Olympiakomitean tuki koripallolle kasvoi – ”Hieno arvostus pitkäjänteiselle työllemme”

3.12.2017 Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö julkaisi ensimmäiset uuden tehostamistukijärjestelmänsä mukaiset tukipäätökset. Koripallolle myönnettiin tukea 350 000 euroa.

Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann iloitsee siitä, että pitkäjänteiselle työlle annetaan arvoa.

HBA:n pelaajapolkua kulkeva Lotta-Maj Lahtinen on noussut nuoresta iästään huolimatta jo naisten maajoukkueen aloitusviisikkoon.

HBA:n kautta maailmalle lähteneistä pelaajista kirkkaimpana tähtenä tuikkii NBA:ssa Chicago Bullsin paidassa pelaava Lauri Markkanen. Kuvat: Ville Vuorinen & Francois Perthuis

Huippu-urheiluyksikkö jakoi vuodelle 2018 kesäolympialajien ja muiden kansainvälisen tason kesälajien tehostamistukea yhteensä 3 223 760 euroa. Summalla tuetaan sellaisia kansainvälisen tason valmentautumisprosesseja, joihin myös laji itse satsaa ja uskoo merkittävästi. Koripallon tuki kasvoi vuodesta 2016 60 000 eurolla 350 000 euroon.

- On ilahduttavaa, että työhömme uskotaan ja sitä arvostetaan, ja että Olympiakomiteassa on osaamista arvostaa pitkäjänteistä työtä, Koripalloliiton päävalmentaja Henrik Dettmann iloitsee.

- Vaikka koripallon parissa tehty rytminmuutos on jo vuosikymmen mittainen panostus, niin samalla ymmärrämme olevamme vasta matkan alussa ja paljon työtä on vielä tehtävänä. On ollut upea elää aikaa, jolloin olemme yhdessä onnistuneet yhdistämään voimamme paremman huomisen puolesta. Tästä kuuluu kiitos kaikille lajin parissa toimiville – yhtä paljon heille, jotka toivottavat uudet pelaajat tervetulleiksi ensimmäisiin harjoituksiin, kuin heille, jotka tukevat näiden nuorten matkaa susipolun eri vaiheissa.

- Myös tässä mielessä Olympiakomitean tunnustus, apu ja tuki tuntuvat hyvältä, sillä kaikki, jotka urheilussa saavat maistaa menestyksen hedelmää, tietävät että urheilussa jos missä menestys liittyy vahvasti yhdessä tekemiseen ja pitkäjänteisyyteen, Dettmann painottaa.

Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkosken mukaan tukijärjestelmän tavoitteena on nostaa rimaa ja tekemisen tasoa, ja hänen mukaansa koripallo on täyttänyt täysin vaaditut kriteerit.

Koripallossa on toteutettu jo pitkään strategisia valintoja, joiden tulokset alkavat hiljalleen näkyä. Nuorten pelaajien kehittäminen on keskitetty Helsinki Basketball Academyyn Pohjois-Haagan yläkoulun ja Mäkelänrinteen lukion yhteyteen, jolloin pelaajat pääsevät harjoittelemaan ammattivalmentajien johdolla hyvissä olosuhteissa kaksi kertaa päivässä.

Osa tuesta kohdennetaan maajoukkueiden Open Gym -toimintaan, jossa nuoret maajoukkuepelaajat pääsevät harjoittelemaan kesällä A-maajoukkueen pelaajien kanssa. Näin yhdessä tekemisestä saadaan irti paras mahdollinen anti ja parhaat pelaajat pääsevät harjoittelemaan parhaiden kanssa.

Henkilöt

 
3.6.2019 13:15 Koripalloliitto tiedottaa

Tunnetut urheilijat antoivat kasvonsa Et ole yksin -kampanjalle

Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa. Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.

5.9.2018 11:50 Valmentajat

Minivalmennusseminaari Kisakalliossa 21. - 22.9.2018

Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.

8.8.2018 12:32 Liittoa koskeva tiedote

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kotkassa

Koripalloliitto järjestää yhteistyössä KTP:n kanssa I-tason koulutuskokonaisuuden Kotkassa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

30.4.2018 09:00 Susijengi

Susijengi ja Islanti iskevät yhteen Hartwall Arenalla – lipunmyynti käynnissä

Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun lipunmyynti on käynnissä.

19.4.2018 12:00 Liittoa koskeva tiedote

Ari Tammivaara Koripalloliiton toimitusjohtajaksi

Suomen Koripalloliiton hallitus on valinnut liiton uudeksi toimitusjohtajaksi Ari Tammivaaran (LitM). Menestyksekkäiden EM-kotikisojen pääsihteeri Tammivaara palaa Koripalloliittoon Olympiakomitean joukkuepelien vastuuvalmentajan paikalta ja aloittaa uudessa työssään 2.5.2018.

Et ole yksin -palvelu vähentämään ja ehkäisemään epäasiallista käytöstä ja häirintää

Koripalloliitto on mukana Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

Koripalloliiton ja K-ryhmän yhteistyö jatkuu vahvana – liikunnan riemua tarjottu jo yli 42 000 lapselle

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmän päivittäistavaratoimiala ovat solmineet monivuotisen jatkon yhteistyölleen. Lasten liikuttamiseen keskittyneen yhteistyön helmiä ovat olleet Pikkusudet -tapahtumat sekä Pirkka Street Basket -kiertue, joiden avulla on tarjottu liikunnan riemua jo yli 42 000 lapselle.

5.3.2018 EM-karsinnat

Viking Line jatkaa Susiladiesin pääyhteistyökumppanina

Susiladiesin lisäksi Viking Line näkyy seuraavien vuosien aikana muun muassa Susijengin ottelutapahtumissa, Korisliigaparketeilla sekä Koripalloliiton jäsenseurojen matkakumppanina.

Seurauutisia #3: Jaa parhaat korishetket ja yhdessä saavutetut onnistumiset

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa Koripalloliiton verkkosivujen kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja hyviksi havaituista toimintamalleista.

Näytä lisää vastaavia