Koripallomuseo U15-maajoukkueleireillä Kisakalliossa vahvistamassa maajoukkuetarinaa

13.6.2017 Finnish Basketball Hall of Fame – Koripallomuseo vieraili Kisakalliossa U15 -poikien ja -tyttöjen maajoukkueleireillä kesäkuun aluksi. Tapahtuma oli osa museon laajalti myönteistä julkisuutta saanutta valtakunnallista Kohtaamisia-hanketta ja siten tärkeää työtä lajikulttuurin vahventamiseksi sekä syventämiseksi.

Hanno Möttölä ja Teijo Finneman jakoivat arvokasta oppia U15-ikäisille nuorille pelaajille. Kuva: Koripallomuseo


Kohtaamisia-hankkeen ydinajatus on tuoda vanhoja toimijoita nykypelaajien eteen jakamaan kokemuksia. Nyt haluttiin seuratapahtumien lisäksi tuoda samoja elementtejä uudelle maajoukkueikäpolvelle, jotta nämä saadaan tiiviimmin integroiduksi osaksi suomalaista koripallotarinaa, maajoukkuejatkumoa.

– Nuorille niin maajoukkue- kuin seuratasolla on tärkeä tuoda esille lajin ja toiminnan juuria. Monesti heimoudutaan vain oman joukkueen kanssa, ymmärtämättä kuinka laaja ja arvokas perinne meillä on taustalla. Uskon, että sitoutuminen ja kilpailullinen suuruuskin kasvavat, kun pelaajat kokevat olevansa tärkeä osa historiallista jatkumoa. He ovat samalla viivalla Lampenin, Liimon, Hakalan, Möttölän tai Tuukkasen kanssa, arvioi Koripallomuseon toiminnasta vastaava Jari Toivonen.

Tapahtumat koostuivat kahdesta osasta. Aluksi Jari Toivonen Koripallomuseosta kertoi maajoukkueiden historiasta ja tärkeistä henkilöistä eri vaiheisiin liittyen. Sen jälkeen oli juniorimaajoukkueiden edessä kaksi eri aikakauden vierasta puhumassa omista kokemuksistaan ja näkemyksistään maajoukkueisiin liittyen, sekä ylipäänsä koripallon merkityksestä itselleen. Kaikilla vierailla oli laaja kansainvälinen ura takana, joten kansainvälisyyden merkitystä pohdittiin myös tapahtumassa koripallon kautta.

– Olkaa ylpeitä siitä, että pääsette osaksi näin hienoa yhteisöä. Se on suuri kunnia, mutta pitää sisällään myös suuren vastuun, muistutti Hanno Möttölä poikien leirillä.
Poikien tapahtumassa oli toisena vieraana Teijo Finneman, joka kertoi vuoden 1967 EM-kisoihin valmistavista leirityksistä värikkäitä muistoja.

Tyttöjen vieraskaksikkona olivat Anja Suomalainen ja Taru Tuukkanen. Molemmat korostivat erityisesti tyttöpelaajille itseluottamuksen ja kilpailullisuuden merkitystä uralla etenemiselle.

Koripallomuseon kiertonäyttely on kesällä esillä Kisakallion Susi Training Centerissä 28.6. saakka, josta se siirtyy seuraavaksi Old Timers Turnaukseen Savonlinnaan ja heinäkuun lopulla Delfin Basket Tournamentiin Tampereelle. Perusnäyttely Malmilla on avoinna koko kesän maanantaista lauantaihin.

Koripallomuseosta ja valtakunnallisista hankkeista lisää: www.koripallomuseo.fi

Yhteystiedot:
Jari Toivonen
Museonjohtaja
040 5708078
jari.toivonen@kotka.fi

 
29.2.2024 13:52 Seura tiedottaa

Talvilomaleirillä treenattiin Lahti Basketballin Harrison Clearyn ja James Padgettin opissa

Lahti Basketball Juniorit järjesti talvilomaviikolla kolmen päivän korisleirin, jonka teemat keskittyivät Lahden miesten korisliigajoukkueen vahvistusten ympärille. Reilu 60 leiriläistä pääsi oppimaan heitto- ja pallonkäsittelytaitoja Harrison Clearyltä sekä sisäpelaajan liikkeitä James Padgettilta.

21.2.2024 10:24 Korisleirit

Tiina Stenin tyttökorisleiri Kisakalliossa kesäkuussa

Yhdeksättä kertaa Kisakallion Urheiluopistolla järjestettävä tyttökorisleiri tullaan kokemaan tulevana kesänä 9.-12. kesäkuuta. Leiri on suunnattu 2009-2014 -syntyneille tyttöpelaajille.

14.2.2024 11:58 Seura tiedottaa

Kisakallio Basket Camp järjestetään kesäkuun alussa

Kisakallio Basket Camp järjestetään jo kolmannentoista kerran Kisakallion Urheiluopistolla 3.-6.6.2024. Leiri on suunnattu 2009–2014 -syntyneille junioreille. Tytöille ja pojille. Leirille mahtuu mukaan 100 innokasta pelaajan alkua.

13.2.2024 12:44 Korisleirit

Miro Little -korisleiri Varalan Urheiluopistolla 16.-20.6.2024

Koripalloleirien perinne saa upeaa jatkoa, kun kesän 2024 nimikkoleirinä starttaa Miro Littlen korisleiri 16-20.6.2024. Leiri on suunnattu 2009–2014 syntyneille pelaajille.

12.2.2024 08:48 Korisleirit

Anni Mäkitalo -tyttökorisleiri järjestetään Varalassa heinäkuussa

Anni Mäkitalon tyttökorisleiri järjestetään Varalan Urheiluopistolla 15.7-19.7.2024. Leiri on suunnattu 2009-2014 syntyneille tyttöjunioreille.

6.2.2024 12:05 Seura tiedottaa

Ura Basketin Joventut Badalona -treenileirit Kaarinassa kesällä 2024

Ura Basket järjestää kesäkuussa Kaarinassa espanjalaisen ystävyysseuransa Joventut Badalonan huippuvalmentajien vetämänä kaksi kesäleiriä: toinen mini- ja mikroikäisille sekä toinen 2006-2013-syntyneille pelaajille.

25.1.2024 15:10 Korisleirit

Tuukka Kotin kesäleiri 11.-14. heinäkuuta Eerikkilässä

Leiri on tarkoitettu 2010–15 syntyneille pelaajille ja se järjestetään 11.-14.7.2024 Eerikkilän urheiluopistolla.

12.1.2024 15:21 Seura tiedottaa

LePyn Pikkusudet-turnaus järjestetään jälleen huhtikuussa

LePyn perinteinen Supermikroturnaus on nyt Pikkusudet-turnaus. Turnaus järjestetään 27.-28.4.2024 Leppävaaran liikuntahallilla. Turnaus on joukkueille yksipäiväinen.

3.1.2024 09:10 Korisleirit

Elias Valtosen korisleiri Loimaalla 2.-5.6.2024

Elias kutsuu kaikki 2010-2015 syntyneet, koripallosta kiinnostuneet lapset ja nuoret kanssaan leireilemään Loimaalle heti koulujen päätyttyä sunnuntai-iltapäivästä keskiviikkoiltaan 2.-5.6.2024.

22.9.2023 14:04 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY järjestää syyslomaleirejä upouudella Namika Areenalla ja Hotel Arthurin salissa

Helsingin NMKY:n syyslomaleirit järjestetään 2012-2016 syntyneille 16.-20.10.2023 Namika Areenalla Pakilassa ja Hotel Arthurilla Kaisaniemessä.

Näytä lisää vastaavia