Mestarien liigan pudotuspelit alkavat

7.2.2017 Tällä kaudella lanseeratussa koripallon Mestarien liigassa käynnistyvät pudotuspelit. Suomalaisedustusta kilpailussa on vielä mukana Gordon Herbertin, Shawn Huffin, Lassi Tuovin ja Erik Murphyn muodossa.

Lassi Tuovin valmentama Strasbourg matkasi avausottelussaan Kreikkaan. (Kuva: Ville Vuorinen)

Erik Murphy on ollut hyvässä vireessä viime aikoina. (Kuva: Ville Vuorinen)

Shawn Huff pitää Mestarien liigaa mielenkiintoisena kilpailuna. (Kuva: Ville Vuorinen)

Mestarien liigan lohkovaiheesta lohkojen voittajat sekä kolme parasta lohkokakkosta selvittivät tiensä suoraan puolivälieriin. Loput lohkokakkoset sekä kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet etenivät puolivälierien karsintaan, kuten myös neljä parasta lohkovitosta. Herbertin ja Huffin Fraport Skyliners oli viidenneksi sijoittuneiden vertailussa kolmas ja ansaitsi näin paikan jatkokierroksella. Tuovin ja Murphyn SIG Strasbourg sen sijaan sijoittui lohkossaan kolmanneksi.

Puolivälierien karsinnassa 16 joukkuetta on jaettu kahdeksaan ottelupariin, joissa pelataan kaksiosaiset ottelu ja yhteistuloksella voittanut joukkue etenee puolivälieriin.

Strasbourg kohtaa kreikkalaisjoukkueen

Suomalaisista jatko-ottelunsa ensimmäisenä aloittavat Tuovi ja Murphy, kun he pääsevät tositoimiin heti tiistai-iltana. Strasbourgille arvottiin vastustajaksi Aris Thessaloniki.

- Ennen vastustajan arvontoja mietin, että tuli sieltä mikä joukkue tahansa, niin voimme lähteä peliin pienoisina ennakkosuosikkeina, Tuovi ruotii.

Tuovi luonnehtii vastustajaa isokokoiseksi ja juuri sellaisten vastustajien kanssa Strasbourg on tällä kaudella ollut vaikeuksissa. Hän kuitenkin uskoo, että joukkue pystyy vastaamaan kreikkalaisten kovuuteen.

- Heillä oli viime viikonloppuna paikallisderby ja se oli todella raskastekoista ja hidastempoista peliä. Meidän on pidettävä huoli, että pidämme vauhtia yllä. Olemme itsekin pelanneet fyysisemmin ja viime viikonlopun Le Mans –ottelussa oli siitä taas elementtejä.

Strasbourg pääsee lähtemään tiistain otteluun hyvistä lähtöasetelmista, sillä joukkue kaatoi Le Mansin Murphyn toimiessa joukkueensa kapellimestarina heittäen 18 pistettä.

- Meillä oli muutenkin hyvä viikko alla ja harjoittelimme hyvin maanantaista perjantaihin ja saimme jalostettua sen kentälle viikonloppuna. Pelimme on selvästi piristynyt ja Le Mansin voitto oli hieno, sillä he kuuluvat Ranskan suurseuroihin.

Aris pelasi Huffin ja Herbertin kanssa samassa alkulohkossa sijoittuen siinä neljänneksi. Skyliners kuitenkin haki Thessalonikista vierasvoiton ja Tuovi onkin ollut yhteyksissä Frankfurtin suuntaan.

- Kyllä kontakteja on käytetty niin kuin usein muutenkin. Nopeasti olemme kommentteja vaihtaneet, mutta tässä on ollut hyvää aikaa myös koko valmennusjohdolla tutustua vastustajaan, Tuovi kertoo.

Aris ja Strasbourg kohtaavat ensimmäisen kerran tiistaina 7.2. ja toinen osaottelu on keskiviikkona 22.2. Otteluparin voittaja saa puolivälierissä vastaansa ranskalaisen ASVEL Lyon-Villeurbannen

Skylinersilla Katajalle tuttu vastus

Skylinersille arvottiin vastaan turkkilainen Pinar Karsiyaka. Joukkue on suomalaisille korisseuraajille entuudestaan tuttu, sillä se pelasi Joensuun Kataja Basketin kanssa samassa lohkossa.

- Turkin liigan joukkueet ovat tosi kovia, varsinkin kotonaan. Me pääsemme avaamaan pelit kotikentällämme ja olisi tärkeä saada hyvä kotiavaus. Se auttaisi sitten luonnollisesti vieraspelissäkin, sillä siellä saattaa tulla vaikeaa, Huff ennakoi otteluparia.

Skylinersin kenraaliharjoitus viikonloppuna sujui heikonlaisesti, kun se hävisi Bayern Münchenille vieraskentällä 25 pisteellä. Huff toivoo huonon kenraalin tuovan keskiviikkona hyvän tuloksen.

- Viime pelistä jäi hampaankoloon ja toivottavasti se tuo ylimääräistä motivaatiota, että aloitamme heti täydellä tempolla ja pystymme pelaamaan ehjän pelin.

Mestarien liiga pelataan tällä kaudella ensimmäistä kertaa. Huff liputtaa uutuuden puolesta.

- Ihan hyvä, että joukkueita on otettu mukaan monista eri maista. Joukkueet pääsevät pelaamaan moniin paikkoihin ja pienemmät seurat pääsevät kohtaamaan isoja seuroja, joita eivät muuten välttämättä kohtaisi. Tuskin isommat seuratkaan muuten menisivät Suomeen tai Tanskaan pelaamaan. Mielestäni tämä on hieno juttu sekä isoille että pienille seuroille ja ihan onnistunut formaatti. Nyt alkavat pudotuspelit ja kaikki lähtevät taas samalta viivalta.

Skyliners ja Pinar Karsiyaka aloittavat oman urakkansa keskiviikkona. Toinen osaottelu on edessä 21.2. Otteluparin voittaja kohtaa puolivälierissä turkkilaisen Besiktasin. 

 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia