Mikko Jalonen ja Ville Hurme uusimmat Korihait

10.5.2003 Miesten SM-Korikseen takaisin noussut Uudenkaupungin Korihait on solminut 1+1 -vuotiset sopimukset ison laitahyökkääjän Ville Hurmeen ja pelinrakentaja Mikko Jalosen kanssa. Ville Hurme siirtyy Uuteenkaupinkiin Turun NMKY:stä ja Mikko Jalonen puolestaan Forssan Koripojista.

Ville Hurme on 198-senttinen, 100-kiloinen ja 23-vuotias iso laitahyökkääjä. Ville Hurme on pelannut ylimmillä sarjatasoilla Turussa vuodesta 1996 saakka. Viime kaudella hän pelasi kasvattajaseuransa, TuNMKY:n, väreissä I divisioonaa 24 ottelua 11,0 pisteen ja 5,5 levypallon keskiarvolla.  

Mikko Jalonen on 186-senttinen ja 21-vuotias FoKoPo:n kasvatti. Pelinjohtajan paikkaa pelaava Mikko Jalonen on pelannut SM-sarjassa vuodesta 2001 saakka, jona aikana hän on saanut kokemusta 63 ottelun verran. SM-sarjauran pistekeskiarvo Mikko Jalosella on 11,2 pistettä. Viime kaudella Mikko Jalonen oli FoKoPo:n aloitusviisikossa 31 ottelussa ja vastuuta kertyi keskimäärin 30,3 minuuttia. Viime kauden pistekeskiarvo hänellä oli 11,9 pistettä ja piste-ennätyksekseen hän tykitti peräti 31 pistettä. 

Korihaiden harjoitusrinkiin on lisäksi liittynyt 19-vuotias ja 208-senttinen Ville Nummelin Porista. Viime kaudella Ville Nummelin pelasi porilaisessa BC Sisussa A-poikien I-divisioonaa ja miesten III divisioonaa. 

Korihailla on nyt julkaistujen pelaajasopimusten lisäksi voimassa olevat sopimukset ensi kaudeksi Jarno Nikulan, Johannes Ankelon, Mika Pitkärannan, Pasi Kauhan, Marko Vehniäisen ja Heikki Saariston kanssa. Lisäksi neuvottelut ovat yhä kesken viime kauden joukkueesta Timo Jokipiin ja Vesa Vuorisen kanssa. Joukkuetta täydennetään enää Koripalloliiton uudistamien sääntöjen sallimalla yhdellä amerikkalaispelaajalla sekä omilla A-junioreilla. Viime kauden Korihaiden joukkueesta Markus Valkonen on muuttamassa paikkakunnalta pois.

Asiat

 
Näytä lisää vastaavia