Alakoululaiset riemuissaan – Pirkka Street Basket -kiertue Kaarinassa

10.5.2017 Pirkka Street Basket -koristelineet pystytettiin keskiviikkona Kaarinaan. Yhteensä 520 alakoululaista pääsi pelaamaan katukorista K-Supermarket Katariinan parkkipaikalla. Paikalla vieraili pelaamassa näytösottelun myös Kaarinan kaupungin joukkue.

Paikalla Kaarinassa oli ahkeraa talkooväkeä

Yli 500 lasta vietti vuoden hauskinta koulupäivää

Näytösottelussa pelasivat vastakkain Kaarinan kaupunki ja Koulumäen oppilaat

Tapahtumassa nähtiin taas hienoja ihmispyramideja

Kaarinassa katukorispäivää vietettiin pääasiassa aurinkoisissa merkeissä. Päivän aikana ehdittiin pelaamaan yli 260 peliä. Tapahtuma järjestettiin kaksiosaisena niin, että ensin pelaamassa olivat 3.-4.-luokkalaiset ja päivän päättivät 5.-6.-luokkalaisten ottelut. Kentän ympäristö oli silti läpi tapahtuman täynnä katsojia ja kannustajia.

- Meillä on tosi kivaa, intoilivat Kotimäen koulun oppilaat ja kokosivat samalla kasaan mielettömiä ihmispyramideja.

Katukorista ei päässyt pelaamaan kuitenkaan pelkästään alakoululaiset, vaan ensimmäisellä ottelukierroksella taitonsa näytti myös Kaarinan kaupungin joukkue. Kaarinan kaupunginjohtajan, Harri Virran, johdolla pelaamassa ollut joukkue nautti katukoriksesta.

Näytösottelussa kovan vastuksen antoi Kotimäen koulun joukkue. Pirkka Street Basket -kiertueen viestintävastaavan tietoon ei koskaan saatu, kuka teki lopulta eniten pisteitä ottelussa. Näissä peleissä voitto ei olekaan tärkeintä, vaan olennaisinta on nauttia liikunnasta ja pitää hauskaa.

- Kaarina on todellinen koriskaupunki ja pitäähän kaupunginjohtajankin näyttää koripallotaitonsa tällaisessa tapahtumassa. Katukorismeininkiä voisi lisätä enemmän muutenkin, tuumaili kaupunginjohtaja Harri Virta ennen pelin alkua.

Pirkka Street Basket -tapahtuma keräsi taas runsaasti kehuja. Useat opettajat tulivat kehumaan järjestelyjä pelien jälkeen ja myös Ura Basketin liikunnanohjaaja Mira Virta oli tyytyväinen päivän meininkiin. Ura Basketin vapaaehtoiset tekivät ahkerasti töitä ja innostivat koriksen pariin varmasti taas useita lapsia lisää. Kiertuerekan matka jatkuu tänään vielä kohti Saloa, jossa koripallohuuma on kuumimmillaan.     

Pirkka Street Basket 2017 on osa Suomen Koripalloliiton ja Keskon Pirkka-tuotemerkin yhteisvastuullista Pikkusudet-hanketta, jonka tavoitteena on edistää lasten liikkunnallisuutta. Hanke toteutetaan yhteistyössä paikallisten koripalloseurojen ja K-ruokakauppiaiden kanssa.

Lue myös: Pirkka Street Basket Forssassa (8.5.2017)
Lue myös: Pirkka Street Basket Turussa (9.5.2017)
Lisätietoja: Pikkusudet
 
24.8.2017 Katukoris

Viikon viimeinen Pirkka Street Basket täytti Uudenkaupungin torin

Torstaina katukorispelejä pelattiin Uudenkaupungin torilla aurinkoisissa tunnelmissa. Tapahtuma oli tähän mennessä syksyn suurin 500 osallistujallaan. Torilla riitti myös paljon kannustajia, kun ohikulkijat pysähtyivät katsomaan pelejä ja lisäksi Korihaiden pelaajia vieraili paikalla.

