16- ja 18-vuotiaille pojille tappiot huippumaille

16.7.2016 Suomen poikamaajoukkueet kärsivät kaksi tappiota Euroopan huippumaille. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät Susi Training Centerissä pelatusa kotiottelussa Turkille 72-82 (28-38), kun taas 18-vuotiaat pojat kärsivät tappion Espanjassa isäntämaalle numeroin 80-66 (43-34).

Mikael Jantunen erottui joukosta, kun 16-vuotiaat pojat hävisivät kotikentällään Turkille.

Anton Vialen ja 18-vuotiaat pojat taas hävisivät Espanjalle vieraissa. Kuvat: Ville Vuorinen & Francois Perthuis.


16-vuotiaissa pojissa Turkki keräsi Suomea vastaan kymmentä pistettä hipovan johdon toisella neljänneksellä, jonka se piti ottelun loppuun asti. Suomen pyristelyistä huolimatta tarvittava puristus peli viemiseksi tasaiseksi jäi puuttumaan ja turkkilaiset marssivat 72-82-voittoon.
 

– Paransimme hyökkäyspelaamisen laatutekijöitä eiliseltä merkittävästi, mutta kansainvälisellä tasolla vaadittavaa vuorenvarmaa viimeistelyä emme vielä onnistuneet esittämään, Suomen päävalmentaja Miikka Sopanen kommentoi.
 

– Puolustuspäässä teimme eilistä enemmän virheitä ja se näkyi välittömästi tulostaululla. Kookas ja fyysinen Turkki antoi kaivatun oppitunnin puolustuslevypallopelin kovuudesta. Hyökkäyslevypalloissa olimme erittäin hyviä, mutta jatkossa meidän täytyy oppia dominoimaan myös oman pään irtopallopeliä.
 

Suomelta onnistui erityisesti monipuolisen pelin pelannut Mikael Jantunen (15/6/6 riistoa). Suomelta kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät myös Erik Sajantila (14/3/3 syöttöä), Ville Tahvanainen (11/3), Janne Lehtoranta (10/2/3 syöttöä) ja Tomas Pihlajamäki (10/1).
 

Turkilta erottuivat Mert Konuk (16/7/4 riistoa) ja Mustafa Kurtuldum (15/0).

Lisätietoja: Ottelutilastot

Espanjassa isäntämaa sai hyvän juoksun toisen neljänneksen loppuun, kun irtopallot pomppivat espanjalaisille ja Suomen tiukasta puolustuksesta huolimatta isännät saivat pallon koriin heittokellon loppuvaiheilla.
 

Espanja keräsi 10 pisteen johdon, jota Suomi ei saanut kurottua enää 5 pistettä lähemmäksi puoliajan jälkeen. Espanjalaiset pääsivät vielä kaunistelemaan loppulukemiksi 80-66 viimeisillä minuuteilla.
 

– Suhteessa eiliseen pelasimme paremmin. Pystyimme parantamaan tiettyjä asioita puolustuspelaamisessamme ja muutenkin olimme energisempiä, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski aloitti.
 

– Kymmenen pisteen johtoasemassa espanjalaisten rutiini oli sen verran kova, että emme pystyneet enää pelaamaan voitosta, vaikka toinen puoliaika oli ihan hyvä.
 

Suomen sentterikaksikko Hannes Pöllä (7/5) ja Anton Vialen (6/0) erottuivat Espanjaa vastaan edukseen. Kummatkin jykeväkokoiset sentterit loivat korin alle uhkan, jonka myötä Suomen heittäjät Vili Nyman (12/5), Ville Haapoja (11/2) ja Andre Gustavson (11/1) pääsivät laukomaan kaaren takaa.
 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

29.7.2017 Maaottelu

16-vuotiaille pojille EYOF-pronssia, 18-vuotiaat peittosivat Liettuan

Sudenpennuilla oli maukas lauantai, kun Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen historian ensimmäisen palloilumitalin päihittämällä Kroatian pronssiottelussa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat EM-avauksessaan Liettuan.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

Näytä lisää vastaavia