Markkanen tulitti 30 pistettä, Arizonalle kymmenes peräkkäinen voitto

13.1.2017 Lauri Markkanen oli pysäyttämätön Yhdysvaltojen NCAA-yliopistosarjassa, kun ”The Finnisher” tulitti 30 pistettä 30 minuutissa viime yönä. Markkasen johdolla Arizonan yliopisto voitti paikallisvastustajansa Arizona Staten 75-91 (25-45) ja venytti voittoputkensa kymmeneen otteluun.

Lauri "The Finnisher" Markkanen säkitti piste-ennätyksensä yliopistoparketeilla. Kuva: Ville Vuorinen.


Arizona haki irtioton paikallisvastustajaansa, kun ensimmäistä puoliaikaa oli pelattu kymmenen minuuttia ja Markkanen syttyi ilmiliekkeihin. Lempinimen ”The Finnisher” ansainnut 19-vuotias suomalaislupaus nakutti kolme peräkkäistä kolmosta, joilla Arizonan yliopisto nappasi 12-29-johdon eikä enää katsonut taakseen.
 

Kokonaisuudessaan Markkanen teki ilmiömäistä heittotyötä: kakkoset upposivat 8/11, kolmoset 4/7 ja vapaaheitot 2/4. Yliopistoparkettien piste-ennätyksensä lisäksi Markkasen näppeihin tarttui 8 levypalloa, joista viisi hyökkäyspäässä.
 

– 30 pistettä ilman menetyksiä 30 minuutissa. Ehkä peluutan häntä 40 minuuttia seuraavassa pelissä ja katson saako hän tehtyä 40 pistettä. Hän on mieletön hyökkäyspään pelaaja, Arizonan päävalmentaja Sean Miller hymyili.
 

Arizonan yliopisto porskuttaa NCAA-yliopistosarjassa kymmenen ottelun voittoputkessa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Alex Murphyn Northeastern taas venytti voittoputkensa kahdeksaan voittamalla kotiyleisönsä -edessä Drexelin yliopiston 75-92 (32-38). Murphy oli tuttuun tapaan joukkueensa sveitsiläinen linkkuveitsi, jonka illan saldo oli 15 pistettä, 6 levypalloa, yksi riisto ja torjunta 33 minuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Remu Raitanen pommitti neljä kolmosta, kun San Franciscon yliopisto hävisi BYU:lle 75-85 (32-38). Erinomaista tulokaskautta pelaava Raitanen oli joukkueensa pistekärki 16 pisteellä ja 6 levypallolla 27 minuutissa. Raitanen nakutti neljä kolmosta kahdeksasta yrityksestä ja heitti kakkosensa 2/3.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Henkilöt

 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia