Helsingin Kannelmäen liikuntapuistossa nautittiin katukoriksesta

20.6.2017 Helsingin Kannelmäessä nautittiin liikunnallisesta illasta katukoriksen muodossa. Kaikille avoin tapahtuma keräsi kymmeniä innokkaita heittelijöitä liikuntapuistoon maanantaina.

Kannelmäen liikuntatapahtumassa jaettiin osallistujien kesken lippuja syksyn miesten EM 2017-kisoihin. Kisamaskotti Sam Dunk sai kunnian toimia onnettarettarena.

Kaunis kesäpäivä toi taatusti oman osuutensa osallistujien hienoon lukumäärään.

Höntsäilyn lisäksi lapset innostuivat erityisesti katuliiduilla piirtelystä.

Upeassa säässä ja helteisissä lämpötilalukemissa järjestetty katukoristapahtuma keräsi kaikenikäisiä ja -tasoisia osallistujia Helsingin Kannelmäen liikuntapuistoon. Aurinkoinen iltapäivä ja DJn soittama musiikki herätti varsinkin lähistöllä asuvien lapsiperheiden kiinnostusta, ja moni polvenkorkuinen pikkupelaaja pääsikin kokemaan ensikosketuksiaan koripallon käsittelyyn. Höntsäilyn ja heittokisojen lisäksi lapset saivat purkaa luovuuttaan katuliiduilla piirtelyyn ja pääsivät tapaamaan EM-maskotti Sam Dunkia. Tapahtumassa arvottiin myös reilu määrä lippuja miesten EM-kisoihin Hartwall-areenalle, ja isommatkin pelaajat ja lasten vanhemmat näyttivät viihtyvän erinomaisesti. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Yökoriksen ja Helsingin kaupungin kanssa.

Katukoristapahtumien tarkoituksena on liikuttaa lapsia ja nuoria, tarjota positiivisia liikuntakokemuksia sekä tuoda koripalloa lajina yhä useampien tietoisuuteen. Kaikille avoimia katukoristapahtumia järjestetään kesän aikaan vielä seitsemän ympäri Helsinkiä – tule sinäkin mukaan! Tapahtumiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Kuka vain voi koota oman joukkueen ja osallistua tapahtumiin.

EM-kisojen lähestyessä on nyt myös hyvä hetki osallistua kisamaskotti Sam Dunkin heittämään korishaasteeseen. Unelmoi suuresti ja osallistu haasteeseen, jossa tärkeintä ei ole se, miten taitava olet, vaan kuinka kovasti yrität! Katso osallistumisohjeet ja Samin haastevideo Instagramista tai Youtubesta ja osallistu omalla videollasi Instagramissa, Facebookissa tai Twitterissä. Osallistuneiden kesken arvotaan mahtavia kisapalkintoja!

Vielä ehtii myös hakea vapaaehtoiseksi EM-kisojen tapahtumakeskukseen Kansalaistorille, sillä vapaaehtoishaku on auki 30.6. asti! Tarkemmat tiedot vapaaehtoisten tehtävistä ja ilmoittautumisohjeet löytyvät täältä >>

Lue lisää kesän katukoristapahtumista täältä

Henkilöt

 
27.2.2018 3x3

Satelliittitasoinen 3x3-turnaus Helsingissä 2.–3.3.

GoExpo-messujen yhteydessä 2.–3.3. Helsingin Messukeskuksessa järjestetään satelliittitasoinen 3x3 -kutsuturnaus. Lisäksi sunnuntaina 4.3. pelataan amatöörisarjan turnaus, johon ilmoittautuminen on auki 2.3. asti.

24.8.2017 Katukoris

Viikon viimeinen Pirkka Street Basket täytti Uudenkaupungin torin

Torstaina katukorispelejä pelattiin Uudenkaupungin torilla aurinkoisissa tunnelmissa. Tapahtuma oli tähän mennessä syksyn suurin 500 osallistujallaan. Torilla riitti myös paljon kannustajia, kun ohikulkijat pysähtyivät katsomaan pelejä ja lisäksi Korihaiden pelaajia vieraili paikalla.

