Maanantaina Suomeen saapuva Italia vauhdissa

21.8.2010 13:08 Suomen koripallomaajoukkuetta vastaan maanantaina Vantaan Energia Areenan parketilla asettuva Italia on löytänyt pelirytminsä. Yskähdellen EM-karsintarupeamansa aloittaneet italialaiset ovat voittaneet nyt kaksi peräkkäistä ottelua. Myöhään perjantai-iltana Italia nitisti NBA-tähtiensä Andrea Bargnanin ja Marco Belinellin johdolla Latvian.

NBA-tähti Andrea Bargnani on hurjassa vedossa ja Italia sen myötä vauhdissa.

Marco Belinelli ja kumppanit ovat voittaneet neljästä viimeisestä EM-karsintaottelustaan kolme.

Petri Virtanen ja Suomi haastavat Italian Vantaan Energia Areenalla maanantaina 23.8. klo 20 alkaen. Kuvat: Ville Vuorinen.

Italia karkasi jo alkuvaiheessa Latvialta heittokilpailussa, joka päättyi lukemiin 109-93. Tomas Ressin kolmonen summerin soidessa lähetti joukkueet puoliajalle tilanteessa 58-41.

Barissa 4200 katsojan edessä pelatun kamppailun sankari oli kotijoukkueen Andrea Bargnani. Toronto Raptorsia NBA-koreilla edustava Bargnani murjoi peräti 30 pistettä, jonka lisäksi 213-senttinen italialainen kauhoi 13 levypalloa.

Bargnani ja kumppanit saivat voitollaan balsamia haavoilleen, jotka syntyivät Italian hävittyä ensimmäisen Latvia-kohtaamisen vieraissa 68-69.

- Tämä ei ollut helppo peli. Latvia on vahva, iso ja juoksee hyvin. Olemme luonnollisesti tyytyväisiä. Olemme katuneet ja tulemme aina katumaan vierastappiotamme Latviassa, joka vaikeutti EM-kisoihin pääsyämme. Nyt on kuitenkin aika kääntää katseet seuraavaan otteluun Suomea vastaan ja miettiä mahdollista EM-kisapaikkaa myöhemmin, kommentoi Bargnani.

Bargnani on tehnyt Italian kuudessa karsintaottelussa keskimäärin 22,5 pistettä ja on koko EM-karsinnan toiseksi paras korintekijä.

- On totta, että tein 30 pistettä (perjantaina), mutta se tapahtui ainoastaan sen vuoksi, että joukkuekaverini luottivat minuun ja syöttivät palloa. Pelasimme hyvin yhteen, jatkoi Bargnani.

Italian toinen NBA-mies, kesällä New Orleans Hornetsiin kaupattu Marco Belinelli taiteili korijuhlassa 19 pistettä. Jacopo Giachetti hankkiutui aktiivisesti vapaaheittoviivalle viimeistellen siltä 13 pistettä 18 pisteen kokonaissaalistaan.

- Olen erittäin tyytyväinen, koska Latvia-voitto tarkoitti taas yhden askeleen ottamista matkalla, jolla haluamme parantaa peli peliltä. Latvia on hyvä joukkue, mutta pelasimme erinomaisen ottelun ja kontrolloimme sitä, iloitsi Italian päävalmentaja Simone Pianigiani.

Italia kärsi kahdessa ensimmäisessä EM-karsintapelissään tappiot Israelille kotonaan ja Latvialle vieraissa. Voittotilinsä se avasi Suomea vastaan Barissa (82-73), jonka Montenegro vielä tarjoili tappion italialaisille (62-71). Ennen perjantain voittoaan Latviasta Italia teki menestyksekkään vierailun Tel Aviviin, jossa Israel kaatui kotiyleisönsä edessä 76-81.

Karsintalohkon A kärjessä on perjantaina Suomen voittanut Montenegro (5-1). Italia (3-3) ja Israel (3-2) ovat sarjataulukossa seuraavina perässäään Latvia (2-4) ja Suomi (1-4).

Suomen ja Italian välinen EM-karsintaottelu käynnistyy maanantaina Energia Areenalla klo 20. Ennen miesten ottelua pelataan naisten EM-karsintaottelu Suomi-Unkari klo 17 alkaen. Tapahtumassa yleisöä viihdyttää myös ranskalainen Freestyle Basket Show.

 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.9.2016 EM-karsinnat

Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia EM-kisoihin

EM-karsinnat huipentuivat lauantai-iltana, ja kuusi uutta joukkuetta leimasivat lippunsa vuoden päästä Turkissa, Suomessa, Israelissa ja Romaniassa pelattaviin vuoden 2017 EM-kisoihin. Jo aiemmin kisapaikkansa varmistaneiden maiden lisäksi arvokisoihin pelasivat tiensä Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia.

15.9.2016 EM-karsinnat

Belgia, Slovenia, Montenegro ja Unkari varmistivat EM-kisapaikkansa

Neljä joukkuetta varmisti paikkansa vuoden 2017 EM-kisoissa voittamalla keskiviikkoillan EM-karsintaottelunsa. Jo viime viikonloppuna EM-kisalippunsa leimanneen Venäjän lisäksi EM-kisamatkansa varmistivat Belgia, Slovenia, Montenegro sekä Unkari. EM-karsinnat huipentuvat lauantaina.

22.1.2016 18:01 EM-karsinnat

Nuorisomaajoukkueiden EM-lohkot arvottu, 20-vuotiailla miehillä kivenkova alkulohko kotikisoissa

Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

30.7.2013 EM-karsinnat

Susijengin kesän maaotteluavaus Ranskassa

Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi avaa maaottelukesänsä Ranskassa alkaneella viikolla. Vastus on heti huippuluokkaa, kun Susijengi testaa viime EM-kisoissa hopeaa voittaneen ja Lontoon olympialaisissa kuudenneksi venyneen isäntämaan. Susijengi matkasi pelipaikalle Pauhun 15 pelaajan voimin.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

Näytä lisää vastaavia