Mäkelä ja Roukanoja Vuoden pelaajat

11.5.2001 Hongan Roope Mäkelä ja Pussihukkien Heli Roukanoja kaappasivat uriensa ensimmäiset Vuoden pelaaja -tittelit, kun koripallon SM-sarjajoukkueiden valmentajat ja kapteenit arvostivat kaksikon ylitse muiden. Sekä Mäkelä että Roukanoja keräsi reilun äänivyöryn äänestyksessä.

Mäkelälle valinta lohkesi huikealla erolla, kun hän sai 22 ääntä 26:sta mahdollisesta.

27-vuotiaan Roope Mäkelän kausi oli kokonaisuudessaan vakuuttava. Hän oli runkosarjan otteluissa mm. koko katraan paras kotimainen korintekijä 17,3 pisteen keskiarvolla. Monipuolisesta heittovalikoimastaan tunnettu Mäkelä kunnostautui myös syöttelijänä - hän tarjoili keskimäärin 4,04 tekopaikkaa joukkuetovereilleen. Pudotuspeleissä Mäkelän tahti jatkui, ja hän muodosti takamiesparinsa Lonnie Cooperin kanssa pelätyn kaksikon. Kuin kruununa hienolle pelikaudelleen Roope Mäkelä heitti kolmannessa SM-finaalissa 6,9 sekuntia ennen päätössummeria kolmen pisteen heiton, joka varmisti Hongalle Suomen mestaruuden.

Roukanojan kaudesta jäi mitalit uupumaan, mutta henkilökohtaisella tasolla hän pelasi häikäisevän monipuolisesti. Hän sijoittui peräti kuudessa eri SM-runkosarjan tilastokategoriassa kymmenen parhaimman joukkoon. 186-senttinen Roukanoja voitti runkosarjan levypallokuningattaruuden keskiarvollaan 11,9, jonka lisäksi hän sjoittui neljänneksi sekä pisteissä (20,4) että koriinjohtaneissa syötöissä (2,70). Muut kärkipään sijoitukset 27-vuotias Roukanoja nappasi 34,4 peliminuutillaan (5:s), 0,70 torjunnallaan (7:s) ja 1,97 riistollaan (10:s).

Mäkelä on aiemmin urallaan voittanut Vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnon vuosina 1994 ja 1995. Roukanoja arvostettiin vuonna 1993 I divisioonan parhaaksi pelaajaksi.

Kaunisto ja Heinonen divarien parhaat

Roukanojan jalanjäljillä kuluneella kaudella kulki karkkilalaista Componenta Girlsiä edustanut Pilvi Heinonen. 19-vuotias Heinonen tehtaili I divisioonassa keskimäärin 16,2 pistettä. Hän lukeutui joukkueensa ehdottomiin avainpelaajiin, kun karkkilalaisseura nousi naisten mestaruussarjaan.

Miesten I divisioonassa tahtipuikkoa heilutti niinikään vasta 19-vuotias Ville Kaunisto. 204-senttinen pussitti divisioonan runkosarjassa joukkueelleen Namika Turulle keskimäärin 22,9 pistettä ja repi huimat 16,1 levypalloa. Levyrilukema on kaikkien aikojen paras keskiarvo, jonka suomalaispelaaja on divisioonassa pystynyt kirjauttamaan.

Suomen Koripalloliiton valinnat kaudella 2000-01

Miesten SM-sarja                                               Valitut
Vuoden pelaaja Roope Mäkelä, Honka
SM-finaalien paras pelaaja Lonnie Cooper, Honka
Vuoden ulkomaalaisvahvistus Damon Williams, Pyrbasket
Vuoden puolustuspelaaja Tero Minetti, Pyrbasket
Vuoden tulokas Kimmo Muurinen, Pantterit
Vuoden kehittynein pelaaja Timo Riihelä, BC Nokia
Paras kuudes pelaaja Pasi Kauha, Korihait
Vuoden valmentaja Jarmo Laitinen, Pyrbasket

Naisten SM-sarja                                                          Valitut
Vuoden pelaaja Heli Roukanoja, Pussihukat
SM-finaalien paras pelaaja Kenya Robinson, Pantterit
Vuoden ulkomaalaisvahvistus Kenya Robinson, Pantterit
Vuoden puolustuspelaaja Auli Nyman, Peli-Karhut
Vuoden tulokas Saara Lind, Hongikon Nuorisoseuran Urheilijat
Vuoden kehittynein pelaaja Susanna Rinta, Pantterit
Paras kuudes pelaaja Anu Päivärinta, Äänekosken Huima
Vuoden valmentaja Mikko Kurki, Pantterit

