Suomi metsästämään onnistumista ja Italian päänahkaa

22.8.2010 20:29 Suomen koripallomaajoukkue kohtaa Vantaan Energia Areenalla NBA-tähtiensä Andrea Bargnanin ja Marco Belinellin johtaman Italian maanantaina selkein tavoittein. Loukkaantumisten murjoma Suomi pyrkii ravistamaan aiempien EM-karsintaotteluiden mustat hetket pelistään, saamaan puolustuksen intensiteettinsä optimitasolle ja ylläpitämään tason läpi kamppailun.

Suomi kohtaa Italian maanantaina Vantaan Energia Areenalla klo 20 alkaen. Kuvassa Suomen Tuukka Kotti (oik.) torjuu Italian Tomas Ressin heittoyrityksen.

Puolustukseensa Suomi tarvitsee raivoisan tsempin ja täydellisen keskittymisen. Kuvassa Kotti pistää Italian Marco Mordenten ahtaalle.

NBA-koreilla Toronto Raptorsia edustavassa Andrea Bargnanissa Suomella riittää 213 sentin edestä pysäytettävää.

Stefano Mancinelli oli avainroolissa Italian tuoreessa Latvia-voitossa.

New Orleans Hornetsiin taannoin kaupattu Marco Belinelli (vas.) muodostanee maanantaina taisteluparin Suomen Shawn Huffin (oik.) kanssa.

Israel-voiton lisäksi Suomen viime otteluiden ilonaiheeksi on noussut nuoren Sasu Salinin ennakkoluuloton esiinmarssi.

Puolustuspelin lisäksi Suomen on hyökättävä Italiaa vastaan aggressiivisesti.

Pallosta huolehtiminen on myös avainasemassa, kun Suomi yrittää saada aikaiseksi ehjän suorituksen. Kuvassa Suomen Teemu Rannikko. Kuvat: Ville Vuorinen.

Tasaista ja Suomen riemukkaaseen voittoon päättynyttä Israel-ottelua lukuun ottamatta Suomen korismiehet ovat EM-karsintamittelöissään jääneet vastustajistaan jälkeen ottelun avauspuoliskolla. Muutamia minuutteja kestäneet synkät jaksot ovat antaneet vastustajille mahdollisuuden karata, jonka jälkeen Suomen tehtäväksi on jäänyt raivokkaan takaa-ajon käynnistäminen.

Perjantaina Montenegrossa Suomen akilleen kantapääksi muodostui levypallopeli, jota isännät hallitsivat isännän ottein. Suomi hävisi irtopallot peräti 24-46 ja ottelun 71-91.

- Jäätiin aika pahasti jalkoihin. Olemme näissä peleissä monesti pienempi joukkue, jolloin kokoero on korvattava henkimaailman jutuilla. Sellainen hurja tsemppi puuttui Montenegro-pelistä, mietiskeli Suomen maajoukkueen konkarilaituri Tuukka Kotti 117 maaottelun kokemuksellaan.

- Pystymme pelaamaan paljon paremmin pelin jokaisella osa-alueella. Joukkueella on ollut paljon ongelmia loukkaantumisten kanssa. Pystymme silti olemaan kilpailukykyisiä, kunhan saamme yrittämisen tason korkealle ja uskomme, että voimme voittaa pelejä tällä tasolla, Kotti jatkoi.

Parhaan näyttönsä Kotin mainitsemasta uskosta Suomi antoi Israelia vastaan, jossa maajoukkuetta koeteltiin rajulla kädellä. Suomi joutui otteluun ilman aloitusviisikon pelaajiaan Samuel Haanpäätä, Petteri Koposta, Hanno Möttölää ja menetti vielä ottelun tiimellyksessä sekä Kotin että Teemu Rannikon. Silti Suomi venyi sensaatiomaiseen 84-83-voittoon kotiyleisön riemuksi.

Kotti ja Rannikko ovat jo pelikuntoisia, mutta Suomi jatkaa EM-karsintaurakkaansa edelleen ilman Haanpäätä, Koposta ja Möttölää.  

