Cooperwood ei jatka Vilppaassa

20.9.2010 Salon Vilppaassa eletään parhaillaan jännittäviä aikoja. Korisliiga käynnistyy perjantaina Uudessakaupungissa, ja salolaisilla on tällä hetkellä riveissään vain kaksi amerikkalaispelaajaa. DiJuan Harris ja Theron Wilson jatkavat loppukauden Vilppaan paidassa, mutta sisäpelaajaksi hankitun Cory Cooperwoodin sopimusta ei jatkettu. Uuden sisäpelaajan hakuprosessi jatkuu.

Cory Cooperwoodilla oli Salossa liian isot saappaat täytettävänään. Kuva: Vilpas.

Cooperwood pakkasi laukkunsa ja lensi maanantaiaamulla takaisin Arkansasiin. Sopimuksen katkaisuun päädyttiin salolaisseurassa jo taannoisen Tallinnan turnauksen jälkeen.

- Cooperwoodille ilmoitettiin asiasta jo viime viikon alussa. Olisimme voineet lähteä avauskierroksille Coryn kanssa, mutta vaihto olisi tullut ajankohtaiseksi joka tapauksessa. Viime viikon tiistaina pelaaja sai tiedon lähiomaisen kuolemasta kotipuolessa, ja hän halusi itse lähteä huomiseen hautajaistilaisuuteen. Verkot ovat olleet vesillä viikon verran, ja vaihtoehtoja on ollut tapetilla useita. Sopimusasteelle emme ole kuitenkaan vielä päässeet, kertoo Vilppaan puheenjohtaja Keijo Poutiainen.

Asenteeltaan Cooperwood osoittautui erinomaiseksi pelaajaksi, mutta valitettavasti väärän tyyppiseksi juuri Vilppaaseen.

- Uskon, että isommassa joukkueessa hän olisi ollut käyttökelpoinen mies. Meillä hänen roolinsa oli pelata isoja miehiä vastaan korin läheisyydessä, ja siinä hän ei täyttänyt vaatimuksia. Nämä ovat aina ikäviä tapauksia, mutta tässä on ajateltava joukkueen etua, toteaa Poutiainen. 

Cooperwood ehti pelata Vilppaan riveissä kuusi ottelua. Näiden testien aikana kävi selväksi, että miehen levypallopelaamiseen jäi toivomisen varaa.

- Jos meidän 175-senttinen takamies vie enemmän levypalloja kuin sisäpelaaja, hälytyskellot alkavat soida. Lisäksi Cory oli erittäin virheherkkä pelaaja. Jokaisessa pelissä hän oli nopeasti virhevaikeuksissa. Meidän pienikokoinen joukkue antaa liikaa tasoitusta, jos iso mies istuu puolet pelistä penkillä, Poutiainen toteaa.

Uuden pelaajan metsästys Salossa jatkuu. Vilppaan sarja käynnistyy perjantaina Korihaita vastaan, ja ensimmäinen kotiottelu pelataan Salohallissa ensi viikon maanantaina. Vastustajaksi saapuu sarjanousija Porvoon Tarmo.

Asiat

 
23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

Näytä lisää vastaavia