16-vuotiaat pojat EM-kisoihin nousu tähtäimessään

4.8.2010 Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue sai viime viikolla motivaatiopiikin nähdessään vanhemman ikäluokan poikien rymistelevän Euroopan A-divisioonaan. Päävalmentaja Ari Tammivaaran mukaan nousu ylemmälle sarjaportaalle on myös 16-vuotiaille pojille realistinen tavoite.

Nousua Euroopan A-divisioonaan lähtevät tavoittelemaan mm. Severi Liljeberg..

..Ville Hänninen..

..Teemu Sulonen..

..ja Niko Mattila. Kuvat: Tuomas Venhola.

Pitkään maajoukkueympyröissä toimineen Tammivaaran mukaan 18-vuotiaiden poikien nousu A-divisioonaan oli "esikuvallinen suoritus."

- Tähän olemme tähdänneet muutaman vuoden ajan, linjaa Tammivaara.

- Tyttökoriksen puolella ensimmäinen vaadittava askel otettiin kaksi vuotta sitten, kun 16-vuotiaat tytöt nousivat A-divisioonaan. Nyt näimme myös poikien puolella, että nousun tavoitteleminen ei ole sama kuin tahtoisi kuuta taivaalta.

Alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue on viettänyt viimeiset viikot leireillen ja valmistautuen Tallinnassa 5.-15. elokuuta pelattaviin B-divisioonan EM-kisoihin. Tammivaara kertoo, että 16-vuotiaiden ryhmä on saanut harjoitteluunsa ylimääräisen kipinän vanhemman ikäluokan sarjanoususta.

- Jätkät ovat olleet innoissaan vanhempien kundien esikuvasta. Joukkueesta huokuu positiivinen henki.

Vaikka Tammivaara ei tahdo mennä asioiden edelle, hän myöntää, että nousu A-divisioonaan on ollut viikon ajan kaikkien huulilla.

- Ennen 18-vuotiaiden poikien kisoja heidän valmentajansa sanoivat, että jos loukkaantumisia ja sairastumisia ei tule ja kaikki palat loksahtavat kohdalleen, heillä on realistiset mahdollisuudet nousta ylemmälle sarjaportaalle. Meidän tilanteemme on täysin samanlainen.

Leveä rintama ja rouva Fortuna

16-vuotiaiden poikien maajoukkue on kehittynyt tasaisesti kesän edetessä. Toukokuussa pelatuista PM-kisoista joukkue saalisti pronssia, jonka jälkeen kehityskäyrä on osoittanut ylöspäin. Viimeisissä maaotteluissaan ennen kesää Suomi päihitti Ruotsin, vaikka Suomen kokoonpanosta puuttuivat molemmat sentterit.

- Perinteisen kaavan mukaisesti emme ollet PM-kisojen alkaessa ehtineet harjoitella juurikaan joukkueasioita. Kesän suurin kehitysaskel on kymmenen päivän Liettuan leiri, jonka aikana treenaamme intensiivisesti, pelaamme neljä peliä ja tutustumme toisiimme, Tammivaara kertoo.

- Kehityksestämme kertoo parhaiten se, että PM-kisoissa hävisimme Ruotsille 20 pistettä, mutta viikko sitten voitimme heidät kahdesti, vaikka Johnny Laakkonen (202 cm) ja Mika Nuolivirta (207 cm) puuttuivat kokoonpanostamme.

Tammivaara näkee paljon yhtäläisyyksiä nykyisen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen sekä A-divisioonaan nousseen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen välillä.

- 18-vuotiaiden maajoukkueessa päävastuu jakautui 7-8 pelaajan kesken, mutta porukasta nousi yksittäisissä matseissa esiin pelaajia, jotka saattoivat kääntää penkiltä ottelun kulun. Näissä 1994/95-syntyneissä pelaajissa on samalla tavalla tietty runkopelaajien ryhmä ja lisäksi monia hyviä tyyppejä, jotka pystyvät potentiaalisesti nousemaan tarpeen tullen isompaan rooliin.

Tallinnan EM-kisojen alkulohkoa Tammivaara luonnehtii "kohtuullisen haastavaksi". Jotta A-divisioonaunelma kävisi toteen, on joukkueella oltava myös hippunen onnea matkassa.

- B-divisioonan taso on sen verran kova, että hyvätkin joukkueet tarvitsevat pikkuisen työntöapua. Ristiinpelaamisia tulee väkisinkin, ja silloin vaaditaan rouva Fortunan hymyä. Jokaiseen matsiin valmistaudutaan erikseen, ja jokaista ottelua lähdetään voittamaan.

Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue B-divisioonan EM-kisoissa (Tallinna, Viro) 5.-15.8.2010

Etunimi

Sukunimi

Pituus

Synt.

Pelip.

Seurajoukkue

Joni

Herrala

185

26.09.94

1

ToPo Juniorit

Ville

Hänninen

191

06.03.95

2

Turun NMKY

Timka

Jaakkola

188

25.05.94

2

Turun NMKY

Juuso

Kauppinen

188

12.04.94

3

ToPo Juniorit

Johnny

Laakkonen

202

03.02.94

5

Porvoon Tarmo

Joonas

Lehtoranta

186

25.02.94

2

KTP, Kotka

Severi

Liljeberg

174

22.02.94

1

Tampereen Pyrintö

Niko

Mattila

185

16.02.94

2

Tampereen Pyrintö

Oskar

Michelsen

196

24.05.95

4

PuHu Juniorit

Mika

Nuolivirta

207

01.10.94

5

Rekolan Urheilijat

Teemu

Sulonen

186

07.07.94

2

Leppävaaran Pyrintö

Topias

Suortti

199

18.04.94

4

KTP, Kotka

  • Päävalmentaja Ari Tammivaara
  • Valmentaja Mikko Larkas
  • Valmentaja Jari Nykänen
  • Fysioterapeutti Jukka Aho 

Alkusarjan otteluaikataulu

  • To 5.8. klo 17:00 Hollanti - Suomi
  • La 7.8. klo 15:45 Suomi - Unkari
  • Su 8.8. klo 13:30 Norja - Suomi
  • Ma 9.8. klo 18:00 Suomi - Viro
Lisätietoja: Kisojen verkkosivut
 
17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

10.8.2017 EM-kilpailut

16-vuotiaiden poikien EM-urakka alkaa Montenegrossa

Suomen 16-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisat pyörähtävät käyntiin huomenna 11. elokuuta Montenegron Podgoricassa, kun Sudenpennut kohtaavat B-alkulohkonsa ensimmäisessä ottelussaan Slovenian. Suomen kanssa samassa alkulohkossa Slovenian lisäksi pelaavat Turkki ja Saksa.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

Näytä lisää vastaavia