Sasu Salin jahtaa Espanjan Supercupin voittoa

22.9.2017 Espanjan koripallokausi pyörähtää perinteisesti käyntiin Supercup-turnauksella. Viime kaudella Sasu Salin juhli turnauksen voittoa Gran Canarian paidassa ja tänä vuonna hän jahtaa toista peräkkäistä voittoaan. Tällä kertaa Salin pukee ylleen Malagan peliasun.

Sasu Salin aloittaa kautensa Malagan riveissä.

Salinin katse on tiukasti toisessa peräkkäisessä Supercupin voitossa. (Kuvat: Ville Vuorinen)

Salin vaihtoi kesällä Gran Canarian Malagaan, mutta pääsee jo heti kauden alkajaisiksi palaamaan tuttuihin maisemiin, sillä Gran Canaria isännöi tämänvuotista Supercup-turnausta.

- Juuri lähdimme harjoituksista ja oli ihan kiva päästä heittämään tuttuihin rautoihin. He olivat kuitenkin vaihtaneet parketin ja se tuntui vähän oudolta, yhteensä 2,5 kautta Gran Canariassa pelannut Salin mietti torstaisten iltaharjoitusten jälkeen.

Salin ei ole ehtinyt kauaa uudessa seurassaan viettää, mutta on saanut hyvän kuvan joukkueesta.

- Kesällä tuli nopeasti käytyä hoitamassa käytännön asioita ja nyt on ollut hyvä meininki. Olemme treenanneet tiukkaan ja joukkueessa on hyviä kavereita, arvioi Salin.

Viime kaudella Salin pääsi juhlimaan Gran Canarian kanssa seuran historian ensimmäistä Supercupin voittoa. Nyt hän yrittää uusia tempun Malagan kanssa.

- Oli hieno voittaa se viime kaudella ja Supercup on iso juttu täällä Espanjassa. Se oli myös iso juttu Gran Canarialle, sillä he eivät olleet voittaneet mitään aiemmin. Malagakaan ole voittanut Supercupia ennen ja sitä haetaan.

Ensimmäisessä ottelussaan Malaga saa perjantai-iltana vastaansa Espanjan mestari Valencian. Ottelun voittaja kohtaa lauantaisessa finaalissa voittajan otteluparista Gran Canaria-Real Madrid.

- Vastassa on heti ACB-liigan mestari. Siellä on ollut kai vähän loukkaantumisia ja he ovat saaneet joukkueen kasaan myös aika myöhään, kun pelaajia on tullut mukaan EM-kisoista. Hyvä joukkue on kuitenkin vastassa, varoittaa Salin. 

Lisätietoja: Supercup

Henkilöt

 
13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

Näytä lisää vastaavia