Markkaselle tuplatupla, Arizonan voittoputki kolmeentoista

27.1.2017 Lauri Markkasen 16 pistettä ja 13 levypalloa johdattivat Arizonan yliopiston kolmanteentoista peräkkäiseen voittoon Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa. Miesten yliopistokoripallossa vedossa torstain ja perjantain välisenä yönä olivat myös Alex Murphy sekä Joonas Tahvanainen.

Lauri Markkanen ja Arizona ovat tulessa Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa. Kuva: Ville Vuorinen.


Arizona oli kuuden pisteen johtoasemassa puoliajalla, mutta Washington State nousi ripeällä 6-0-runilla tasoihin ja pysyi kannoilla valtaosan toisesta puoliajasta. Seitsemän minuuttia ennen loppusummeria Arizona kuitenkin nappasi tahtipuikon, voittaen lopulta selkeästi 62-79 (33-39).
 

Markkanen oli jälleen tarkka kaaren takaa heittäen neljä kolmosta sisään seitsemästä yrityksestä. 16 pisteen ja 13 levypallon lisäksi Markkanen riisti kerran 31 minuutissa.
 

Arizonan yliopisto (19 voittoa, 2 tappiota) porskuttaa tällä hetkellä 13 ottelun voittoputkessa. Pac-12-konferenssissa Arizona on ollut voittamaton kahdeksassa pelissä.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Alex Murphyn Northeastern hävisi niukasti 51-49 (24-22) Elonnin yliopistolle kotikentällään. Kellon tikittäessä kohti nollaa Northeasternin T.J. Williams sai mahdollisuuden tasoittaa peli jatkoajalle, mutta lay-up kolahti rautojen kautta ulos.
 

Murphy tehtaili tuplatuplan 11 pistettä, 10 levypalloa, 2 syöttöä ja 2 torjuntaa 38 minuutissa, vaikka monipuolisen Murphyn heittojyvä ei ollut kohdillaan (3p 3/10, 2p 1/4). Murphyn tuplatupla oli hänen yliopistouransa ensimmäinen.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Myös Joonas Tahvanaisen Utah Valley joutui tyytymään tappioon, kun Brandon Randolphin tasoittava kolmonen jäi vajaaksi ja CSU Bakersfield voitti 65-68 (36-41). Tahvanainen (8/0) käytti ansaitsemansa 13 peliminuuttia hyvin upottaen kaksi kolmosta ja yhden kakkosen.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Remu Raitasen San Francisco hävisi Saint Mary's -yliopistolle 46-66 (30-30). Raitanen pelasi 20 minuuttia hakien yhden levypallon, mutta jääden pisteittä.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Fiifi Aidoon Grand Canyon nousi 59-61 (28-22) -voittoon Seattlen yliopistoa vastaan. Aidoo jäi pisteittä kolmessa minuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
1.4.2024 09:52 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset kovassa iskussa europarketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla viikonlopun otteluissa. Edon Maxhuni oli loistovireessä Ranskassa, Alex Murphy oli joukkueensa ykköstykki Espanjassa ja Perttu Blomgren oli käsi kuumana Sloveniassa.

1.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Kolme Susiladies-pelaajaa Bundesliigan välieriin – Espanjassa hienoja onnistumisia ja voittoja

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern eteni vakuuttavasti Saksan Bundesliigan välieriin ja saivat Anissa Poundsista sekä Lions Hallesta seuraa. Espanjassa suomalaisten joukkueet ottivat tärkeitä voittoja.

30.3.2024 09:21 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball EuroCupin finaaliin

Paris Basketball raivasi tiensä EuroCupin finaaliin, kun Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon miehistö kaatoi London Lionsin suoraan kahdessa ottelussa. Ranskassa Ilari Seppälä siivitti Saint-Chamondin tärkeään voittoon.

27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

Näytä lisää vastaavia