Kapfenberg Bulls venyi voittoon Katajasta

8.11.2017 Itävaltalainen Kapfenberg Bulls tarjoili keskiviikkona Joensuun Katajalle sen ensimmäisen tappion FIBA Europe Cupissa. Pisteen johdossa päätösjaksolle lähtenyt Kataja ei onnistunut pitämään itävaltalaisia takanaan, Bullsin noustessa rinnalle ja lopulta 87-83 (43-45) –vierasvoittoon.

Katajan tappiosta huolimatta Ilari Seppälä esitti vahvoja otteita keskiviikkona Joensuun LähiTapiola Areenalla. Kuva: Vesa Kuukka / Kuvanmaailma

Keskiviikon voitto oli Bullsille sen ensimmäinen kuluvan kauden Europe Cupissa. Katajalle tappio oli niin ikään ensimmäinen laatuaan, mutta joukkue on silti erinomaisissa asemissa lohkon jatkopaikkoja silmällä pitäen.

Tommi Huolilan korilla viiden pisteen karkumatkalle päätösneljänneksen alkupuolella siirtynyt Kataja näytti vielä tuolloin olevan tukevasti kuskin paikalla ottelun voittotaistelussa, mutta sentterin korin jälkeen ote siirtyi ratkaisevasti vierailijoille. Takamies Kareem Jamarin aloittaman vierailijoiden 9-0 –pisteputken jälkeen Bulls johti ottelua jo neljällä pisteellä neljä minuuttia ennen päätössummeria.

Kataja sinnitteli tämän jälkeen ottelun loppuun asti iskuetäisyydellä, käyden muutamaankin otteeseen jo pisteen päässä vierailijoista. Ottelun voiton kannalta ratkaiseva kori syntyi kuitenkin vierailijoiden toimesta, laituri Brian Oliver nakutti kolmosen pesään reilut 20 sekuntia ennen ottelun päätöstä, venyttäen vierasjohdon jälleen neljään pisteeseen.

Kataja käväisi vielä kertaalleen pisteen päässä Daniel Bejeranon kolmosella, mutta päänsä kylmänä vapaaheittoviivalla pitäneet itävaltalaiset karkasivat tästä huolimatta voiton kanssa kotimatkalle.

Isäntien riveistä parasta tahtia pitivät 16 pistettä, 4 levypalloa ja 5 koriin johtanutta syöttöä toimittanut Ilari Seppälä, sekä takuuvarmaa työtä vitospaikalla tehnyt Huolila (4/6/2 torjuntaa/1 syöttö). Vahvalla pelipäällä oli myös piskuinen takamies Damier Pitts (15/6/5 syöttöä/3 riistoa).

Bullsin voiton avainhahmoina toimivat 22 pistettä heittänyt ja 4 syöttöä jakanut Jamar, sekä tupla-tuplan operoinut itävaltalaissentteri Jozo Rados (14/12/3 torjuntaa).

Ottelutilastot: Kataja - Bulls

Henkilöt

Asiat

 
19.4.2024 21:37 Korisliiga

BC Nokia hurjasteli päätöskympillä karkuun Katajalta välieräavauksessa

BC Nokia ja Kataja Basket aloittivat välieräsarjansa perjantaina Harjuniityn Liikuntahallilla Nokialla. Kotijoukkueen nousujohteinen esitys toi avausvoiton lukemin 86–67 (33–26).

19.4.2024 21:16 Naisten Korisliiga

Kouvottaret päätti kauden pronssijuhliin

Naisten Korisliigan tämän kauden ensimmäinen mitalisti on selvillä. Kouvottaret kaatoi Forssassa pelatussa pronssiottelussa FoA:n 97-85.

18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

18.4.2024 09:01 Seurauutinen

Seurauutisia #86: Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa seuroille 3,8 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämiseen

Seuratuen avulla edistetään ja toteutetaan tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille erityisesti matalan kynnyksen toiminnan kautta.

18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

16.4.2024 21:19 Miesten I divisioona B

Lappeenrannan NMKY I divisioona B:n mestaruuteen liki tuhatpäisen kotiyleisön edessä

Lappeenrannan NMKY kaatoi neljännessä finaalissa Karkkilan 81–72 (35-35) ja vei Divari B:n mestaruuden otteluvoitoin 3-1.

Näytä lisää vastaavia