Rannikko vei Turun Cup-voittoon

20.12.1999 Piilosetin 19-vuotias takamies Teemu Rannikko pisti pystyyn täydellisen show´n miesten Suomen Cupin loppuottelussa. 38 pisteellään ja 13 syötöllään Rannikko toi ensimmäisen Cup-voiton Turkuun 17 vuoteen.

Caribia 994 -hallin katsomossa Jari "Teemun isä" Rannikko saattoi myhäillen seurata poikansa esityksiä. Rannikot näyttävät olevan turkulaisen koripalloilun menestystekijöitä, sillä Turun NMKY:n voittaessa Cupin vuonna 1982, oli yksi joukkueen tukipilareista nimenomaan Jari Rannikko.

Poika-Rannikon suoritus vuosituhannen viimeisessä Cup-finaalissa oli lähes uskomaton. Hän teki ottelun ensimmäisen neljän minuutin aikana 11 pistettä, eikä tahti hidastunut jatkossakaan. Rannikon heittokäsi kävi tulikuumana; kahden pisteen heitoista (4/4) ja vapaaheitoista (9/9) ei livahtanut ainoatakaan ohi. Seitsemän kolmen pisteen heittoakin suhahti korisukan läpi huikealla prosentilla - 63,6 % (7/11). Kolmea sekuntia vaille täyden peliajan uurastaneen Rannikon tehoindeksi oli lopulta 1,176, kun 0,700:ää pidetään "supertähden" rajana.

- Pelasin yhden elämäni parhaista peleistä, iloitsi Rannikko.

Teemu Rannikko ei suinkaan ollut yksin tuomassa arvokasta mestaruutta Piilosetille. Romuluinen Sami Laaksonen (25/8) oli myös pitelemätön. Hänen perässään yritti vuorollaan pysyä Heikki Zitting, Jukka Hemdahl ja Timo Parviainen, mutta kaikki yhtä laihoin tuloksin. Piilosetin amerikkalainen Inus Norville pussitti 24 pistettä ja repi 13 levypalloa. 205-senttinen Norville sai neljännen virheensä, kun peliä oli jäljellä 17 minuuttia, mutta pysyi kentällä loppuun saakka.

Puolustuspään sankari oli Juho Terho pimentäen toisella jaksolla Hongan Adonis Jordanin, joka ensimmäisen 25 minuutin aikana oli takonut 28 pistettä. Terhon kaitsemana Jordan ei tehnyt pisteen pistettä seuraavaan 13 minuuttiin ja koristeli vasta viimeisen kahden minuutin aikana pistesaldonsa 31:een.

Loppuen lopuksi Piiloset voitti Hongan lukemin 105-94 (55-50) ja pääsi juhlimaan mestaruuttaan. Pisteiden määrää tuijottamalla voisi kuvitella, että ottelussa ei puolustettu lainkaan, mutta se harhakuva ei voisi kauempana totuudesta olla. Molemmat joukkueet yksinkertaisesti onnistuivat lähes täydellisesti hyökkäyspäässä.

- Siitäkin huolimatta, että voitimme, on sanottava, että Honka pelasi loisteliaan ottelun. Emme antaneet mitään ilmaiseksi, mutta silti Honka pommitti kaaren takaa, kehaisi Piiloset-luotsi Eero Saarinen finaalivastustajiaan ja viittasi espoolaisten onnistuneisiin kolmen pisteen ratkaisuihin (10/14) ensimmäisellä jaksolla.

- On tätä ottelua kiva mennä kotiin katsomaan videolta ja todeta, että kotimaisin voimin kotimainen koripalloilu voi olla näin laadukasta, lisäsi Saarinen.

Siitä herkusta sai nauttia myös suuri määrä suomalaisista MTV3-kanavan välityksellä. Osittain suoraa lähetystä sunnuntaisesta Suomen Cup -loppuottelusta seurasi nimittäin peräti 195.000 katsojaa.

Avausjakso hirmuista tykitystä

Ottelun ensimmäinen puolikas oli neljän miehen täydellisyyttä hipovaa hurjastelua. Piilosetista avausjaksolla Rannikko taiteili 22 pistettä ja Laaksonen avusti 21 pisteellään. Honkalaisista parasta vauhtia pitivät Jordan 19:llä ja Roope Mäkelä 16 pisteellään.

Parhaimmillaan Piiloset johti kahteen otteeseen kymmenellä pisteellä tilanteissa 23-13 ja 49-39. Aaltoilleen edenneessä kamppailussa Honka kävi myös välillä johdossa (30-29).

Kaikkiaan ottelussa nähtii 26 onnistunutta kolmen pisteen heittoa. Hongan kompastuskiveksi nousikin riippuvaisuus ulkopelaajien, Mäkelän, Jordanin ja Stephen Whiteheadin, suorituksiin. Lauantaisessa välierässä Huimaa vastaan loistanut Hongan uusi hankinta Peter Cornell ei pystynyt hyökkäyspäässä avittamaan joukkuettaan tarpeeksi. Puolustustehtävänsä hän hoisi moitteetta.