”Suomea ei saa päästää juoksemaan”

Israel-ottelun jälkeen Suomi on hävinnyt vieraissa Latvialle sekä Montenegrolle. Maanantain vastustaja Italia on sen sijaan kääntänyt mollivoittoisen EM-karsinta-alun riemulauluksi, jonka tahdissa italialaiset ovat kahdessa viime pelissään nitistäneet Israelin vieraissa ja Latvian kotonaan.

Italian Latvia-voittoa viime perjantaina Barissa seurannut Suomen apuvalmentaja Pekka Salminen näkee italialaisten salaisuudeksi tason säilyttämisen kiivastahtisessa karsinnassa.

- Jotenkin tuntuu siltä, että Italia pystyy pelaamaan tuoreilla jaloilla, kun muiden otteissa paistaa jo väsymys, Salminen arvioi.

Italialla on eittämättä yksi etu kilpailijoihinsa nähden, kun se taittaa matkoja omilla charter-lennoilla muiden käyttäessä reittilentoja ja viettäessä aikaa Euroopan lentokentillä pakollisien konevaihtojen vuoksi.

Salminen antaa kehuja myös Italian valmennusjohdolle hyvin tehdyistä kotiläksyistä.

- Latvian pelit Italia oli vakoillut todella hyvin ja sai sen ansiosta monta riistoa, kun pelaajilla oli tiedossa mihin Latvia haluaa seuraavaksi pallon pelata.

Italia voitti Latvian 109-93 Andrea Bargnanin tällätessä peräti 30 pistettä.

Hyvän taktisen valmiuden lisäksi Italialta löytyy toteuttajaosastoakin. Kokonaisuutena Italia pelaa fyysisesti ja kovaa, mutta joukkueen menestyksestä kantaa päävastuun 2-3 pelaajaa.

- Sekä Bargnani että (Marco) Belinelli ovat loistavia hyökkäyspään pelaajia. Italian parantuneissa otteissa osasyy on se, että Bargnani pelaa nyt aiempaa paremmin joukkueelleen, Salminen analysoi.

Lisäksi Salminen nostaa arvoonsa Italian vaarallisen vasurin Stefano Mancinellin.

- Mancinelli rakensi nelospaikalta erinomaisesti peliä Latviaa vastaan.

213-senttinen, NBA:ssa Toronto Raptorsia edustava Bargnani on kuudessa pelaamassaan EM-karsintaottelussa tehnyt keskimäärin 22,5 pistettä. Kasvomaskilla varustettu New Orleans Hornetsin Belinelli on puolestaan pussittanut 15,8 pistettä ottelua kohden. Armani Jeans Milanoa edustavan Mancinellin keskiarvoksi on kirjattu 9,8 pistettä.

Teoreettiset mahdollisuudet edelleen EM-kisoihin omaava Italia ei halua päästää Suomea maanantaina vauhtiin.

- Ottelusta tulee varmasti vaikea. Suomi pelaa hyvällä energialla ja olisi iso virhe päästää heidät juoksemaan nopeita hyökkäyksiä, Italian valmennusjohtoon kuuluva Andrea Capobianco Italian liiton nettisivuilla.

Käynnissä olevan EM-karsinnan ensimmäisessä kohtaamisessa Italia voitti Suomen kotonaan Barissa 82-73.

Suomen ja Italian välinen EM-karsintamittelö alkaa Vantaan Energia Areenalla maanantaina klo 20. Ennen miesten peliä käydään naisten EM-karsintataisto Suomi-Unkari (klo 17). Ottelutapahtumassa yleisöä viihdyttää lisäksi ranskalainen Freestyle Basket Show. Ennakkolipunmyyntiä hoitaa Lippupiste, lisätietoja lipuista osoitteessa www.basket.fi/em-karsinta.

Suomen maajoukkue

#

Etunimi

Sukunimi

Pituus

Syntynyt

Seurajoukkue

4

Mikko

Koivisto

194

18.04.1987

free agent

5

Antti

Nikkilä

210

25.08.1978

Mitteldeutscher BC (GER)

6

Kimmo

Muurinen

202

23.02.1981

Frankfurt Skyliners (GER)

7

Shawn

Huff

198

05.05.1984

Kavala/Panorama (GRE)

8

Gerald Jr.

