Susijengi menetti pelirohkeutensa, fyysinen Venäjä viiletti voittoon

24.8.2016 21:20 Susijengi sai lentävän lähdön keskiviikkona Venäjää vastaan pelatun maaottelun avausneljänneksellä ja kohosi nopeasti 9-19-johtoon. Seuraavan 19 pisteen tekemiseen Susijengiltä kului kaksinkertainen aika, kun Venäjä vei vierailtaan pelirohkeuden operoimalla puolustuksessa sääntöjen rajamailla. Venäjä kuittasi Pietarin illassa 80-62 (33-29) -voiton.

Susijengin pelitila oli vähissä Sibur Areenalla kolmannella jaksolla.

Sasu Salin sivalteli Susijengin korkeimmat pisteet.

Shawn Hopkins upotti ensimmäiset miesten maaottelupisteensä. Kuvat: Ville Vuorinen.

Ottelun ensimmäisen kymmenen minuutin aikana Suomi vei ja Venäjä vikisi.

Cleveland Cavaliersin jättiläinen Timofej Mozgov pyörähteli jatkuvasti Susijengin puolustuksen sumppuihin samalla, kun Venäjän laituri- ja takamiesosasto kiukutteli tuomareille jouduttuaan susipuolustuksen ruuvipuristimeen.

Susijengi johti ottelua parhaimmillaan pistein 9-19, kunnes Venäjä alkoi saada vähitellen otteen pelitapahtumista. Kotijoukkue liikutti palloa fiksusti mieheltä miehelle ja tahmasi kotijoukkueen pallonliikkeen hyökkäämällä Suomen iholle puolirikollisella puolustuksellaan.

Hitaasti peliin syttynyt 4,600-henkinen kotikatsomo heräsi juuri ennen taukovihellystä, kun Sergei Karasev siirsi onnistuneella kolmosellaan ja vapaaheitollaan Venäjän 33-29-taukojohtoon.

Kotijoukkueen hurmos jatkui kolmannella jaksolla, jolloin Venäjä kuittasi passivoituneen Susijengin edestä neljän minuutin jatkon ratkaisevasti 14-0.

Sibur Areenan jumbotronilla komeilivat ottelun tauottua Venäjän 80-62-voittolukemat.

”Kolmen jakson ottelu”

Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann näki Pietarin kamppailun kolmen hyvin erilaisen jakson otteluna.

- Pelasimme ottelun ensimmäisen kolmanneksen erittäin hyvällä asenteella. Pelasimme hyvin yhteen, olimme aggressiivisia ja aktiivisia ja rohkeita. 29-24-johtoasemaan asti pelasimme todella hyvää koripalloa, Dettmann totesi.

- Toisella kolmanneksella olimme sen sijaan varovaisia ja pelokkaita. Luovutimme pelitilamme Venäjälle ja keskityimme suojelemaan itseämme sen sijaan, että olisimme pelanneet omilla vahvuuksillamme. Pelin viimeisen kolmanneksen käytännössä vain pelailimme odotellen, että Allegro-juna lähtee huomenna.

Susijengin korkeimmat pisteet heitti ennakkoluulottomasti pelannut Sasu Salin (15/3) vanavedessään Erik Murphy (14/8) sekä hyvässä heitossa ollut Mikko Koivisto (9/1). Tulokaspelaaja Shawn Hopkins (2/0) avasi miesten maajoukkueen pistetilinsä vapaaheittoviivalta pelin viimeisillä minuuteilla.

Susijengi paketoi kesän 2016 ensi lauantaina 27.8. Espoon Metro Areenalla Ruotsia vastaan. Ottelu alkaa klo 19:30.

Venäjä – Suomi 80-62 (11-19, 33-29, 62-41), miesten maaottelu, Pietari (Venäjä) 24.8.2016

Venäjä: Sergei Karasev 12/4, Timofej Mozgov 11/6, Dmitri Kulagin 11/4, Dmitri Hvostov 11/1/3 syöttöä, Sergei Bykov 10/2.

Suomi: Mikko Koivisto 9/1, Shawn Huff 7/3, Sasu Salin 15/3, Tuukka Kotti 4/4/2 blokkia, Matti Nuutinen 4/3, Roope Ahonen 0/0/3 syöttöä, Alexander Madsen 0/0, Antto Nikkarinen 2/0/3 syöttöä, Carl Lindbom 2/2, Lauri Markkanen 3/5, Shawn Hopkins 2/0, Erik Murphy 14/8.
 

Ottelutilastot: Venäjä – Suomi
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

7.12.2017 Maaottelu

Susijengin jahti jatkuu – helmikuun MM-karsintaottelun lipunmyynti käynnistyy 14.12.

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.

27.11.2017 Maaottelu

Vaikea ilta Nordiksella, Schilb kaatoi kolmosilla Susijengin

Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.

26.11.2017 Maaottelu

Tshekki-otteluun vapautui rajoitettu määrä erikoispaikkoja – 4400 lippua myyty

Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.

25.11.2017 16:47 Maaottelu

Tshekki jauhaa palloskriinejä ja juoksee kenttää

Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.

22.11.2017 16:09 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsintansa kurinalaisen Bulgarian kotisalissa

Viime kesän EM-kotikisoissa koko Suomen hurmannut Susijengi aloittaa taipaleensa kohti Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja kohtaamalla perjantaisessa MM-karsintojen avausottelussa Bulgarian. Suomi ja Bulgaria ovat edelliseen kerran ottaneet yhteen lähes vuosikymmen sitten, mutta susileirissä perjantain ottelun isäntäjoukkue tiedetään vaikeaksi vastustajaksi.

Näytä lisää vastaavia