Erik Murphy odottaa viihdyttäviä kotikisoja

26.11.2016 21:00 Erik Murphy pelaa toista kauttaan Euroopassa ja on nauttinut ajastaan vanhalla mantereella. Murphylla on korkeat odotukset sekä tästä kaudesta että ensi vuoden EM-kotikisoista.

Erik Murphy on viihtynyt hyvin Strasbourgissa.

"Susi-Erkki" pelaa toista kauttaan Euroopassa.

Murphy odottaa jo vesi kielellä ensi vuoden EM-kisoja. Kuvat: Ville Vuorinen & Salttu Forsström.

Ammattilaisuransa Murphy aloitti NBA:ssa pelaten Chicago Bullsissa ja Utah Jazzissa yhden kauden ajan. Sen jälkeen hän vietti NBA:n kehitysliigassa kauden ennen kuin rantautui Eurooppaan viime vuonna. Hän aloitti kauden Besiktasissa ja siirtyi kesken kauden Büyükcekmecen riveihin.

- Siellä oli luonnollisesti ylä- ja alamäkiä, mutta se oli hyvä kokemus. Turkissa on erittäin hyvä liiga ja opin siellä paljon. Pidin Turkista ja viihdyin siellä, Murphy kertoo.

Täksi kaudeksi Murphy siirtyi Ranskaan SIG Strasbourgiin ja on asettunut hyvin aloilleen uuteen maahan.

- Olen viihtynyt Ranskassa. Kautemme ei alkanut kovinkaan hyvin, mutta meillä on hyvä joukkue ja hyviä pelaajia. Parannamme koko ajan ja hyvä tästä tulee.

Henrik Dettmann aloitti kauden Strasbourgin valmentajana, mutta uusi joukkue ja vaikea loukkaantumistilanne heijastui myös tuloksiin ja joukkueen monivuotinen valmentaja Vincent Collet palasi joukkueen peräsimeen. Loukkaantumistilanteen ollessa pahimmillaan myös Murphy joutui pelaamaan itselleen hieman oudossa roolissa.

- Alkukaudesta meillä oli pelaajia loukkaantuneina ja pelasin hieman sentterinä. Se kuitenkin kuuluu asiaan, että pitää pystyä sopeutumaan ja yritin sopeutua parhaani mukaan. Collet'n pelijärjestelmä on hyvin erilainen kuin Henrikin ja yritämme nyt opetella sitä ja se tulee koko ajan tutummaksi. Joillekin pelaajille tyyli on jo tuttu ennestään ja he yrittävät auttaa sitten meitä uusia pelaajia sisäistämään se.

Strasbourg on perinteinen ranskalaisseura, joka on kuulunut maan viime vuosien kestomenestyjiin. Se on ollut neljästi peräkkäin Ranskan liigan kakkonen ja viime vuonna se selvitti tiensä myös Eurocupin finaaliin. Joukkueen ainoa Ranskan mestaruus on yli kymmenen vuoden takaa, joten mestaruusnälkä joukkueessa on kova.

- Strasbourg on hävinnyt neljä edellisfinaalia, joten se on sellainen asia, joka on ilmassa. Tavoitteena on kehittyä koko ajan ja parantaa peliä sekä voittaa mahdollisimman paljon pelejä. Katsotaan sitten mihin se sitten riittää.

Tuttuja vastassa EM-kisoissa

Tiistain arvottiin Susijengin ensi vuoden EM-kisojen lohko. Suomen lohkossa nähdään ensi vuonna Ranska, Kreikka, Slovenia, Puola ja Islanti. Murphylle lohkoarvonnan tekee erityisen mielenkiintoiseksi se, että vastaan tulee Collet’n valmentama Ranska sekä nykyinen joukkuekaveri, Puolan passin omistava, AJ Slaughter.

- Lohko on mielenkiintoinen, sillä minulla on joukkueessa nyt kaksi tulevaa vastustajaa, AJ ja coach. Juttelimme ja vitsailimme jo asiasta. Luonnollisesti lohko on kova ja siinä on hyviä joukkueita. Jokainen lohko on hyvä. Helppoa ei tule olemaan, mutta toivottavasti pääsemme lohkosta jatkoon, arvioi Murphy.

Tuttujen pelaaminen samassa lohkossa on Murphyn mukaan kaksiteräinen miekka.

- Tulen toivottavasti oppimaan Ranskan ja AJ:n tavan pelata, mutta he oppivat myös minun pelini.

Tänä kesänä Susijengi pääsi jo hiomaan kuvioitaan ensi kesää varten. Pelitapaan ajettiin sisään sekä uusia pelaajia että uusia kuvioita. Murphy oli tyytyväinen kesän antiin.

- Kesä meni erinomaisesti. Mukaan on tulossa hyviä nuoria ja meillä on toimiva sekoitus tällä hetkellä ja pelaamme hyvin yhteen. Uskon, että voimme saavuttaa menestystä, mutta meidän pitää olla hyvin valmistautuneita. Pelaamme kotona ja se auttaa. Mielestäni olemme pelanneet Suomessa hyvin.

Suomi on saanut erinomaisen kannatuksen aikaisemmissa arvokisoissa eikä Murphy odota mitään vähempää ensi vuonna.

- Kotikentästä on iso etu meille. Pelaamme runsaslukuisen, innostuneen ja äänekkään kotiyleisön edessä. Uskon siitä tulevan vähintäänkin viihdyttävää, Murphy naurahtaa.

Lipunmyynti jatkuu tiistaina 29.11. klo 9.00

Hyvin kaupaksi käyneiden EM-kisojen lippupakettien myynti jatkuu tiistaina 29.11. klo 9:00. Myyntiin vapautuvat Follow Your Team -lippupaketit sisältävät Suomen viisi kotiottelua Helsingin Hartwall Arenalla 31.8.-6.9.2017 välisenä aikana. Samalla myyntiin tulevat myös muiden Suomen lohkossa pelaavien maiden FYT-lippupaketit.

 
26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

Näytä lisää vastaavia