20.7.2001 Teemu Rannikko, 20, toi mukanaan iloisen uutisen perjantaina käynnistyneelle miesten koripallomaajoukkueen leirille. Lähes suoraan Italiasta maajoukkueleiritykseen saapuneella Rannikolla oli mukanaan vuoden mittainen jatkosopimuspaperi, jonka hän oli solminut Reggio Emilian kanssa.
- Kävin Italiassa lääkärintarkastuksessa. Reggio Emilia halusi varmistua siitä, että jalkani on täydessä kunnossa. Kaksikin lääkäriä asian totesi, jonka jälkeen asioista päästiin nopeasti yhteisymmärrykseen, selvitti Rannikko.
Rannikon ensimmäinen ammattilaisvuosi Italiassa oli rikkonainen, kun hänen jalkapöytäänsä tuli ns. Jonesin murtuma. Kaikkiaan 189-senttinen Rannikko ennätti pelata kauden aikana 21 ottelua, joista kuitenkin valtaosa vasta pudotuspelivaiheessa, jossa kakkosliigan Reggio Emilia jäi niukasti vaille sarjanousua.
Rannikon ottelukohtaisiksi keskiarvoikseen merkittiin kauden otteluista 6,0 pistettä ja 1,00 koriinjohtanutta syöttöä 17,6 peliminuutissa. Rannikko jakoi Reggio Emiliassa pelintekijän vastuun Italian maajoukkueeseen valitun Marco Mordenten kanssa.
- Mordente on siirtymässä ensi kaudeksi takaisin Milanoon, josta hänet hankittiin, kun loukkaannuin alkukaudesta. Peliaikaa on siis luvassa. Pitää toivoa vaan, että saisin pelata ehjän kauden. Hampaankoloon jäi ensimmäisestä kaudesta paljon juuri loukkaantumisen vuoksi. Olen iloinen, että sain toisen mahdollisuuden, Rannikko veisteli.
NBA-kausi 2025-26 alkaa Pohjois-Amerikassa 22.10. Maailman parhaassa koripallosarjassa löytyy suomalaisedustusta kahdelta kantilta, kun Lauri Markkanen pelaa Utah Jazzissa ja Tuomas Iisalo on päävalmentajana Memphis Grizzliesissä.
Lotta-Maj Lahtinen pelaa jo kolmatta kauttaan Espanjan kovassa LF Endesassa. Täksi kaudeksi hän siirtyi Araskin joukkueeseen ja on aloittanut kauden erinomaisesti.
Olivier Nkamhoua on aloittanut kautensa Varesessa upeasti ja johtaa Italian pistetilastoa. Viime viikolla Susijengin pelaajat onnistuivat jälleen laajalla rintamalla.
Euroliiga-kautensa alavireisesti aloittanut hallitseva mestari Fenerbahce nappasi torstai-iltana tuiki tärkeän voiton kotikentällään Istanbulissa nujertamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin pistein 88–73 (37–32). Fenerbahcen voiton takuumiehenä loisti viisi kolmosta upottanut Mikael Jantunen.
Ilari Seppälä on aloittanut toisen kautensa Unkarin liigassa pelaavan Kecskemetin joukkueessa. Täksi kaudeksi hän sai tuttua seuraa, kun Okko Järvi siirtyi joukkuekaveriksi.
Susijengin EM-kisaleiritykseen kuulunut Lapuan Korikobrien kasvatti Perttu Blomgren, 196 cm ja 24 vuotta, on allekirjoittanut sopimuksen Saksan Bundesliigaa tappiottomana johtaman MBC Mitteldeutscherin kanssa. Myös Saksan cupin hallitsevana mestarina kauteen lähtenyt Mitteldeutscher pelaa Bundesliigan lisäksi Pohjois-Euroopan liigaa (ENBL).
Euroturnaukset saatiin käyntiin viime viikolla ja Awak Kuierin Galatasaray aloitti maukkaalla voitolla. Viikolla nähtiin useita muitakin kovia suorituksia Susiladies-pelaajilta.
Susijengin ja Suomi-koripallon suurlupaus Miikka Muurinen, 18, pääsi maanantaina ensimmäistä kertaa tositoimiin Serbian jättiseuran Partizan Belgradin, paidassa. Muurinen viimeisteli seitsemän pistettä ja esitteli taitojaan monipuolisesti, kun Partizan peittosi Adrianmeren liigassa KK Krkan 84–78 (42–28).
Elina Koskimies siirtyi yhden Suomessa vietetyn kauden jälkeen takaisin ulkomaille palaten tuttuun maahan Saksaan. Seura on kuitenkin uusi, kun hän teki sopimuksen Saarlouis Royalsin kanssa.
Olivier Nkamhoua teki melkoisen debyytin Italiassa, kun hän oli koko kierroksen paras pistemies johdattaessaan Varesen voittoon. Edon Maxhuni teki kovaa jälkeä Ranskassa ja Euroliigassa saatiin pelit käyntiin.