7.5.2017 Daniel Janssonin valmentama Weissenhorn Youngstars juhli lauantai-iltana Saksan ProB-liigan voittoa.

Daniel Jansson valmensi Youngstarsin ProB:n mestariksi. (Kuva: Daniel Jansson)
Youngstars oli hävinnyt ensimmäisen finaalin PS Karlsruhe Lionsille 67-71, mutta venyi vieraskentällä upeaan 77-71 (33-25)-voittoon. Youngstars voitti mestaruuden näin yhteispistein 144-142.
- Finaalisarjat harvoin ovat hirveän kaunista korista, eikä tämäkään ollut poikkeus. Toisessa matsissa olimme alusta saakka niskan päällä, kunnes meinasi loppua tyystin bensa. Onneksi kuitenkin saimme aikaiseksi yhden "playn" enemmän kuin he, Jansson kertasi ratkaisevaa finaalia.
Ennen finaalia ratiopharm ulmin akatemiajoukkueena toimivalla Youngstarsilla oli omat haasteensa pelaajakokoonpanon suhteen, sillä Ulm aloitti samaan aikaan pudotuspelit Bundesliigassa ja kaksi Youngstarsin pelaajaa oli edustusjoukkueen mukana.
- Me pelasimme ilman kahta BBL-pelaajaa, mutta tilanne ei sikäli ollut uusi, sillä olemme menneet koko kauden näin. Kuvastavaa on juuri tämä venymiskyky näissäkin tilanteissa. Aika hulluahan tämä on, että me tällä joukkueella porskutetaan päätyyn asti. En voisi olla ylpeämpi näistä pojista, Jansson hehkutti.
Turkin liigassa Anton Odabasin Trabzonspor voitti Ankaran selvästi 101-69 (59-35). Odabasi loukkasi sormensa harjoituksissa eikä ollut joukkueen kokoonpanossa. Voitolla Trabzonspor varmisti sarjapaikkansa ja on sarjassa 13.
Ranskan ProB-liigassa Antti Kanervon ja Matti Nuutisen Roanne hävisi kotikentällään Fos-sur-Merille 76-80 (41-42). Nuutinen raatoi kentällä 30 minuuttia tilastoiden kahdeksan pistettä, kolme levypalloa, yhden syötön ja yhden riiston. Kanervo oli edelleen sivussa alaraajavamman takia. Roanne on sarjassa 13.
Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.