ranskalle 74-60 (30-33). Tappiosta huolimatta EM-kotikisoissa on jäljellä vielä yksi ottelu, joka pelataan huomenna sunnuntaina.

22.7.2016 19:40 Maaottelu

Sudenpennut jäi Slovenian jalkoihin EM-kisoissa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen pitää voittaa kaksi seuraavaa otteluansa pysyäkseen Euroopan A-divisioonassa, kun Suomi jäi pahasti Slovenian jalkoihin Pasilan urheilutalolla 47-81 (20-44). EM-kisoissa kolme viimeiseksi sijoittunutta tippuvat B-divisioonaan ja Suomi pelaa nyt sijoista 13-16. Huomenna Sudenpennut kohtaa Ranskan.

20.7.2016 22:00 Maaottelu

Sudenpentujen loppuhurmos ei riittänyt, fyysinen Liettua liikaa Suomelle

Suomen 20-vuotiaat miehet voittivat kaksi Euroopan suurmaata Helsingin EM-kisoissa, mutta kolmas eli Liettua oli Sudenpennuille liian iso vuori ylitettäväksi. Liettua piti koripalloklinikan toisen ja kolmannen neljänneksen aikana, eikä Suomen päätösneljänneksen hurmiolle liennyt enää pelikellossa aikaa. Fyysisempi ja tarkasti heittänyt Liettua voitti Sudenpennut 62-81 (26-42).

20.7.2016 Maaottelu

Sudenpennut kaatoi jo toisen Euroopan suurmaan, Suomi trillerimäiseen voittoon Ranskasta

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisojen alkulohkonsa kahteen voittoon, kun Sudenpennut haukkasi liki 7000 katsojan edessä Ranskan iltapalakseen. Ottelu ratkesi vasta viimeisillä minuuteilla, kun Joonas Tahvanaisen uroteot puolustuksessa pitivät Ranskan hyökkäyksen kurissa ja Suomi pääsi viimeistelemään loppulukemiksi 70-65 (27-31) vapaaheittoviivalta.

17.7.2016 22:00 Maaottelu

Markkanen sytytti Helsingin Jäähallin hurmokseen, Sudenpennut voittivat sensaatiomaisesti Espanjan

Suomen 20-vuotiaiden miesten ensimmäinen EM-kotikisavoitto ei olisi voinut saada mielettömämpää loppua. Sudenpentujen ja Euroopan ehdottomaan eliittiin kuuluvan Espanjan välinen ottelu eteni trillerimäisesti jatkoajalle, jolla 33 pistettä pussittanut Lauri Markkanen tippasi Suomen 91-90 (45-45)- voittoon kaksi sekuntia ennen loppua Helsingin Jäähallin 4922-päisen yleisön räjähtäessä huutomyrskyyn.

16.7.2016 21:00 Maaottelu

Suomen 20-vuotiailla miehillä jännittävä EM-kotikisa-avaus Israelia vastaan

Suomen 20-vuotiaiden miesten historialliset EM-kisat pyörähtivät käyntiin tänään lauantaina Helsingin Jäähallissa 4554 silmäparin edessä, kun Suomi kohtasi Israelin. Tasaisessa pelissä molemmilla joukkueilla oli hetkensä, mutta Israel sai viimeisen momentumin päätösneljänneksellä, jonka myötä israelilaiset pääsivät juhlimaan 81-72 (35-33) -voittoa.

20.7.2014 Maaottelu

20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisat kunnialla viemällä Kyprosta

Suomen 20-vuotiaat miehet saavuttivat B-divisioonan EM-kisojen seitsemännen sijan, kun kisojen viimeisessä ottelussa Sudenpennut kaatoivat Kyproksen 88-52 (40-26). Suomi aloitti nihkeästi, mutta sai toisella neljänneksellä pelinsä soljumaan.

18.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaiden poikien ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet kotivoittoihin

Kolmen maaottelun päivänä 18-vuotiaat pojat murskasivat Georgian Susi Training Centerissä loppunumeroin 99-44 (52-25). Lisäksi 16-vuotiaat tytöt nappasivat kotivoiton Ukrainasta, mutta 20-vuotiaat miehet hävisivät EM-kisoissa Sveitsille.

15.7.2014 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Valko-Venäjälle

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi Sarajevossa pidettävissä B-divisioonan EM-kisoissa tähän asti tappiottomalle Valko-Venäjälle 73-85 (33-44). Yhden koon isommat valkovenäläiset veivät levypallotaistelun peräti 29-48.

Näytä lisää vastaavia