Pirkka Street Basket -kiertue vieraili Helsingissä – samanlaisia tapahtumia toivotaan lisää

4.5.2017 Kauppakeskus Arabian pihalla riitti tänään vilskettä, kun Pirkka Street Basket -katukoriskiertue pysähtyi toiselle pysäkilleen Helsinkiin. Aurinkoinen sää suosi taas innokkaita alakoululaisia ja ahkeria järjestäjiä. HNMKY ja K-Supermarket Arabia olivat ensimmäistä kertaa mukana järjestämässä Pirkka Street Basket -tapahtumaa, mutta vakuuttivat ettei se jäänyt viimeiseksi.

Aurinko hemmotteli pelaajia

Ahkerat järjestäjät hoitivat kasauksen ja purun vauhdikkaasti

Kahvi maistui opettajille ja järjestäjille

Kevään 2017 Pirkka Street Basket -katukoriskiertueen järjestyksessään toinen tapahtuma pidettiin tänään Helsingissä. Kauppakeskus Arabian pihassa lähes 200 alakoululaista pelasi innokkaasti koripalloa ja viihdytti samalla ohikulkijoita. Suurin edustus tuli Vallilan alakoulusta, jonka opettaja Meri Laukkanen kiitti kovasti tapahtuman järjestelystä.

- Täällä on uskomattoman hyvä fiilis. Tämmöisiä tapahtumia kaipaisi lisää, sillä nämä kasvattavat hurjasti oppilaiden motivaatiota koulunkäyntiin. Meidän oli todella helppo saapua paikalle lähellä sijaitsevalta koululta ja meininki täällä on ollut mahtava, kehui Vallilan koulun opettaja Meri Laukkanen.

K-Supermarket Arabian kauppias Sasu Hamina ja Helsingin NMKY olivat ensimmäistä kertaa mukana järjestämässä Pirkka Street Basket -tapahtumaa. Mukaan toimintaan molempia tahoja innosti halu tarjota liikuntaa lapsille. Sekä Sasu Hamina että HNMKY:n koripallovalmentaja Timo Saukkola kertovat kiinnostuksestaan järjestää vastaavanlaisia tapahtumia myös tulevaisuudessa.

- Urheilu on ollut aina tärkeää minulle ja haluan aktivoida myös lapsia liikkumaan. Pirkka Street Basket -tapahtuma antaa hirveä paljon. On hienoa nähdä, kuinka tapahtuman avulla lapset pääsevät liikkumaan. Jatkossa tapahtumaan toivoisi vielä lisää porukkaa ja sen voisi järjestää isommassa paikassa, sanoo kauppias Sasu Hamina.

- Katukoristapahtuma sopii loistavasti tämän kokoisena tähän urbaaniin kaupunkiympäristöön. Seurana haluamme olla mukana kaikessa, jossa voimme liikuttaa lapsia. Pirkka Street Basket -tapahtumassa toteutuu loistavasti hauskanpito ja hyvä meininki. Lähdemme mielellämme toteuttamaan tapahtumaa jatkossa isompana, jos kouluja innostuu enemmän mukaan ja tapahtumalle löytyy isompi paikka, pohtii koripallovalmentaja Timo Saukkola.

Pirkka Street Basket 2017 on osa Suomen Koripalloliiton ja Keskon Pirkka-tuotemerkin yhteisvastuullista Pikkusudet-hanketta, jonka tavoitteena on edistää lasten liikkunnallisuutta. Hanke toteutetaan yhteistyössä paikallisten koripalloseurojen ja K-ruokakauppiaiden kanssa.

Lisätietoja: Pikkusudet

Henkilöt

 
24.8.2017 Katukoris

Viikon viimeinen Pirkka Street Basket täytti Uudenkaupungin torin

Torstaina katukorispelejä pelattiin Uudenkaupungin torilla aurinkoisissa tunnelmissa. Tapahtuma oli tähän mennessä syksyn suurin 500 osallistujallaan. Torilla riitti myös paljon kannustajia, kun ohikulkijat pysähtyivät katsomaan pelejä ja lisäksi Korihaiden pelaajia vieraili paikalla.