- Olimme aivan liikaa kaaripelimme varassa, eikä meillä käytännössä ollut sisäpeliä lainkaan, harmitteli Hongan valmentaja Jyrki Suhonen.

211-senttinen Cornell (9/8) teki ensimmäiset pisteensä vasta avausjakson viimeisellä minuutilla. Muista pitkistä honkalaisista Heikki Zitting jäi saldoon 2/3, Timo Parviainen 4/1:een ja kreikkalainen Mihalis Soulis 3/5:een.

- Sami Laaksonen nöyryytti pitkää kalustoamme. Teemusta (Rannikko) on pakko sanoa, että hän on Suomen paras takamies ja pelasi loistavan ottelun, kehui Suhonen kaatajiaan.

Suomen Cupin voitto oli viime kaudella SM-sarjan parhaaksi pelaajaksi Rannikolle ensimmäinen suuri voitto aikuisten sarjoissa. Lieneekö sitten sattumaa, mutta vuonna 1980 Eero Saarisen luotsatessa Torpan Pojat Suomen Cupin voittoon, sai joukkueen riveissä esiintynyt Kari-Pekka Klinga tililleen niinikään ensimmäisen suuren voittonsa. Cup-voitto löi alkutahdit Klingan mahtavalle uralle koripallokentillä. Samoilla jalanjäljillä on nyt myös siis Teemu Rannikko.

Lauantaina Suomen Cupin välierissä Honka voitti Äänekosken Huiman 107-89 (61-35) ja Piiloset Kouvot 87-62 (39-35).

Asiat

 
21.1.2024 20:45 Suomen Cup

ToPo naisten Motonet Suomen Cupin mestari

ToPo vei nimiinsä naisten Motonet Suomen Cupin toisen kerran peräkkäin. Finaalissa kaatui PeKa selvin lukemin 106-77.

21.1.2024 12:01 Suomen Cup

ToPo ja PeKa naisten Motonet Suomen Cupin finaalissa sunnuntaina klo 17:45

Naisten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa sunnuntaina, kun Torpan Pojat ja Peli-Karhut kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä. Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä TV2:lla ja Yle Areenassa.

20.1.2024 22:07 Pääjuttu

Miesten Motonet Suomen Cup 2023 ratkesi – Seagullsille neljäs mestaruus

Helsinki Seagulls pääsi lauantai-iltana nostamaan ilmaan Motonet Suomen Cupin mestaruuspokaalin jo neljättä kertaa viiden vuoden sisällä. Finaalissa Seagulls päihitti hyvän vastuksen antaneen BC Nokian 83–76.

20.1.2024 17:52 Suomen Cup

Naisissa PeKa ja ToPo lunastivat paikat Motonet Suomen Cupin finaaliin

Naisten puolella Motonet Suomen Cupissa nähdään uusinta viime vuoden finaalista. PeKa eteni finaaliin kaatamalla Hongan. ToPo puolestaan pudotti Pyrinnön kyydistä. Urhea-hallissa pelattava finaali pelataan sunnuntaina 21. tammikuuta klo 17:45. Se on nähtävissä Yle TV2:lla ja Yle Areenassa.

20.1.2024 11:55 Suomen Cup

Seagulls ja BC Nokia Motonet Suomen Cupin finaalissa lauantaina klo 19

Miesten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa lauantai-iltana, kun Helsinki Seagulls ja BC Nokia kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä.

19.1.2024 22:29 Suomen Cup

Motonet Suomen Cup huipentuu lauantaina – Nokia ja Seagulls miesten finaaliin!

Motonet Suomen Cupin miesten välierissä kohtasivat BC Nokia ja Kataja Basket sekä Helsinki Seagulls ja Korihait.

19.1.2024 14:00 Suomen Cup

Pystyykö kukaan horjuttamaan voittamatonta ToPoa naisten Suomen Cupissa?

Naisten Suomen Cupin välierät pelataan lauantaina 20. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Välierien voittajat kohtaavat finaalissa sunnuntaina. Torpan Pojat lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

18.1.2024 10:53 Suomen Cup

Suomen Cup huipentuu viikonloppuna Helsingissä - perjantaina ohjelmassa kaksi jännittävää välierää

Miesten Suomen Cupin välierät pelataan perjantaina 19. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lauantaina ohjelmassa on puolestaan miehillä cup-finaali. Kataja Basket lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

15.1.2024 10:48 Pääjuttu

Motonet ja Suomen Koripalloliitto yhteistyöhön

Suomalainen perheyritys Motonet ja Suomen Koripalloliitto ovat sopineet yhteistyöstä. Motonet aloittaa koripallon juniorimaajoukkueiden toisena pääyhteistyökumppanina. Yhteistyön kohokohtiin kuuluvat heinä–elokuussa Tampereella pelattavat 18-vuotiaiden poikien EM-kisat.

18.12.2023 10:00 Suomen Cup

Suomen Cupin Final Fourin lipunmyynti avattu

Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyi tänään maanantaina klo 10.

Näytä lisää vastaavia