Jukka Toijalalla kehittävä ajanjakso Romaniassa

28.6.2017 Jukka Toijala nimettiin romanialaisen Steaua Bukarestin päävalmentajaksi helmikuussa. Toijala vei seuran ensimmäistä kertaa Romanian liigan finaaleihin 21 vuoteen, mutta lopulta joukkue jäi hopealle.

Jukka Toijala teki hyvää työtä Steauan peräimessä. (Kuva: Ville Vuorinen)

Steaua sijoittui runkosarjassa kolmanneksi ja raivasi pudotuspeleissä tieltään Pitestin ja runkosarjassa toiseksi sijoittuneen Sibiun. Finaalissa vastaan asettui runkosarjan ykkönen Cluj, joka osoittautui liian kovaksi vastukseksi vieden mestaruuden suoraan otteluvoiton 3-0. Steaua pelasi kaksi ensimmäistä peliä vieraskentällä ja pisti tiukasti hanttiin häviten ensimmäisen pelin kahdella pisteellä ja toisen neljällä. Kolmas kotikentällä pelatussa pelissä Cluj kuitenkin jyräsi mestariksi selvästi 61-75.

- Emme tehneet finaalisarjaa Cluj’lle helpoksi. Finaalin ensimmäinen ja toinen peli olivat jännittäviä, mutta kotipelissä oli jostain syystä takki jo tyhjä. Vaikka yritimme kaikkemme, niin henkisesti jäimme vajaaksi ja siksi viimeinen peli harmittaa, Toijala kertaa finaalisarjaa.

Toijala pääsi toteuttamaan pitkäaikaisen tavoitteensa päästessään ulkomaille valmentamaan. Hän myöntää kokemuksen olleen hyvä ja tärkeä.

- Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin ulkomaille ja ensimmäinen kerta kun tulin kesken kauden valmiiksi katettuun pöytään. Siinä oli hieman eri ruoka-aineet mitä olisin itse toivonut ja siinä mielessä tämä oli erittäin kehittävää aikaa. Olin ulkomailla eri kulttuurissa ja maassa. Kolmena kuukautena kasvoin varmasti enemmän kuin aiemmin Suomessa.

Toijalan työhön oltiin myös Steauassa tyytyväisiä.

- Seurajohdolta tuli selkeä signaali, että heitä kiinnostaisi jatkaa yhteistyötä. Homma on vielä auki ja tässä on aika monta muuttujaa, mutta kirjojen kansia ei ole suljettu. Joukkue osallistuu ensi kaudella Mestarien liigan karsintaan ja sillä on varma paikka Europe Cupin lohkossa, jos se ei pääse Mestarien liigan lohkovaiheeseen. Valmentajana on aina kipinä toimia kentällä ja olisi mielenkiintoista päästä näillä resursseilla rakentamaan oman näköistä joukkuetta. Budjetti on isompi kuin mihin olen Suomessa tottunut.

EM-kilpailut siintävät edessä

Susijengi kokoontuu virallisesti yhteen heinäkuun puolivälissä, mutta valmistautuminen edessä siintäviin EM-kilpailuihin on jo täydessä vauhdissa. Kesän aikana Susijengi pelaa kahdeksan harjoitusottelua, joka on enemmän kuin edelliskesänä.

- Yritämme päästä rytmiin ja kohdata erilaisia vastustaja. Koko ajan tehdään valmisteluja, että tiedetään missä mennään. Vähän jo jännittää ja kihelmöi ja upea turnaus on tulossa. Uskon, että pakkaamme vielä tavaramme ja matkaamme Istanbuliin, Toijala ennakoi.

Susijengin EM-kilpailujen ja MM-karsintojen rinkiin nimettiin laaja pelaajisto, jossa on mukana yhteensä 34 nimeä. Toijalan mukaan koko kokoonpanolla ei kuitenkaan harjoitella kesällä.