23.8.2017 Katukoris

Kärrynpyöriä ja katukorista – Pirkka Street Basket liikutti lapsia keskiviikkona Laitilassa

Pirkka Street Basket -kiertueen rekka pysähtyi keskiviikkona Laitilan K-Supermarketin pihaan. 200 koululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää katukoriksen parissa intoa täynnä. Pelinohjaajina tapahtumassa toimivat ansioituneesti Korihaiden edustusjoukkueen pelaajia.

22.8.2017 Katukoris

Pirkka Street Basket Raumalla - Katukorista kaikille

Tiistaina Raumalla vuoden hauskinta koulupäivää oli viettämässä 150 oppilasta. K-Citymarket Rauman pihalla katukorista pelasi myös erityisryhmien oppilaita. Tapahtuma tarjosi järjestäjä Rauma Basketille mahdollisuuden rekrytoida uusia korispelaajia seuran toimintaan.

21.8.2017 Katukoris

Pirkka Street Basket Tampereella – katukorista ja liikunnan iloa

Katukoriskiertue sai maanantaina jatkoa Tampereella, kun Tesoman palloiluhallin parkkipaikalle pystytettiin kahdeksan katukoristelinettä. 300 alokoululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää hymyssä suin. Tapahtumaa oli toista kertaa mukana järjestämässä paikallinen seura Raholan Pyrkivä.

18.8.2017 Katukoris

Pirkka Street Basket ja vuoden hauskin koulupäivä Lappeenrannan Kauppatorilla

Perjantaina 150 alakoululaista nautti liikunnan ilosta aurinkoisessa säässä Lappeenrannan kauppatorilla katukoriksen parissa. Pirkka Street Basket -tapahtuma järjestettiin paikkakunnalla jo vahvalla kokemuksella Lappeenrannan NMKY:n ja Catzin yhteistyöllä.

15.8.2017 Katukoris

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertue starttasi tiistaina Äänekoskella aurinkoisissa merkeissä

Pirkka Street Basket -tapahtuma järjestettiin tiistaina ensimmäisen kerran Äänekoskella yhteistyössä Äänekosken Huiman kanssa. K-Citymarket Äänekosken parkkipaikalla katukorista pelattiin aurinkoisesta säästä nauttien. Yhteensä vuoden hauskinta koulupäivää oli viettämässä 300 alakoululaista.

7.8.2017 Katukoris

Pirkka Street Basket starttaa taas ensi viikolla – elokuussa yhdeksän katukoristapahtumaa koululaisille

Loistavia tuloksia tuottanut Pirkka Street Basket -kiertue saa jatkoa syksyn lähestyessä. Elokuun puolella ennen koripallon EM-kilpailuiden käynnistymistä ehditään vuoden hauskinta koulupäivää viettää yhdeksällä eri paikkakunnalla.

30.6.2017 11:00 Katukoris

Pirkan ja Koripalloliiton Pikkusudet-hanke liikuttanut kahdessa vuodessa huimat 35 000 lasta

Keskon Pirkka-tuotemerkin ja Suomen Koripalloliiton käynnistämän Pikkusudet-yhteistyöhanke on koonnut jo huikeat 35 000 lasta nauttimaan liikunnan ilosta. Lähes sadan koripalloseuran sekä K-kauppiaiden voimin Pikkusudet-toiminta on levinnyt laajasti ympäri Suomen.

15.6.2017 Katukoris

Toukokuun Pirkka Street Basket -kiertueella vuoden hauskinta koulupäivää pääsi viettämään 6150 alakoululaista

Kevään 2017 Pirkka Street Basket -kiertue vieraili yhteensä 19 eri paikkakunnalla. Kaikkiaan 6150 lasta pääsi viettämään huikeaa katukorispäivää. Koripalloliiton ja Keskon Pirkka-tuotemerkin yhteistyö jatkuu energisenä.

31.5.2017 09:00 Katukoris

Kevään Pirkka Street Basket -kiertue päätökseen riemukkaasti Rovaniemellä

Koululaisille suunnattu katukoris teki näyttävän paluun Rovaniemelle Pirkka Street Basketin muodossa. Liikunnallista koulupäivää Rovaniemellä eri lajien parissa vietti yli tuhat alakoululaista ja katukorista pääsi pelaamaan ainakin 300 oppilasta.

Näytä lisää vastaavia