Pyrbasket ja Namika Lahti säilyttivät SM-paikkansa

27.3.2003 Miesten SM-karsintasarjassa pelattiin keskiviikkona kaksi ottelua. Pyrbasket voitti BC Nokian vieraissa 88-81 ja Namika Lahti teki saman tempun kotonaan Kaarinan Uralle lukemin 101-80. Voitoillaan Pyrbasket ja Namika Lahti varmistivat lopullisesti paikkansa SM-Koriksessa kaudelle 2003-04.

Pyrbasket ei ole vielä hävinnyt otteluakaan SM-karsintasarjassa. Sillä on neljän ottelun jälkeen koossa täydet kahdeksan sarjapistettä. Namika Lahdella on pisteitä kuusi. I divisioonan joukkueista Ura on saalistanut tähän mennessä yhden voitoin, kun BC Nokia on puolestaan vielä pisteittä.

Näin ollen ainoastaan Uralla on mahdollisuuksia selviytyä tasapisteisiin Namika Lahden kanssa, kun kaksi pelikierrosta on jäljellä. Ura häviää kuitenkin tasapistevertailussa lahtelaisille hävittyään joukkueiden molemmat keskinäiset ottelut.

Namika Lahti on pelannut yhtäjaksoisesti SM-Koriksessa vuodesta 1990 saakka. Pyrbasket nousi takaisin SM-Koriksen kartalle vuonna 1995, eikä sittemmin ole joutunut hakemaan vauhtia alemmilta sarjatasoilta. Pyrbasket voitti SM-hopeaa kauden 2000-01 päätteeksi. Namika Lahti vei puolestaan Suomen mestaruuden 2000, SM-hopeaa 2002 ja 1996 sekä SM-pronssia 2001.

Henkilöt

Asiat

 
Näytä lisää vastaavia