- Meillä on iso ja laaja rinki, mutta kaikkia ei varmaan nähdä harjoituksissa mukana eikä niin isolla ringillä olisikaan järkeä harjoitella.

Susijengin runko on säilynyt samana usean vuoden ajan, mutta joka vuosi joukkueeseen nostetaan mukaan myös uutta verta sekä kilpailemaan pelipaikoista että haistelemaan maajoukkueen tunnelmaa ja perehtymään pelitapaan. Toijalan mukaan valmennusjohdolla ei ole vielä alustavaa kisajoukkuetta mietittynä, vaan tilanne elää kesän aikana.

- Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmaa. Loukkaantumisia voi tulla ja milloin mitäkin. Täytyy nähdä kesän kunto, mutta muutokset tulevat varmasti olemaan maltillisia, pohtii Toijala.

Lisätiedot:

Henkilöt

 
21.5.2026 14:03 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi siirtyy Saksassa Heidelbergin päävalmentajaksi

Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.

21.5.2026 08:31 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon mestaruuteen, Daniel Dolencille hopeaa Islannissa

Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.

20.5.2026 17:02 Suomalaiset ulkomailla

Gordon Herbert New Zealand Breakersin päävalmentajaksi

Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.

19.5.2026 07:33 WNBA

Wings selkeään voittoon Mysticsiä vastaan – Kuier monipuoliset 20 minuuttia

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.

13.5.2026 07:01 WNBA

Wingsille niukka tappio Dreamia vastaan – Kuier 6 pistettä ja 4 levypalloa

WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.

11.5.2026 10:19 Susijengi

Lassi Tuoville jatkoa Yokohama B-Corsairsin päävalmentajana

Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.

10.5.2026 08:42 Suomalaiset ulkomailla

Vesa Vertio ja Rytas Vilna juhlivat FIBA:n Mestarien liigan mestaruutta

Vesa Vertion valmentama Rytas Vilna järjesti kenties kaikkien aikojen ällistyttävimmän tempun FIBA:n Mestarien liigan finaalissa, kun se kaivautui 20 pisteen takaa jatkoajalle ja jyräsi mestaruuteen 92-86 (80-80, 35-55) lauantai-iltana AEK Ateenaa vastaan Espanjan Badalonassa järjestetyn lopputurnauksen finaalissa.

9.5.2026 11:13 Susijengi

Jantusen Fenerbahce Euroliigan Final Fouriin, Kaukiainen taas Viron finaaleihin

Miesten Euroliigan Final Fourissa nähdään suomalaisväriä ensimmäistä kertaa 22 vuoteen. Mikael Jantusen edustama hallitseva Euroliigan mestari Fenerbahce oli kaatua toistamiseen Zalgiris Kaunasin vieraana, mutta sai jatkoajalle salama-alun ja varmisti lopputurnauspaikkansa 90-94 (80-80, 42-47)-voitollaan. Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo raivasi tiensä finaaliin TalTechin kustannuksella.

8.5.2026 10:55 WNBA

WNBA-kausi 2026 pyörähtää käyntiin viikonloppuna – Awak Kuier nähdään Dallas Wingsissä kahden kauden tauon jälkeen

Kahden kauden mittaisen tauon jälkeen Awak Kuier, 24, nähdään tänä kesänä jälleen WNBA-parketeilla Dallas Wingsin riveissä. WNBA:n kausi 2026 käynnistyy tänä viikonloppuna ja Wings pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina klo 20.00 Suomen aikaa Indiana Feveriä vastaan.

8.5.2026 06:49 Suomalaiset ulkomailla

Vesa Vertion Rytas Vilna FIBA Mestarien liigan finaaliin

Vesa Vertion yhdessä Giedrus Zibenasin kanssa valmentama Lietuvos Rytas Vilna teki historiaa kukistamalla torstai-iltana La Laguna Tenerifen selkeästi 87-69 (40-34) ja jyräämällä ensimmäistä kertaa seuran historiassa FIBA:n Mestarien liigan finaaliin.

Näytä lisää vastaavia