29.10.2017 Saksan Bundesliigassa nähtiin mielenkiintoinen suomalaiskohtaaminen, kun Anni Mäkitalon edustama Donau-Ries sai vieraakseen Annika Holopaisen Wasserburgin. Donau-Ries aiheutti Wasserburgille sen kauden avaustappion.


Donau-Ries voitti Wasserburgin kotikentällään 66-56 (27-28). Donau-Ries karkasi ottelussa viemällä kolmannen neljänneksen 21-6. Mäkitalo kirjautti vajaassa 16 minuutissa kolme pistettä, yhden levypallon ja kaksi syöttöä. Holopaisen tilastorivi oli sen sijaan seitsemän pistettä, kaksi levypalloa ja riisto 15,5 minuutissa.
Mäkitalo myönsi voiton maistuneen makealta.
- Oli kyllä kova voitto meiltä ja tiesimme etukäteen, että jos Wasserburgin tasoisen joukkueen haluaa voittaa, niin kotikenttäetua on pakko käyttää hyväkseen. Wasserburgilla on loukkaantumisten takia vaihtunut materiaali jonkin verran parin viime viikon aikana, eli joukkuepeli ei ollut sellaisissa uomissa kuin meillä. Meillä on aika tiivis noin seitsemän pelaajan rotaatio ja olemme saaneet varmasti enemmän ehjiä treeniviikkoja alle. Voiton avain oli tänään puolustus, koska pidimme Wasserburgin alle 60 pisteessä, Mäkitalo avasi ottelun ratkaisutekijöitä.
Voitolla Donau-Ries nousi sarjan kärkeen, mutta Wasserburg on tasapisteissä kuten myös Keltern. Joukkueet ovat voittaneet seitsemästä pelistään kuusi.
Kakkosbundesliigassa Camilla Grönbergin Bad Homburg koki niukan 62-66 (30-38)-tappion Wasserburg II:n vieraana. Grönberg kuului totutusti joukkueensa avainpelaajiin pelaten 32 minuuttia ja kasaten neljä pistettä, kolme levypalloa ja yhden syötön. Bad Homburgin saldo on neljä voittoa ja kaksi tappiota ollen sarjassa toisena. .
Evita Iiskolan 10 pistettä eivät riittäneet Umbertidelle voittoon Italian Serie 2:n ottelussa Valdarnoa vastaan. Valdarno voitti kotikentällään 75-59 (38-23). Iiskola urakoi lähes koko ottelun pelaten 39 minuuttia ja lisäksi hän nappasi viisi levypalloa. Umbertide on voittanut viidestä pelistään yhden.
Espanjan kakkosliigassa Sophie Weckströmin CB Aros Patatas Hijolusa voitti kotonaan Duran Maquinaria Ensinon 73-70 (29-31). Weckström sai vastustajalta luottoa 32 minuutin verran ja hän heitti kahdeksan pistettä, otti kolme levypalloa ja antoi yhden syötön. Aros on voittanut viidestä pelistään neljä ja on A-lohkon jaetulla kärkipaikalla.
B-lohkossa Vilma Kesäsen edustama Real Canoe hävisi kärkiottelussa Gran Canarialle 70-75 (38-41). Kesänen pelasi viisi minuuttia saaden yhden levypallon tilastomerkintöihinsä. Tappio oli Real Canoelle ensimmäinen viidessä ottelussa. Joukkue on sarjataulukossa neljäntenä.
WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.
Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.
Vesa Vertion valmentama Rytas Vilna järjesti kenties kaikkien aikojen ällistyttävimmän tempun FIBA:n Mestarien liigan finaalissa, kun se kaivautui 20 pisteen takaa jatkoajalle ja jyräsi mestaruuteen 92-86 (80-80, 35-55) lauantai-iltana AEK Ateenaa vastaan Espanjan Badalonassa järjestetyn lopputurnauksen finaalissa.
Miesten Euroliigan Final Fourissa nähdään suomalaisväriä ensimmäistä kertaa 22 vuoteen. Mikael Jantusen edustama hallitseva Euroliigan mestari Fenerbahce oli kaatua toistamiseen Zalgiris Kaunasin vieraana, mutta sai jatkoajalle salama-alun ja varmisti lopputurnauspaikkansa 90-94 (80-80, 42-47)-voitollaan. Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo raivasi tiensä finaaliin TalTechin kustannuksella.
Kahden kauden mittaisen tauon jälkeen Awak Kuier, 24, nähdään tänä kesänä jälleen WNBA-parketeilla Dallas Wingsin riveissä. WNBA:n kausi 2026 käynnistyy tänä viikonloppuna ja Wings pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina klo 20.00 Suomen aikaa Indiana Feveriä vastaan.
Vesa Vertion yhdessä Giedrus Zibenasin kanssa valmentama Lietuvos Rytas Vilna teki historiaa kukistamalla torstai-iltana La Laguna Tenerifen selkeästi 87-69 (40-34) ja jyräämällä ensimmäistä kertaa seuran historiassa FIBA:n Mestarien liigan finaaliin.
Peräti kolme Susijengin pelaajaa selvitti alkuviikolla tiensä ammattilaissarjojensa kansallisiin finaaleihin. Daniel Dolencin Tindastoll kohosi veitsenterältä voittoon Stjarnania vastaan matkallaan Islannin finaaleihin, Aatu Kivimäen Patrioti Levice pyyhkäisi Slovakian semifinaaleissa Prievidzan tieltään voitoin 3-2 ja Mustapha Amzilin KB Trepca oli totutun suvereeni Kosovon semifinaaleissa.
Lilli Onnela oli jälleen isossa roolissa, kun Faenza eteni yllättäen lohkonsa finaaliin. Anissa Poundsin Oaklands Wolves eteni Ison-Britannian liigan välieriin.
Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.
Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.