Pirkka Street Basket -kiertueen huipennus Uudessakaupungissa

10.9.2016 Pirkka Street Basket vieraili perjantaina syyskiertueensa viimeisessä kohteessa, Uudessakaupungissa, tarjoamassa liikunnan riemua ja uusia koriskokemuksia noin 500 lapselle. Tapahtuman järjestivät Suomen Koripalloliitto, Uudenkaupungin Korihait ja K-supermarket Itäpoijun kauppias Jarmo Elomaa. Kokonaisuudessaan elo-syyskuun tapahtumakiertue liikutti lähes 3500 lasta.

Emma, Charlotta ja Iida nauttivat koriksen pelaamisesta ja toivoivat voittavansa ainakin toisen päivän kahdesta jäljellä olevasta ottelusta.

Jokaisen päivän katukorisottelun 10 peliminuuttia pelattiin poikkeuksetta aktiivisesti ja innolla.

Pirkka Street Basket rantautui kiertueensa päätepysäkille aamuvarhain. Sumu hälveni Ukin torilta samaa tahtia sinne pystytettävien koripallotelineiden kanssa, ja jo yhdeksän aikaan aamulla ensimmäiset innokkaimmat koululaisluokat saapuivat ihmettelemään muuten tyhjälle torille ilmestyneitä kymmentä katukoriskenttää.

Korihaiden päävalmentaja Jarno Elomaa kertoi olevansa iloinen siitä, että seuralla on mahdollista järjestää näin monta lasta osallistava tapahtuma. Syksyllä alkavan 09–10-syntyneiden koriskerhon lisäksi myös kaikissa muissa Uudenkaupungin korisryhmissä olisi vielä tilaa uusille innokkaille harrastajille. Seuran toiveena onkin saada katukoristapahtuman avulla syksyn junnuryhmät pyörimään täydellä kapasiteetilla.  Osallistujia päivän tapahtumaan oli saatukin runsain mitoin; parhaimmillaan kentillä juoksi, pelasi, tanssi ja heitti kärrynpyöriä jopa 500 lasta.  

Kuudesluokkalaiset Emma, Iida ja Charlotta Pohitullin koulusta olivat juuri saaneet pelattua päivän toisen ottelunsa, ja nauttivat nyt auringonpaisteesta kentän laidalla. Aktiiviset tytöt kertovat harrastavansa niin telinevoimistelua, taitoluistelua, jääkiekkoa, kuvataidekoulua kuin pianonsoittoakin, mutta koripallo ei kuulu kenenkään lajivalikoimaan.

-Mutta tosi monet kavereista kyllä pelaa. Tänään me ollaan pelattu pari ottelua, ja kaksi olisi myös vielä jäljellä. Niistä ehkä toinen hävitään ja toinen voitetaan, Emma kertoo.

  

Mutta miksi toinen niistä hävittäisiin?

-Koska siinä vastustusjoukkueessa kaikki harrastaa korista! tytöt nauravat yhteen ääneen.

-Mutta ei sillä kyllä edes ole väliä. Kivaa on, kun saa liikkua.

Pirkka Street Basket 2016 on osa Suomen Koripalloliiton ja Keskon päivittäistavarakaupan yhteisvastuullista Pikkusudet-hanketta, jonka tavoitteena on edistää lasten liikkumista. Hanke toteutetaan yhteistyössä paikallisten koripalloseurojen ja K-ruokakauppiaiden kanssa. Syksyn katukoriskiertue vieraili elo-syyskuussa yhdeksällä paikkakunnalla Suomessa tarjoamassa liikunnan riemua paikallisille alakoululaisille. Kymmenen tapahtumapäivän aikana liikutettiin kokonaisuudessaan lähes 3500 koululaista.

Lisätietoja: Pikkusudet, Instagram
 
27.3.2024 09:43 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket tulee taas – toukokuussa vietetään jälleen vuoden hauskimpia koulupäiviä

Tuhannet alakoululaiset pääsevät jälleen toukokuussa viettämään vuoden hauskinta koulupäivää. Pirkka Street Basket -kiertue ulottuu tänä keväänä Helsingistä aina Ouluun saakka 14 turnauksen voimin.

20.1.2023 14:30 Susijengi

Koripalloliiton ja K-ryhmän yhteistyö jatkuu - yhteistyön aikana on liikutettu jo yli 120 000 lasta

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus kestää vuoteen 2025 saakka. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet koris-koulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Susijengi ja Pirkka lähtevät mukaan myös K-Marketin kiusaamisvapaa vyöhyke -kampanjaan.

20.9.2022 20:33 Seurauutinen

Seurauutisia #73: Pikkusudet-rieha liikutti 350 lasta Tikkurilan Urheilutalolla

Tikkurila-Seuran jo perinteiseksi muodostunut lähialueen alakoululaisille tarkoitettu Pirkka Pikkusudet-rieha oli jälleen menestys, kun viskarit, eskarit ja ekaluokkaiset opettelivat koriksen saloja.

30.8.2022 14:13 Seurauutinen

Seurauutisia #71: Uusi kausi käynnistyy jälleen Pikkusudet-koriskoulujen ja -riehojen osalta

Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu myös kaudella 2022–23. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan ja järjestämään Pikkusudet-koriskouluja, etenkin nyt kun korisbuumi on parhaimmillaan.

11.3.2022 08:16 Pikkusudet

Seurauutisia #66: Pohjoisen Pikkusudet-korisriehat koukuttavat korikseen

Kempele Wilduckz on nostanut itsensä vahvasti pohjoiselle koriskartalle. Seuran järjestämä Pirkka Pikkusudet-korisrieha liikutti lauantaina 26.2. Linnakankaan koululla lähes sataa mikro- ja supermikrojunioria Kempeleestä, Oulusta, Taivalkoskelta ja Rovaniemeltä.

10.8.2021 12:00 Seurauutinen

Seurauutisia #56: Uusi kausi käynnistyy taas Pikkusudet-koriskoulujen ja -riehojen osalta

Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu taas kaudella 2021–22. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan ja järjestämään Pikkusudet-koriskouluja.

15.10.2019 11:00 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket saa jatkoa - järjestäjien haku vuoden 2020 kevään ja syksyn kiertueille käynnissä 13.11. asti

Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan yhteistyö jatkuu vahvana myös ensi vuonna, kun Pirkka Street Basket -kiertue kiertää jälleen ympäri Suomen keväällä ja syksyllä. Hae mukaan järjestämään vuoden hauskinta koulupäivää kevään tai syksyn kiertueelle!

7.10.2019 09:28 Pikkusudet

Seurauutisia #26: Uusi kausi on käynnistynyt myös Pikkusudet-koriskoulujen ja -riehojen osalta

Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu eloisana. Syksyllä seuroissa on startannut jälleen uusia Pikkusudet-koriskouluja ja kauden aikana järjestetään lukuisia riehoja ympäri Suomen. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan.

16.9.2019 13:36 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueella liikkui yhteensä 4250 koululaista

Syksyn 2019 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi elo-syyskuun vaihteessa ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 14 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli 4250 koululaista.

13.9.2019 13:12 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueen päätöstapahtuma järjestettiin Lahdessa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

Näytä lisää vastaavia