Suomi törmäsi Montenegron muuriin
5.8.2010
Suomen koripallomaajoukkue avasi EM-karsintaurakkansa kotitappiolla Montenegroa vastaan. Suomi törmäsi vieraiden puolustusmuuriin ja taipui Vantaan Energia Areenan parketilla ”kuolemanlohkoksi” nimetyn kärkisijalle siirtyneelle Montenegrolle tuloksella 60-74 (21-31). Ottelu oli Suomelle juuri niin vaikea kuin loppulukemat ja 60 tehtyä pistettä antavat ymmärtää. Suomalaisleirissä ei kuitenkaan työnnetty päätä pensaaseen taiston tauottua. - Tämä oli hyvä koripallo-ottelu tappiosta huolimatta. Peli kuvasti hyvin nykykorista, jossa ei saa mitään ilmaiseksi. Onnistuimme puolustuksessa hyvin ja pystyimme pysäyttämään Nikola Pekovicin. Jos pysäytämme Euroopan parhaan sentterin, meillä on siinä aika hyvä kulmakivi joukkuepuolustukselle. Siitä kiitokset Hanno Möttölälle ja erityisesti Tuukka Kotille, joka pelasi täsmälleen sen mukaan kuin sovimme, sanoi Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann. Kohuttu Pekovic jäi Kotin ja Möttölän käsittelyssä yhdeksään pisteeseen. Montenegrolta kuitenkin löytyi Pekovicin tehojen paikkaajia – ja niitä löytyi paljon. Kaikki 12 pelaavaan kokoonpanoon nimettyä montenegrolaista pääsivät pisteiden makuun. Viime kauden Real Madridin paidassa viettänyt Vladimir Dasic nousi 12 pisteellään joukkueensa parhaaksi korintekijäksi. - Montenegron pelaamista on hieno katsoa. Pelaamisen taito tulee heille äidinmaidosta. Euroopassa jos pääse kahdeksan parhaan joukkoon, voi voittaa Euroopan mestaruuden ja silloin myös maailmanmestaruus ja olympiakulta ovat mahdollisia. Montenegro on lähellä tätä tasoa, joka on rohkaiseva esimerkki meille. Puhutaan piskuisesta 600 000 ihmisen valtiosta ja he saavat jalkeille tuon tason koripallojoukkueen, Dettmann suitsutti. Puolustus toimiSuomi jäi jo varhain takaa-ajoasemaan, josta se sinnikkäästi yritti raivata tietään takaisin peliin. Johdettuaan lukemin 10-5 Suomelle käynnistyi pitkä kuiva jakso, jota sävyttivät harhasyötöt ja hyökkäyspään ajatuskatkokset. Montenegro vei yli seitsemän minuuttia kestäneen suomalaisnotkahduksen 17-0 siirtyen 22-10-johtoon. Puoliajalle paineltiin Montenegron 31-21-johdossa. Ensimmäisen 20-minuuttisen aikana Suomi hukkasi pelivälineen kymmenen kertaa ja jäi pelitilanneheitoissaan vaatimattomaan 22,6 prosentin (11/31) osumatarkkuuteen. - Näkyihän se, että Montenegro on hyvä joukkue. Pääsimme järjestelemään sellaisia heittopaikkoja kuin halusimme, mutta heittojen onnistumisprosentti ja menetyssarake kertovat omaa karua kieltään. Montenegro puolusti kovaa, mutta ei tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun tämän joukkueen pelaajat pistävät heittoja ilmaan käsi naamalla, valitteli hikisen iltapuhteen uurastanut Teemu Rannikko. Rannikko näkikin Suomen ongelmat nimenomaan hyökkäyspelissä. - Puolustus toimi hyvin. Kun Montenegron tasoisen vastustajan pitää 74 pisteessä, silloin voi sanoa, että monta asiaa on tehty oikein. Saatiin tukitettua muutama Montenegron peruskuvio ja kalastettiin niille muutama hyökkääjän virhe. Jokainen vaihdosta tullut pelaaja piti puolustusta hyvin kasassa ja antoi kaikkensa, joten paha tässä on lähteä sormella ketään osoittelemaan. - Aika fyysistä peliä. Montenegro tuli todella kovaa, emmekä pystyneet ihan vastaamaan siihen. Joukkuepuolustus oli suurimman osan matsista hyvällä tasolla. Menetyksiä tuli liikaa, ja Montenegro vastasi nopealla korilla varmaan puoleen meidän menetyksistämme, lisäsi Suomen Gerald Lee Junior. ”Haluamme lohkovoiton”Suomi pääsi vielä kolmannella jaksolla Möttölän kolmosen ja Rannikon vapaaheittojen siivittämänä ahdistelemaan Montenegroa, kun se nousi viiden pisteen päähän (31-36). Suomen ilo oli lyhytaikaista, kun Vladimir Dragijevic viimeisteli tyylikkäästi kaksi nopeaa hyökkäystä ja Omar Cook sekä Milos Borisov säkittivät kolmoset mieheen. Loppuun saakka suomalaisyleisö elätteli toiveita Suomen – niin monesti Energia Areenalla nähdyn – heittomyllyn käynnistymisestä. Tällä kertaa heittojyvä ei kuitenkaan ottanut löytyäkseen ja Montenegro pääsi kuittaamaan toisen voittonsa karsintalohkossa. Montenegro on nyt pelannut itsenäistymisensä jälkeen 12 EM-karsintaottelua, eikä ole hävinnyt niistä ainoatakaan. Juuri käynnistyneessä A-divisioonan karsinnassa montenegrolaiset läksyttivät maanantaina Latviaa 30 pisteellä (96-66). Vuosina 2008-09 Montenegro varmisti nousunsa B-divisioonasta voittamalla kaikki kymmenen peliään 22,6 pisteen voittomarginaalilla. Viimeisen yhdeksän vuoden aikana kahdeksan Serbian mestaruutta Partizan Belgradin peräsimessä voittanut Dusko Vujosevic on asettanut joukkueelleen riman korkealla ja Montenegro on toistuvasti loikannut sille asetettujen esteiden yli. - Haluamme lohkovoiton. Pelaamme karsintojen ylivoimaisesti kovimmassa lohkossa. Sen vuoksi lohkokakkosten vertailuun ei tästä lohkosta halua yksikään, Vujosevic latasi. EM-karsinnassa kolmen karsintalohkon voittajat etenevät vuoden 2011 EM-lopputurnaukseen, jonka lisäksi kisaliput lunastaa kaksi parasta lohkokakkosta. - Olen erittäin tyytyväinen. Tämä oli iso voitto meille ja vielä hyvää vastustajaa vastaan. Halusimme pysäyttää Suomen kaukoheittäjät ja onnistuimme siinä hyvin. Suomi puolestaan pelasi aggressiivisesti ja teki hyvää työtä korinaluspuolustuksessaan ilman tuplauksia, kehui Vujosevic. ”Ei haittaisi, jos heitto kulkisi paremmin”Suomen ykköstehoista vastasi Montenegro-ottelussa 20 pistettä heittänyt Rannikko. Lee viimeisteli 12 ja Möttölä kymmenen pistettä. Aktiivisesti puolustanut ja energiaa säästelemättä kentällä viilettänyt Shawn Huff kaapi yhdeksän levypalloa. Suomi ottaa jo perjantaina suunnan kohti Italiaa, jossa se kohtaa sunnuntaina isäntämaan. Vastaansa suomalaiset saavat perinteisen koripallon suurmaan, joka on nurkkaan ajettu. Avauspelinsä kotikentällään Barissa Israelille hävinnyt Italia kärsi myös torstai-iltana tappion, kun se taipui Latvialle vieraissa 68-69. Näin Italian voittosarake näyttää nollaa kahden ottelun jälkeen. - Ei tule olemaan helppo tehtävä hakea voittoa Italiasta. Kun katson joukkuettamme, uskon, että olemme valmiit ottamaan sen haasteen kuitenkin vastaan, arvioi Dettmann. - Meidän pitää saada palloa paremmin liikkeelle, parantaa ”read and react” –peliämme ja hyödyntää vastustajan tekemät virheet. Ei tietenkään haittaisi, jos heitto kulkisi hieman paremmin, Dettmann päätti. Suomi – Montenegro 60–74 (10-14, 11-17, 15-26, 21-17), Vantaa 5.8.2010Suomi: Mikko Koivisto 0/1, Antti Nikkilä 5/3, Kimmo Muurinen 2/4, Shawn Huff 5/9, Gerald Lee Jr 12/7, Samuel Haanpää 0/0, Tuukka Kotti 3/4, Tuomas Iisalo 3/0, Hanno Möttölä 10/5, Petri Virtanen 0/1, Teemu Rannikko 20/2, Antti Kanervo 0/0. Montenegro: Vladimir Dasic 12/4, Goran Jeretin 9/4, Suad Sehovic 3/4, Milko Bjelica 5/3, Milos Borisov 6/6, Vladimir Golubovic 2/3, Omar Cook 3/0/6 syöttöä/3 riistoa, Slavko Vranes 5/4, Predrag Drobnjak 8/1, Nikola Pekovic 9/4, Vladimir Dragicevic 9/5, Vladimir Mihailovic 3/1. Yleisöä: 1833 Lisätiedot: Ottelutilastot
|
Suomen heittopeli ei löytänyt uomiaan missään vaiheessa Montenegron puolustuksen keskellä. Kuvassa Suomen Hanno Möttölä yrittää Montenegron 230-senttisen Slavko Vranesin edestä.
Suomi onnistui itsekin puolustuspelissään. Kuvassa Shawn Huff ahdistaa Montenegron Omar Cookia.
NBA:han siirtyvä, Euroopan parhaaksi sentteriksi tituleerattu Nikola Pekovic jäi Suomen puolustuksen keskellä yhdeksään pisteeseen.
Pekovicin vartioinnista vastasi pääasiassa Tuukka Kotti (kuvassa) apunaan Möttölä.
Teemu Rannikko heitti kentän korkeimman pistemäärän, 20.
Montenegro-luotsi Dusko Vujocevicille kelpaa vain lohkovoitto joukkueen voitettua kaikki maansa historian 12 EM-karsintapeliä.
Seuraavaksi Suomi tavoittelee voittoa Italiassa. Kuvassa oikealla Suomen Antti Nikkilä. Kuvat: Tomi Kaminen.
|
