Sopanen ottaa valmennusvastuun Pyrbasketissa

21.8.2002 Kesän ajan julkisuudessa matalaa profiilia pitäneiden Pyrbasketin ja Pussihukkien miesten SM-joukkueista tarjoili lisätietoa keskiviikon Helsingin Sanomat. Lehden saamien tietojen mukaan tamperelaisen Pyrbasketin vastuuvalmentajan rooliin on astunut Miikka Sopanen.

Viimeiset neljä vuotta Pyrbasketia luotsannut Jarmo Laitinen jatkaa joukkueen taustoilla apuvalmentajana. Hän etsii myös joukkueen ulkomaalaisvahvistukset. Sopanen toimi Pyrbasketin apuvalmentajana koko Laitisen päävalmentajuuden ajan.

HS:n mukaan Pyrbasketin joukkueesta Jukka-Pekka Kujala suuntaa opiskelemaan Meksikoon, jonka lisäksi Riku-Pekka Jokinen sekä Ville Korhonen ovat lopettaneet pelaamisen pääsarjatasolla. Muuten Pyrbasketin viime kauden joukkue pysyy koossa.

Vantaalaisjoukkue Pussihukkien tilanne sai myös hieman selvyyttä keskiviikon Helsingin Sanomissa. PuHu:lla on kiinnitettynä tulevan kauden joukkueeseen tällä hetkellä kuusi pelaajaa: Nanayaw Awuah-Addae, Timo Heinonen, Kimi Klingberg, Tommi Lyytinen, Ville Olki ja Joni Willberg. Koko kuusikko esiintyi joukkueen riveissä jo viime kaudella. PuHu täydentää joukkuettaan seuran omilla junioreilla sekä kahdella ulkomaalaisvahvistuksella. Viime kaudella pelanneista miehistä Vesa Parviainen on lopettanut huipputasolla, Kimmo Muurinen on siirtynyt Arkansas-Little Rock -yliopistoon ja Timo Parviainen etsii seuraa ulkomailta.

Asiat

 
8.4.2024 12:50 Seura tiedottaa

Taneli Tuokko YMCA Tampere koripallon nuoruusvaiheen vastuuvalmentajaksi

Taneli Tuokko on valittu YMCA Tampere koripallon nuoruusvaiheen vastuuvalmentajaksi. Tuokko vastaa U13–U19 -kokonaisuudesta yhdessä valmennuspäällikkö Sami Toiviaisen kanssa. Lisäksi hän osallistuu YMCA Tampere koripallon toiminnan kehittämiseen yhdessä muiden työntekijöiden kanssa.

5.4.2024 13:59 Seura tiedottaa

Sami Toiviainen YMCA Tampere koripallon valmennuspäälliköksi

Sami Toiviainen on valittu YMCA Tampere koripallon valmennuspäälliköksi. Toiviaisen työtehtäviin kuuluu valmennuksen suunnittelu ja koordinointi sekä koko koripallotoiminnan pitkäjänteinen ja tavoitteellinen kehittäminen.

3.4.2024 15:49 Susi All Star

Muistutus: SUSI All Stars -leirityksen ilmoittautuminen 2010–2011 syntyneille pelaajille auki 21.4. asti

Koripalloliiton maajoukkueohjelman eli Suden polun ensimmäinen askel, SUSI All Stars -leiritys, käynnistyy taas kesäkuussa. Seuravalmentajat vastaavat vuosina 2010–2011 syntyneiden pelaajiensa ilmoittamisesta leiritykseen 21.4.2024 mennessä.

3.4.2024 09:27 Koulutus

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden 1.3. kurssin Savonlinnassa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden 1.3. kurssin Savonlinnassa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

2.4.2024 13:04 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Salossa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Salossa yhteistyössä seuran kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

2.4.2024 12:55 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Vaasassa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Vaasassa yhteistyössä Vaasan Salaman kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

28.3.2024 14:01 Pääjuttu

Davviguovlu Koris levittää korista Lapin lakeuksille

Oulun NMKY:n viime syksynä käynnistämässä hankkeessa tehdään säntillistä jalkatyötä pysyvän koripallotoiminnan käynnistämiseksi pohjoisimmassa Lapissa. Koripallon vauhti ja yhteisöllisyys kiehtovat myös pohjoisen lapsia ja nuoria, ja neljällä hankkeen piiriin kuuluvalla paikkakunnalla toimii jo oma koriskerho.

26.3.2024 15:15 Valmentajat

Suomen Koripallovalmentajat järjestää kansainvälisen valmentajaklinikan Tampereella 29.-31.7.2024

Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) kumppaneinaan Raholan Pyrkivä ja Suomen Valmentajat järjestää heinäkuussa Tampereella pelattavien U18 poikien EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan. Ilmoittautuminen on nyt avattu.

26.3.2024 08:00 Seura tiedottaa

Sykki etsii valmentajia

Helsingissä Haagan alueella toimiva Koripallo Sykki ry etsii kaudelle 2024–2025 valmentajia ja ohjaajia erityisesti nuorempien pelaajien joukkueisiin. Tarjolla on sekä pää- että apuvalmentajien paikkoja.

14.3.2024 11:13 Pääjuttu

Valmennusuralle hypännyt Jamar Wilson kehittää osaamistaan 2-tason valmentajakoulutuksessa

Susi Training Centerissä Lohjan Kisakalliossa kuuluu myöhään perjantai-iltana tossujen kirske ja pelin lomasta kuuluva esimerkillinen puhe pelaajien välillä. Kyseessä ei ole maajoukkue eikä seurajoukkue, vaan joukko valmentajia, jotka ovat kokoontuneet Lohjalle eri puolilta Suomea. Yksi heistä on vielä hiljattain treenannut samalla parketilla susilogo rinnassa.

Näytä lisää vastaavia