Susijengi latautuneena toiseen leiritysviikkoonsa

2.8.2016 13:20 Susijengi aloitti valmistautumisensa ensi kesän EM-kisoihin polkaisemalla yhteisleirityskautensa käyntiin viikko sitten ja peittoamalla ensimmäisen leiritysviikkonsa päätteeksi Belgian Tampereella. Toisen leiriviikon alkaessa ja lauantain Saksa-ottelun häämöttäessä on Susijengin fokus uusien pelillisten elementtien sisäänajossa.

Matti Nuutinen piti viime lauantain Belgia-ottelua tyypillisenä kesän avausotteluna.

Susijengi ulvoo seuraavaksi launtaina Hartwall Arenalla Saksaa vastaan. Kuvat: Ville Vuorinen.

Lauantain Belgia-ottelu oli kaikessa vuoristoratamaisuudessaan oppikirjaesimerkki maajoukkuekesän ensimmäisestä ottelusta: löytyi ylä- ja alamäkiä, uutta ja vanhaa, paljon hyvää ja paljon parannettavaa. 

 

 

- Valmentajat katsovat varmasti matsia tallenteelta niin, että pääsemme treenaamaan niitä asioita, joita toteutimme Belgiaa vastaan heikommin. Avauspuoliskolla emme luottaneet puolustuksen konseptiin ja levypallopelaaminen jätti toivomisen varaa, mutta kesän alussa peli on vielä vaiheessa, arvioi kahdet arvokisat Susijengin kanssa tahkonnut Matti Nuutinen.

 

 

Pelattujen maaotteluiden kaikkien aikojen jaetulle kärkisijalle Belgia-ottelussa noussut Tuukka Kotti paljasti joukkueensa keskittyneen Belgiaa vastaan ensisijaisesti uusien asioiden ajamiseen omaan peliin.

 

 

- Tänä kesänä kaikkein tärkeintä on se, miten omaa juttua kehitetään. Olemme treenanneet viikon verran muutaman uuden jutun toteuttamista, ja teimme kentällä ihan hyviä juttuja. Jatketaan hyvästä alusta eteenpäin ja parannetaan.

 

 

Lauantaina 6.8. Helsingin Hartwall Arenalle Susijengiä vastaan kirmaa EM-karsintoihin valmistautuva Saksa nuorella ja urheilullisella joukkueellaan.

 

 

- Astetta kovempi vastustaja vastassa ja astetta kovempi Susijengi tulossa myös mukaan peliin, lataa Susijengin tulokaskaartiin kuuluva Shawn Hopkins.

 

 

 

 
26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

5.7.2018 10:49 Susijengi

Susijengin Islanti-ottelussa tehtiin Euroopan karsintojen yleisöennätys

Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.

3.7.2018 10:58 Susijengi

Miten jatkossa? Näin jatkuu Susijengin matka kohti Kiinan MM-kisoja

Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.

29.6.2018 21:19 Susijengi

Susijengi taipui Tshekin kovassa käsittelyssä – Nuutinen Suomen valopilkku

Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.

25.6.2018 21:24 Pääjuttu

Susijengi karisti Viron MM-kenraalissa, Markkanen pani ranttaliksi

Susijengi jätti vähän jossiteltavaa Hartwall Areenalla, kun suomalaiset löylyttivät Viroa tuplamaaotteluiden toisessa osassa 95-76 (43-24). Kesän ensimmäisen esiintymisensä susipaidassa tehnyt Lauri Markkanen kuritti Viroa 23 pisteen ja 12 levypallon arvoisesti.

21.6.2018 22:04 Pääjuttu

Susijengi selviytyi Saku Suurhallin hermopaineesta, tulokkaat toivat virtapiikin

Susijengin eläimellinen puolustus poiki ensin jatkoajan ja sen jälkeen 69-76 (38-37) -jatkoaikavoiton Virosta valmistavassa maaottelussa Saku Suurhallissa, Tallinnassa.

Näytä lisää vastaavia