Suomen 20-vuotiaat miehet puolustivat Israelin kumoon

19.6.2017 Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen ensimmäinen ottelu Islannin Reykjavikissa pelattavassa neljän joukkueen turnauksessa oli voitokas, kun maanantai-iltana Sudenpennut raastoivat puolustuksellaan 68-86 (34-45) -voiton Israelista. Kyseessä oli Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen kautta aikojen ensimmäinen voitto Israelista.

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue voitti Lasse Gummeruksen johdolla Israelin Reykjavikissa. Kuva: Oma Design.


Suomi onnistui kasaamaan puoliajalle mennessä kymmentä pistettä hipovan johdon, mutta kolmannella neljänneksellä Israel rokotti parista peräkkäisestä menetyksestä eron viiteen 48-53. Puolustuksen ryhdistäytyminen oli tarvittava lääke, kun Suomi nappasi stoppeja toisensa perään ja äityi 11-2-juoksuun, eikä Israelista ollut enää voittotaisteluun.
 

– Lyhyen leirityksen jälkeen yllättävän valmista pelaamista, mikä näkyi erityisesti puolustuspäässä. Meillä on valmiudet toteuttaa susipelaamisen kivijalkoja eli sideline-puolustusta ja baseline-tuplausta, Suomen päävalmentaja Jyri Lehtonen aloitti.
 

– Ensimmäisellä puoliajalla jouduimme palloskriinitilanteiden jälkeen liian helposti rotaatioihin ja sitä lähdimme korjaamaan toiselle puoliajalle. Kun vaihdoimme enemmän palloskriinejä, niin Israel passivoitui ja alkoi pelaamaan palloa sisälle. Tuplaaminen aiheutti vastustajalle suuria ongelmia. Saimme sitä kautta riistoja ja pääsimme juoksemaan kenttää.
 

Suomen rutinoitunut takamieskolmikko Edon Maxhuni (19/2), Aatu Kivimäki (10/2/3 syöttöä) ja Kannelmäen pikkupiru Lassi Nikkarinen (11/1/5 syöttöä) hoitivat ottelussa omat tonttinsa oivasti. Myös Lasse Gummerus (13/4) ja ensimmäisen maaottelunsa pelannut Valtteri Leppänen (5/1) esiintyivät edukseen. Israelilta kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät Yovel Zoosman (15/7) ja Daniel Koperberg (11/4).
 

Suomi kohtaa huomenna Reykjavikissa Ruotsin kello 20:00 Suomen aikaa. Islannin koripalloliitto lähettää ilmaisen live-lähetyksen turnauksen jokaisesta ottelustaan kotisivuillaan osoitteessa http://www.kki.is/.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

20.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet selkeään voittoon Valko-Venäjästä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

14.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet avausvoittoon EM-kisoissa, Kivimäki pommitti 26 pistettä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.

8.7.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat makeaan revanssivoittoon Saksasta, Heinonen heilutteli kapellimestarin puikkoa

Eilen suurinumeroisen tappion Saksalle kokenut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli lukenut kotiläksynsä ja löi Saksan kanveesiin perjantain uusintaottelussa Lohjalla pistein 84-73 (42-33). Kentän tähtenä loisteli takamies Miika Heinonen, joka keräsi voittajille muhkean 21 pisteen ja yhdeksän syötön saaliin.

2.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät Portugalille jatkoajan viimeisellä sekunnilla

Suomen 20-vuotiaat miehet taipuivat jatkoajan jälkeen Anadiassa isäntämaa Portugalille loppunumeroin 84-83 (31-34, 75-75). Portugalin sankariksi nousi Diogo Araujo, joka heitti voittokorin summerin soidessa.

Näytä lisää vastaavia