Lee

208

23.11.1987

free agent

10

Tuukka

Kotti

205

18.03.1981

free agent

12

Tuomas

Iisalo

195

29.07.1982

Espoon Honka

14

Petri

Virtanen

183

18.09.1980

Joensuun Kataja

15

Teemu

Rannikko

189

09.09.1980

Cimberio Varese (ITA)

20

Antti

Kanervo

194

12.04.1989

Joensuun Kataja

22

Vesa

Mäkäläinen

200

03.09.1986

Plannja Luleå (SWE)

23

Sasu

Salin

192

11.06.1991

Espoon Honka

Päävalmentaja

Henrik

Dettmann

Valmentaja

Pekka

Salminen

Valmentaja

Jukka

Toijala

Valmentaja

Jussi

Hirvonen

Fysioterapeutti

Seppo

Pehkonen

Lääkäri

Aleksi

Kallioniemi

Huoltaja

Mikko

Pehkonen

Videokoordinaattori

Lassi

Tuovi

Joukkueenjohtaja

Mika

Mäkelä

Italian maajoukkue

#

Etunimi

Sukunimi

Pituus

Synt.

Seurajoukkue

5

Jacopo

Giachetti

192

1983

Lottomatica Roma

6

Stefano

Mancinelli

203

1983

Armani Jeans Milano

7

Andrea

Bargnani

213

1985

Toronto Raptors (USA)

8

Giuseppe

Poeta

192

1985

Canadian Solar Virtus Bologna

9

Marco

Mordente

190

1979

Armani Jeans Milano

10

Daniele

Cavaliero

188

1984

Sigma Coatings Montegranaro

11

Andrea

Crosariol

210

1984

Lottomatica Roma

13

Luigi

Datome

203

1987

Lottomatica Roma

14

Tomas

Ress

208

1980

Montepaschi Siena

15

Angelo

Gigli

209

1983

Lottomatica Roma

20

Luca

Vitali

201

1986

Lottomatica Roma

21

Pietro

Aradori

195

1988

Montepaschji Siena

22

Marco

Belinelli

196

1986

New Orleans Hornets (USA)

24

Antonio

Maestranzi

178

1984

Sigma Coatings Montegranaro

25

Luca

Lechthaler

206

1986

Sigma Coatings Montegranaro

33

Marco

Carraretto

197

1977

Montepaschi Siena

 

Päävalmentaja

Simone

Pianigiani

Valmentaja

Luca

Dalmonte

Valmentaja

Andrea

Capobianco

Manageri

Riccardo

Pittis

Joukkueenjohtaja

Angelo

Barnaba

 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.9.2016 EM-karsinnat

Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia EM-kisoihin

EM-karsinnat huipentuivat lauantai-iltana, ja kuusi uutta joukkuetta leimasivat lippunsa vuoden päästä Turkissa, Suomessa, Israelissa ja Romaniassa pelattaviin vuoden 2017 EM-kisoihin. Jo aiemmin kisapaikkansa varmistaneiden maiden lisäksi arvokisoihin pelasivat tiensä Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia.

15.9.2016 EM-karsinnat

Belgia, Slovenia, Montenegro ja Unkari varmistivat EM-kisapaikkansa

Neljä joukkuetta varmisti paikkansa vuoden 2017 EM-kisoissa voittamalla keskiviikkoillan EM-karsintaottelunsa. Jo viime viikonloppuna EM-kisalippunsa leimanneen Venäjän lisäksi EM-kisamatkansa varmistivat Belgia, Slovenia, Montenegro sekä Unkari. EM-karsinnat huipentuvat lauantaina.

22.1.2016 18:01 EM-karsinnat

Nuorisomaajoukkueiden EM-lohkot arvottu, 20-vuotiailla miehillä kivenkova alkulohko kotikisoissa

Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

30.7.2013 EM-karsinnat

Susijengin kesän maaotteluavaus Ranskassa

Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi avaa maaottelukesänsä Ranskassa alkaneella viikolla. Vastus on heti huippuluokkaa, kun Susijengi testaa viime EM-kisoissa hopeaa voittaneen ja Lontoon olympialaisissa kuudenneksi venyneen isäntämaan. Susijengi matkasi pelipaikalle Pauhun 15 pelaajan voimin.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

Näytä lisää vastaavia