23.8.2017 Katukoris

Kärrynpyöriä ja katukorista – Pirkka Street Basket liikutti lapsia keskiviikkona Laitilassa

Pirkka Street Basket -kiertueen rekka pysähtyi keskiviikkona Laitilan K-Supermarketin pihaan. 200 koululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää katukoriksen parissa intoa täynnä. Pelinohjaajina tapahtumassa toimivat ansioituneesti Korihaiden edustusjoukkueen pelaajia.

22.8.2017 Katukoris

Pirkka Street Basket Raumalla - Katukorista kaikille

Tiistaina Raumalla vuoden hauskinta koulupäivää oli viettämässä 150 oppilasta. K-Citymarket Rauman pihalla katukorista pelasi myös erityisryhmien oppilaita. Tapahtuma tarjosi järjestäjä Rauma Basketille mahdollisuuden rekrytoida uusia korispelaajia seuran toimintaan.

21.8.2017 Katukoris

Pirkka Street Basket Tampereella – katukorista ja liikunnan iloa

Katukoriskiertue sai maanantaina jatkoa Tampereella, kun Tesoman palloiluhallin parkkipaikalle pystytettiin kahdeksan katukoristelinettä. 300 alokoululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää hymyssä suin. Tapahtumaa oli toista kertaa mukana järjestämässä paikallinen seura Raholan Pyrkivä.

18.8.2017 Katukoris

Pirkka Street Basket ja vuoden hauskin koulupäivä Lappeenrannan Kauppatorilla

Perjantaina 150 alakoululaista nautti liikunnan ilosta aurinkoisessa säässä Lappeenrannan kauppatorilla katukoriksen parissa. Pirkka Street Basket -tapahtuma järjestettiin paikkakunnalla jo vahvalla kokemuksella Lappeenrannan NMKY:n ja Catzin yhteistyöllä.

15.8.2017 Katukoris

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertue starttasi tiistaina Äänekoskella aurinkoisissa merkeissä

Pirkka Street Basket -tapahtuma järjestettiin tiistaina ensimmäisen kerran Äänekoskella yhteistyössä Äänekosken Huiman kanssa. K-Citymarket Äänekosken parkkipaikalla katukorista pelattiin aurinkoisesta säästä nauttien. Yhteensä vuoden hauskinta koulupäivää oli viettämässä 300 alakoululaista.

7.8.2017 Katukoris

Pirkka Street Basket starttaa taas ensi viikolla – elokuussa yhdeksän katukoristapahtumaa koululaisille

Loistavia tuloksia tuottanut Pirkka Street Basket -kiertue saa jatkoa syksyn lähestyessä. Elokuun puolella ennen koripallon EM-kilpailuiden käynnistymistä ehditään vuoden hauskinta koulupäivää viettää yhdeksällä eri paikkakunnalla.

30.6.2017 11:00 Katukoris

Pirkan ja Koripalloliiton Pikkusudet-hanke liikuttanut kahdessa vuodessa huimat 35 000 lasta

Keskon Pirkka-tuotemerkin ja Suomen Koripalloliiton käynnistämän Pikkusudet-yhteistyöhanke on koonnut jo huikeat 35 000 lasta nauttimaan liikunnan ilosta. Lähes sadan koripalloseuran sekä K-kauppiaiden voimin Pikkusudet-toiminta on levinnyt laajasti ympäri Suomen.

15.6.2017 Katukoris

Toukokuun Pirkka Street Basket -kiertueella vuoden hauskinta koulupäivää pääsi viettämään 6150 alakoululaista

Kevään 2017 Pirkka Street Basket -kiertue vieraili yhteensä 19 eri paikkakunnalla. Kaikkiaan 6150 lasta pääsi viettämään huikeaa katukorispäivää. Koripalloliiton ja Keskon Pirkka-tuotemerkin yhteistyö jatkuu energisenä.

Näytä lisää vastaavia