20-vuotiaat miehet avausvoittoon EM-kisoissa, Kivimäki pommitti 26 pistettä

14.7.2017 Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.

Aatu Kivimäki loisti, kun Suomen 20-vuotiaat miehet selättivät Armenian B-divisioonan EM-kisoissa.

Kivimäen lisäksi Suomen puolustuspään lukkoina kunnostautuivat Robert Bärlund...

... ja Matias Suvanto.

18-vuotiaissa pojissa taas Jesper Granlund pelasi hatunnoston arvoisesti. Kuvat: Ville Vuorinen.


Pelin alku povasi mustia pilviä suomalaisten kannalta, kun Armenia karkasi ripeästi 7-0-johtoon. Hiljalleen Sudenpennut heräsi, nappasi johtoaseman ja rynni lopullisesti ohitse viemällä toisen neljänneksen 12-27.
 

– Ryhdistäydyimme ja nousimme tasoihin ja vaihtoihin mentäessä sieltä tuli myös onnistumisia. Peli käytännössä ratkesi toisella jaksolla, kun Aatu Kivimäki heitti kovalla prosentilla kolmosia sisään sekä Robert Bärlund ja Matias Suvanto oli todella hyviä puolustuksessa, Suomen päävalmentaja Jyri Lehtonen kommentoi.
 

– Toisen jakson ryhdistäytyminen tapahtui ennen kaikkea puolustuspäässä. Sitä kautta pääsimme juoksemaan ja heittämään transition-kolmosia.
 

Suomen herra ja hidalgo oli Kivimäki (26/4/3 riistoa), jonka pelitilanneheittäminen oli kirurgintarkkaa: kakkoset 3/3 ja kolmoset 6/8. Pistenikkaroinnissa Kivimäkeä auttoivat Edon Maxhuni (18/3/3 syöttöä), Hannes Pöllä (11/6/2 torjuntaa) sekä Suvanto (10/4). Puolustuspäässä Suvannon lisäksi erottui Bärlund, jonka saldo oli 4 pistettä ja 6 levypalloa.
 

Suomi kohtaa huomenna lauantaina kello 14:00 B-divisioonan EM-kisojen toisessa ottelussaan Puolan.
 

– Puola on varmaankin tämän lohkon kovin vastustaja, joten iso peli edessä. Peli alkaa aikaisin, joten palautumisella on iso rooli.

Lisätietoja: Ottelutilastot

18-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti Italiassa pidettävän neljän joukkueen turnauksen voittamalla Tanskan 41-78 (23-30). Tanska pysyi suomalaisten kyydissä vielä ensimmäisen puoliajan, mutta toisen puoliajan ryhdistäytyminen toi lopulta selkeän voiton Suomelle.
 

– Ensimmäinen puoliaika oli meiltä heikko esitys. Emme olleet aktiivisia puolustuspäässä, emme päässeet nopeisiin hyökkäyksiin ja pompotimme liikaa, kun pallo olisi pitänyt laittaa eteenpäin, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi.
 

– Toinen puoliaika olikin peilikuva ensimmäisestä. Meillä oli mm. kolmannella neljänneksellä seitsemän pallonhallintaa putkeen, joissa vastustaja ei saanut edes heittoa ilmaan. Näistä stopeistä pääsimme myös juoksemaan kenttää.
 

– Näyttää siltä, että tämän joukkueen menestyminen on kiinni siitä, että pystymmekö olemaan aktiivisia, aloitteentekeviä ja pelaamaan yhdessä. Heti, jos joukkuepelaaminen uupuu ja laatutekijät tippuu, niin meillä on isoja vaikeuksia.
 

Suomen parhaat pistemiehet Tanskaa vastaan olivat Miika Heinonen 21 pisteellä ja Ville Tahvanainen 17 pisteellä. Jesper Granlund (8 pistettä) taas onnistui tuomaan vaihdosta puolustukseen energiaa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Ottelusta ei ole saatavilla tarkempia tilastotietoja.

 
23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

20.7.2015 Maaottelu

20-vuotiaat miehet historialliseen B-divisioonan EM-kisojen mestaruuteen!

Suomen 20-vuotiaat miehet varmistivat jo eilen nousunsa A-divisoonan EM-kisoihin, mutta tänään joukkue teki sen, mitä kukaan muu Suomen nuorisomaajoukkue ei ole ennen pystynyt tekemään: Suomi pääsi juhlimaan B-divisioonan EM-kisojen mestaruutta, kun Sudenpennut voittavat jännittävien vaiheiden jälkeen Ruotsin finaalissa 80-76 (40-38).

19.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet ylivoimaisiin voittoihin

18-vuotiaat tyttöjen pelaaminen oli jälleen uomissaan, kun B-divisioonan EM-kisojen toisessa ottelussa kaatui Luxemburg paraatinumeroin 41-83 (16-51). 18-vuotiaat pojat ottivat toistamiseen Georgian päänahan Susi Training Centerissä, mutta 20-vuotiaat miehet antoivat liikaa löysää alkuun ja hävisivät Portugalille.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

14.7.2019 23:48 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaille miehille tappio Bulgariaa vastaan EM-kisoissa, 16-vuotiaat pojat maksoivat Kisakalliossa kalavelkoja

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi toisessa ottelussaan Bulgarialle 58-84 (31-40). Muissa Suomen poikapuolen maaotteluissa Suomen 16-vuotiaat pojat olivat voitokkaita kotiottelussa Hollantia vastaan ja 18-vuotiaat pojat hävisivät Italiassa Venäjälle.

13.7.2019 00:34 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet avasivat EM-kisansa selvällä voitolla Albaniasta

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat Portugalissa alkoivat suomalaisittain positiivisissa merkeissä, kun Sudenpennut voitti avausottelussaan Albanian 48-87 (28-43). Suomen 18-vuotiaat pojat taas hävisivät Pesarossa valmistavassa maaottelussa Italialle.

Näytä lisää vastaavia