16-vuotiaat tytöt matkaavat Napoliin mitalipelit tähtäimessään

29.7.2009 Viime kesänä Euroopan A-divisioonaan noussut Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sai esimakua ikäluokkansa eliittitason koripallosta viime viikolla Tampereella järjestetyillä Nuorten Olympiafestivaaleilla. Kokemusta rikkaampi joukkue matkaa Napolin EM-kisoihin tavoitteenaan paikka ylemmässä loppusarjassa.

183-senttinen Annika Holopainen tuo korinalusvoimaa 16-vuotiaiden tyttöjen ryhmään.

Meral Bedretdin on näyttänyt kyntensä pelinrakentajana kuluvana kesänä.

Emmi Leino on tuonut taistelutahtoa ja puolustusintoa joukkueeseen kesän aikana.

Ryhmän kuopus Vilma Purhonen lähtee Napolin kisoihin vasta 14-vuotiaana. Kuvat: Tuomas Venhola.

Viimeisen vuoden aikana Suomi on tottunut menestymään 16-vuotiaiden tyttöjen ikäluokassa. Kesän 2008 divisioonanousun jälkeen Suomi kukisti Ruotsin toukokuun PM-kisafinaalissa ja ryöpytti A-divisioonajoukkue Liettuaa mennen tullen kahdessa maaottelussa aiemmin kesällä.

Nuorten Olympiafestivaalit kuitenkin osoittivat, että Suomella on edelleen matkaa Euroopan kärkeen. Hallitseva Euroopan mestari Espanja kukisti Suomen 72-47 loppusarjan avausottelussa, jonka lisäksi Suomi koki alkusarjatappiot Ranskalle (52-69), Ruotsille (56-60) ja Unkarille (65-78).

- Olympiafestivaalit opettivat meille, että A-divisioona on täysin eri maailma kuin B-divisioona, ja että A-divisioonan huiput ovat aivan eri luokan joukkueita kuin A-divisioonan häntäpään joukkueet, tiivistää 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Harri Jokela.

- Meillä ei ole missään nimessä varaa käyttää EM-kisojen kolmea ensimmäistä ottelua rytmin hakemiseen, joten Olympiafestivaalit tulivat meille oikeaan saumaan. Nyt me tiedämme, mitä kisoista on odotettavissa, emmekä lähde sinne kisaturisteiksi.

Vaikka Suomen korisuhde Olympiafestivaaleilla jäi rutkasti miinuksen puolelle, tilastot eivät kerro koko totuutta. Ainoa ottelu, jossa Suomi ei kyennyt pelaamaan voitosta, oli tappio Espanjaa vastaan. Suomi pystyi haastamaan Ranskan, Ruotsin ja Unkarin tasaväkisiin otteluihin, jonka lisäksi Puola jäi päätöspelissä Suomen jalkoihin 69-61.

- Tytöt huomasivat turnauksen aikana sen, kuinka tärkeää keskittyminen on. Me pystymme haastamaan Euroopan parhaatkin maat, kunhan pidämme konseptimme kasassa täydet 40 minuuttia. A-divisioonassa ei sallita samanlaisia unohduksia kuin alemmassa sarjassa, painottaa Jokela.

Kaikki irti A-divisioonasta

EM-kisojen alkusarjassa Suomi saa vastaansa jo tutuksi tulleen Euroopan mestari Espanjan lisäksi Belgian (2008 EM-5.) ja Valko-Venäjän (2008 EM-10.) Vastus on kova, mutta Jokela vakuuttaa joukkojensa olevan hyvässä taisteluvalmiudessa jo kisojen alussa.

- Olympiafestivaalien saama oppi on nyt sisäistetty ja olemme puhuneet sekä yhdessä koko joukkueen että henkilökohtaisesti jokaisen pelaajan kanssa siitä, mitä kisoissa on odotettavissa, kertoo Jokela.