23.8.2017 Katukoris

Kärrynpyöriä ja katukorista – Pirkka Street Basket liikutti lapsia keskiviikkona Laitilassa

Pirkka Street Basket -kiertueen rekka pysähtyi keskiviikkona Laitilan K-Supermarketin pihaan. 200 koululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää katukoriksen parissa intoa täynnä. Pelinohjaajina tapahtumassa toimivat ansioituneesti Korihaiden edustusjoukkueen pelaajia.

22.8.2017 Katukoris

Pirkka Street Basket Raumalla - Katukorista kaikille

Tiistaina Raumalla vuoden hauskinta koulupäivää oli viettämässä 150 oppilasta. K-Citymarket Rauman pihalla katukorista pelasi myös erityisryhmien oppilaita. Tapahtuma tarjosi järjestäjä Rauma Basketille mahdollisuuden rekrytoida uusia korispelaajia seuran toimintaan.

21.8.2017 Katukoris

Pirkka Street Basket Tampereella – katukorista ja liikunnan iloa

Katukoriskiertue sai maanantaina jatkoa Tampereella, kun Tesoman palloiluhallin parkkipaikalle pystytettiin kahdeksan katukoristelinettä. 300 alokoululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää hymyssä suin. Tapahtumaa oli toista kertaa mukana järjestämässä paikallinen seura Raholan Pyrkivä.

18.8.2017 Katukoris

Pirkka Street Basket ja vuoden hauskin koulupäivä Lappeenrannan Kauppatorilla

Perjantaina 150 alakoululaista nautti liikunnan ilosta aurinkoisessa säässä Lappeenrannan kauppatorilla katukoriksen parissa. Pirkka Street Basket -tapahtuma järjestettiin paikkakunnalla jo vahvalla kokemuksella Lappeenrannan NMKY:n ja Catzin yhteistyöllä.

15.8.2017 Katukoris

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertue starttasi tiistaina Äänekoskella aurinkoisissa merkeissä

Pirkka Street Basket -tapahtuma järjestettiin tiistaina ensimmäisen kerran Äänekoskella yhteistyössä Äänekosken Huiman kanssa. K-Citymarket Äänekosken parkkipaikalla katukorista pelattiin aurinkoisesta säästä nauttien. Yhteensä vuoden hauskinta koulupäivää oli viettämässä 300 alakoululaista.

7.8.2017 Katukoris

Pirkka Street Basket starttaa taas ensi viikolla – elokuussa yhdeksän katukoristapahtumaa koululaisille

Loistavia tuloksia tuottanut Pirkka Street Basket -kiertue saa jatkoa syksyn lähestyessä. Elokuun puolella ennen koripallon EM-kilpailuiden käynnistymistä ehditään vuoden hauskinta koulupäivää viettää yhdeksällä eri paikkakunnalla.

30.6.2017 11:00 Katukoris

Pirkan ja Koripalloliiton Pikkusudet-hanke liikuttanut kahdessa vuodessa huimat 35 000 lasta

Keskon Pirkka-tuotemerkin ja Suomen Koripalloliiton käynnistämän Pikkusudet-yhteistyöhanke on koonnut jo huikeat 35 000 lasta nauttimaan liikunnan ilosta. Lähes sadan koripalloseuran sekä K-kauppiaiden voimin Pikkusudet-toiminta on levinnyt laajasti ympäri Suomen.

15.6.2017 Katukoris

Toukokuun Pirkka Street Basket -kiertueella vuoden hauskinta koulupäivää pääsi viettämään 6150 alakoululaista

Kevään 2017 Pirkka Street Basket -kiertue vieraili yhteensä 19 eri paikkakunnalla. Kaikkiaan 6150 lasta pääsi viettämään huikeaa katukorispäivää. Koripalloliiton ja Keskon Pirkka-tuotemerkin yhteistyö jatkuu energisenä.

31.5.2017 09:00 Katukoris

Kevään Pirkka Street Basket -kiertue päätökseen riemukkaasti Rovaniemellä

Koululaisille suunnattu katukoris teki näyttävän paluun Rovaniemelle Pirkka Street Basketin muodossa. Liikunnallista koulupäivää Rovaniemellä eri lajien parissa vietti yli tuhat alakoululaista ja katukorista pääsi pelaamaan ainakin 300 oppilasta.

Näytä lisää vastaavia