Muut valinnat                                                       Valitut
Miesten I divisioonan paras pelaaja Ville Kaunisto, Namika Turku
Naisten I divisioonan paras pelaaja Pilvi Heinonen, Componenta Girls

Juniorisarjojen lupaavin kaukoheittäjä
(Kainun-Kanuunan kannu)

Juuso Pöyhönen, Pussihukat
Vuoden pyörätuolikoripalloilija Jari Ranta, Tapiolan Honka
Vuoden erotuomari, miesten SM-Koris Janne Muurinen
Vuoden erotuomari, naisten SM-sarja Kati Nynäs
Vuoden koripallojohtaja Jarmo Hakanen, Pyrbasket
Vuoden organisaatio, SM-Koris Salon Vilpas
Vuoden yleisö, SM-Koris Pyrbasket
Vuoden MTV3-joukkue, SM-Koris Lappeenrannan NMKY
Fair Play -palkinto, miehet (Framin pytty) Namika Lahti
Fair Play -palkinto, naiset (Karénin kannu) Peli-Karhut
Paras toimitsijapöytä, miehet Pantterit
Paras toimitsijapöytä, naiset Äänekosken Huima

 
10.7.2019 09:46 Valmentajat

Tiina Sten toimii Slovenian Summit -tyttökoristapahtuman pääorganisaattorina

Slovenian Postojnassa järjestettävä FIBA Euroopan suurin tyttökoristapahtuma kerää Euroopasta tyttöpelaajien lisäksi naisvalmentajia ja -erotuomareita viisipäiväiselle leirille 11.7.-15.7. Entinen naisten maajoukkuepelaaja Tiina Sten toimii tapahtumassa isossa roolissa.

22.8.2018 09:14 Koripalloliitto tiedottaa

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin

Tähän juttuun on koottu FIBA:n sääntömuutoksen tärkeimmät kohdat. Muutokset astuvat Suomessa voimaan 1.9.2018.

Et ole yksin -palvelu vähentämään ja ehkäisemään epäasiallista käytöstä ja häirintää

Koripalloliitto on mukana Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

Koripallon alumnitoiminnan käynnistävä kiertue Turussa, Tampereella ja Helsingissä

Suomalaiselle koripallolle alumniverkoston osaaminen ja asiantuntemus ovat tärkeitä resursseja, joka voi hyödyttää niin lajin kokonaisvaltaista kehittymistä kuin esim. pelaajien ammattimaisten harjoitusmahdollisuuksien paranemista ja työelämävalmennuksen saamista peliuran ohessa. Alumnitoiminta mahdollistaa myös alumnien tehokkaamman verkottumisen keskenään. Alumnitoimintaan osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja haluun antaa lajille takaisin omaa panostaan.

#Hi5 – osallistu ja jaa seurasi positiivista meininkiä

Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

16.3.2016 11:02 Pohjoinen alue

Tule vapaaehtoiseksi tekemään koripallon suurta kansainvälistä tapahtumaa – 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016 Helsingissä

20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisat pelataan Helsingissä, Helsingin jäähallissa ja Pasilan urheilutalolla 16.-24.7.2016. Kisaorganisaatio etsii n. 200 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 8.4. saakka.

9.3.2016 20:23 Pohjoinen alue

Nuorten EM-kilpailuiden vapaaehtoisten haku alkaa 16.3.2016

Mitä Sinä teet heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa? Nyt sinulla on mahdollisuus kokea kansainvälinen ja korkeatasoinen koripallotapahtuma ja olla itse mukana järjestämässä sitä vapaaehtoisena.

25.1.2016 23:59 Pohjoinen alue

Koripallo uuteen lisenssiennätykseen

Suomalainen koripalloperhe on kasvanut lisenssimäärillä mitattuna isommaksi kuin koskaan aiemmin. Pelikaudella 2015-16 on lunastettu tähän mennessä 17 110 koripallolisenssiä, jonka myötä lähes 20 vuotta vanha ennätys siirtyi historiaan.

Näytä lisää vastaavia