- Alkulohkossamme Espanja on tietenkin ehdoton suosikki, mutta ei muitakaan joukkueita pidä aliarvioida. Valko-Venäjä on tyypillinen iso ja vahva Itä-Blokin joukkue, kun taas Belgialla on riveissään kaksi ikäluokan ehdotonta huippupelaajaa. Jokaiseen otteluun pitää keskittyä erikseen.

Viimeisen vuoden aikana joukkue on osoittautunut materiaaliltaan leveäksi ja ratkaisuvoimaiseksi. Yksittäisistä pelaajista ryhmän selkärangaksi ovat nousseet PM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu 169-senttinen Anette Juvonen, keväällä A-tyttöjen SM-sarjan ja naisten I divisioonan parhaana pelaajana palkittu 184-senttinen Janniina Koivunen ja 181-senttinen, monipuolinen laitahyökkääjä Evita Iiskola.

- Riippumatta vastustajasta meillä on Anetessa, Jannissa ja Evitassa kolme pelaajaa, jotka ovat osoittaneet olevansa hyökkäys- ja puolustuspään taidoiltaan hyvää A-divisioonatasoa. Jokainen heistä joutuu tekemään joitain muutoksia peliinsä A-tason vastusta vastaan, mutta uskon heidän vastaavan haasteeseen.

Jokela kertoo joukkueen lähtevän EM-kisoihin hakemaan menestystä. Ensi kesällä joukkueen runkopelaajat astuvat 18-vuotiaiden maajoukkueen leipiin ja palaavat samalla kansainvälisen koripalloliitto FIBA:n ranking-järjestelmän myötä B-divisioonaan. Näin ollen joukkueen 1993 syntyneille tulee vähintään kahden vuoden tauko ennen seuraavia A-tason kisoja.

- Olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että meiltä löytyy tarpeeksi paukkuja yltää mitalipeleihin eli kahdeksan parhaan joukkoon. Ikäluokkamuutoksen johdosta suurin osa näistä pelaajista pelaa ensi vuonna taas B-divisioonaa, joten tästä kokemuksesta on otettava kaikki irti.

Suomen alkusarjaottelut

  • 30.7. klo 15:45 Suomi-Valko-Venäjä*
  • 31.7. klo 18:00 Belgia-Suomi*
  • 1.8. klo 15:45 Espanja-Suomi*

*kaikki kellonajat paikallista aikaa

Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen joukkue Napolin EM-kisoissa 30.7.-9.8.2009

NIMI

CM

SYNT.

SEURA

Bedretdin Meral

174

07.03.93

Honka

Holopainen Annika

183

04.08.93

Honka

Iiskola Evita

181

28.03.93

Honka

Juvonen Anette

169

20.05.93

Kori-80

Koivunen Janniina

184

06.08.93

Wartti Basket

Laaksonen Emma

180

31.05.93

Honka

Leino Emmi

177

01.07.94

Pyrintö

Purhonen Vilma

180

20.01.95

Wartti Basket

Rantanen Ella

185

13.05.94

KaPo

Sillanpää Asta

179

21.01.93

KaPo

Vapamaa Emmi

171

20.03.94

OrJy

Wahlgren Saara

171

02.02.93

KaPo

  • Päävalmentaja Harri Jokela
  • Apuvalmentajat Jussi Räikkä, Jussi Laakso
  • Fysioterapeutti Krista Puhakka
Lisätietoja: Kisojen verkkosivut
 
17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

21.2.2017 Haastattelu

"Käsissämme on suomalaisen koripalloilun tulevaisuutta"

Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.

10.12.2016 EM-karsinnat

Sudenpentujen EM-vastustajat arvottu

FIBA Europe suoritti tänään lauantaina Tshekin Prahassa koripallon nuorten ensi kesän 2017 EM-turnausten lohkoarvonnat. Suomen ”Sudenpennut” pelaa EM-ottelunsa Montenegrossa, Romaniassa, Makedoniassa ja Irlannissa.

Näytä lisää vastaavia