Aapeli Alanen kahden vuoden sopimuksella Nokialle

22.5.2017 BC Nokia on solminut kaksivuotisen sopimuksen 21-vuotiaan laiturin Aapeli Alasen kanssa. Lahtelaislähtöinen 201-senttinen Alanen pelasi edelliskaudella Korisliigaa Korihaiden riveissä 6,5 pisteen ja 1,7 levypallon keskiarvoilla.

Nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Aapeli Alanen siirtyy tuleviksi vuosiksi BC Nokian riveihin. Kuva: Oma Design

 
 
Alasen myötä Näätien ensi kauden kokoonpano on vahvistuksia lukuun ottamatta valmis.
 
 
Nuoresta iästään huolimatta Alanen teki debyyttinsä miesten liigatasolla jo kaudella 2012/2013 kasvattajaseuransa Namika Lahden riveissä. Lahdessa Alanen voitti A-poikavuosiensa päätteeksi SM-kultaa ja palkittiin A-poikien SM-sarjan vuoden pelaajana.
 
 
Juniorivuosien jälkeen Alanen siirtyi kaudeksi 2015/2016 Loimaalle Bisonsiin, jossa hän pelasi Korisliigassa kuusi ottelua 3,0 pisteen ja 2,7 levypallon keskiarvoilla. Valtaosa minuuteista tuli kuitenkin FoKoPon Divari A -joukkueessa, jossa Alanen tehtaili keskimäärin 11,6 pistettä ja 5,2 levypalloa ottelua kohden.
 
 
– Hyvillä mielillä tulen Nokialle ja varmasti hyvät pari vuotta tiedossa. Odotukset ovat, että pääsen kehittymään ja pelaamaan Korisliiga-tasolla. Joukkueelta odotan, että pystyisimme saamaan kotiedun pudotuspeleihin ja olemaan joukkue, joka pelaa pitkälle kevääseen, Alanen kertoo.
 
 
– Aapelilla on takana hyvä kausi Korihaissa, jossa hän osoitti olevansa liigatason pelaaja. Kolmospaikan pelaajaksi hän on erittäin pitkä ja ulottuva ja pystyy puolustamaan käytännössä pelipaikkoja 1-4. Itselle Aapeli on tuttu jo junnumaajoukkueista ja sieltä asti olen nähnyt miehessä paljon potentiaalia, jota nyt on sitten tarkoitus kovalla työllä jalostaa, BC Nokian päävalmentaja Ville Tuominen kommentoi.
 
 
Nuorten maaotteluissa Alanen on pitkäaikainen vakiokasvo, jolta löytyy vyöltään yhteensä 70 ottelua Suomi-paidassa. Viimeisimpänä Alanen edusti Suomea kesän 2016 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisoissa.
 
 
– Aapeli oli juuri se pelaaja, jonka projektiimme halusimme. Hän sopii mainiosti sekä konseptiimme että pidemmän tähtäimen tavoitteisiimme. Meillä alkaa nyt olla kasassa oikein hyvä nippu, jonka kanssa on kiva painaa hommia ja kehittyä.
 
 
Alasen lisäksi BC Nokialla on sopimukset kaudesta 2017/2018 Nicolai Andersenin, Daniel Dolencin, Niko Mattilan, Eldar Skamon, Henri Hirvikosken, Ville Haapojan ja Waltteri Mäkelän kanssa. Lisäksi harjoitusrinkiin on nostettu A-poikaikäinen Antti Ahonen.
 
 
Lisätiedot: Aapeli Alanen
 
19.4.2024 21:37 Korisliiga

BC Nokia hurjasteli päätöskympillä karkuun Katajalta välieräavauksessa

BC Nokia ja Kataja Basket aloittivat välieräsarjansa perjantaina Harjuniityn Liikuntahallilla Nokialla. Kotijoukkueen nousujohteinen esitys toi avausvoiton lukemin 86–67 (33–26).

18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

Näytä lisää vastaavia