16-vuotiaat tytöt kiusasivat Kroatiaa

18.8.2010 Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue piti EM-kisojen mitalisuosikkeihin kuuluvaa Kroatiaa pitkään pinteessä keskiviikon jatkosarjaottelussa. Kroatia repäisi kuitenkin kolmannen jakson lopusta alkaen runsaan viisiminuuttisen 11-0 ja juoksi 70-54 (28-27)-voittoon.

Anni Jämsä tyylitteli 13 pistettä Kroatiaa vastaan. Kuva: Francois Perthuis.

Vajaalla ja puolikuntoisella kokoonpanolla kolme perättäistä murskatappiota kärsinyt Suomi oli keskiviikkona terävällä pelituulella ja piti ainoastaan yhden tappion kärsinyttä Kroatiaa pitkin ottelua varpaillaan. Suomi johti parhaimmillaan toisen jakson alussa numeroissa 9-16 Kaisa Kuisman (3/5) onnistuneen kolmosen jälkeen.

Kroatia hallitsi hienokseltaan ottelun seuraavaa kahta jaksoa Suomen heittopelin hyytyessä. Ottelun ratkaisu tapahtui kolmannen jakson lopusta alkaneella viiden minuutin jaksolla, jonka Kroatia vei 11-0 kasvattaen johtoasemakseen 52-35. Suomi ei päässyt jatkossa enää 15 pistettä lähemmäksi.

- Palattiin muutaman hienomman ottelun jälkeen A-divisioonan EM-kisojen edellyttämälle tasolle. Saatiin täysi kokoonpano mukaan ja tahdottiin antaa opetus Kroatialle, joka tuntui lähtevän otteluun lomailemaan, kiitteli 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Ilpo Rantanen.

Suomi upotti kolmosensa koriin 31,0% tarkkuudella, mutta takelteli pahasti Kroatian korinaluspelaajien paikkapuolustusta vastaan - 38 kakkosyrityksestä koriin upposi vain kuusi. Ottelun ratkaisseen 11-0-jakson aikana Suomen turmaksi koitui puolestaan Kroatian nopea vastahyökkäyspeli.

- Kroatia on ehkäpä kisojen paras joukkue iskemään nopealla. Meille tuli muutama herpaannus puolustukseen paluussa ja pari pallonmenetystä, ja se riitti tänään Kroatialle. Iso peli meiltä yhtä turnauksen parasta joukkuetta vastaan, mutta tällä kertaa se ei riittänyt voittoon, Rantanen arvioi.

Suomen terävimmät olivat Anni Kärkkäinen (17/5/4 riistoa) sekä Anni Jämsä (13/2).

Suomi pelaa turnauksen viimeisissä otteluissa turnaussijoituksista 9.-12. Joukkue kohtaa seuraavassa ottelussaan perjantaina todennäköisimmin isäntämaa Kreikan.

Kroatia - Suomi 70-54 (9-13, 28-27, 45-35), alle 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat, ylempää jatkosarjaa, Kozani (Kreikka) 18.8.2010

Suomi: Anni Kärkkäinen 17/5/4 riistoa, Anni Jämsä 13/2, Elisa Runsas 7/6/2 blokkia, Ella Rantanen 5/5, Vilma Purhonen 4/8, Kaisa Kuisma 3/5, Emmi Leino 3/2, Elise Kleimola 1/2, Jenni Rantanen 1/0, Anniina Äijänen 0/4, Noora Korhonen 0/1, Camilla Grönberg.

Kroatia: Ivana Tikvic 14/10/3 riistoa, Anja Majstorovic 7/12/3 riistoa.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

14.8.2016 Maaottelu

16-vuotiaille pojille toinen jättimäinen päänahka, Suomi kaatoi Serbian EM-kisoissa

Perjantaina Kreikan kaatanut Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kumosi jo toisen Euroopan jättikoripallomaan, kun Sudenpennut voitti Serbian Puolan Radomissa pidettävissä EM-kisoissa. Suomen käsi lämpeni eilisen tapaan vasta puoliajan jälkeen ja Suomi rynni ohitse alkulohkon ykkössijoituksen varmistavaan 70-61 (26-30) -voittoon.

17.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaille pojille kuudes sija EM-kisoissa

16-vuotiaat pojat varmistivat jo eilen MM-kisapaikan ensi kesälle, mutta joukkue joutui tyytymään kuudenteen sijaan, kun Ranska voitti Suomen EM-kisojen viimeisessä ottelussa 75-46 (39-22). 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät alkulohkonsa viimeisen ottelun Valko-Venäjälle 69-48 (32-25).

15.8.2015 18:00 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat pojat historiallisesti MM-kisoihin

16-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue pelasi mahtavan pelin oikeaan paikkaan A-divisioonan EM-kisoissa, kun Suomi voitti Serbian 68-63 (34-32) ja eteni pelaamaan 5. sijasta EM-kisoissa. Samalla voitto tarkoitti sitä, että Suomi pelaa vuonna 2016 alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa ensimmäisenä suomalaisena juniorikoripallomaajoukkueena kautta historian.

Näytä lisää vastaavia