Lappeenrannan NMKY yllätti ToPon

15.10.2010 Torpan Pojat kärsi Korisliigassa perjantaina kauden ensimmäisen kotitappionsa, kun Lappeenrannan NMKY haki Helsingistä niukan yllätysvoiton 81-78 (28-32) -tuloksella. Voitto oli LrNMKY:lle vasta kauden kolmas.

Malik Moore ja LrNMKY hakivat vieraspisteet Helsingistä, kun ToPo kaatui trillerissä.

Ville Kaunisto oli hurjassa tikissä Kouvojen voittaessa Porvoon Tarmon. Kuvat: Francois Perthuis & Matti Koskinen.

ToPo johti peliä pitkään muutamalla pisteellä, kunnes LrNMKY nousi vajaat kolme minuuttia ennen loppua johtoon 77-76 -lukemissa. Vieraiden johto kesti, kun ToPo ei tehnyt ainuttakaan pelikoria viimeisen neljän ja puolen minuutin aikana. ToPo hävisi nuo loppuminuutit 14-2.

- Tavoitteenamme oli pistää peli jäihin ja kävelyksi, sillä ToPo on menestynyt kovana juoksujoukkueena. Kolmannella jaksolla ToPo pääsikin vauhtiin, mutta lopussa saimme pelimme järjestykseen ja pääsimme ottamaan hyviä heittoja. Olemme aika hidas joukkue, mutta kun peli on sopivan vauhtista, pystymme hallitsemaan levypallojakin, kuten nyt kävi, selitti LrNMKY:n valmentaja Jarmo Laitinen.

LrNMKY tosiaan hallitsi levypalloja 47-34 -lukemin ja vei peräti 19 hyökkäyslevypalloa. Joukkueen levypallopeliä johti 22 pisteen ohella 16 levyriä kahminut Brant Bailey. Malik Moore heitti 24 pistettä.

ToPosta pääsivät yli kymmenen pisteen vain Timo Heinonen 14:llä ja Antti Niskanen 11 pisteellä.

Kouvot yhä lyömätön kotonaan

Kauden kaikki kotipelinsä voittanut Kouvot otti neljännen kotivoittonsa Porvoon Tarmon kustannuksella 90-80 (53-30) -tuloksella. Seitsemännen tappionsa kärsinyt Tarmo on sarjassa ainoana ilman voittoa.

Kouvot ratkaisi pelin toisella jaksolla, kun se nykäisi 36-30 -tilanteesta jakson viimeisen puoliskon puhtaasti 17-0 ja pääsi 23 pisteen taukojohtoon. Suurimmillaan Kouvojen johto kasvoi kolmannen jakson lopulla 29 pisteeseen. Tarmo voitti viimeisen jakson 15 pisteellä, mutta pystyi enää vain kaunistelemaan tappiolukemiaan.

Ville Kaunisto heitti Kouvoille kovalla prosentilla 28 pistettä ja B.A. Walker viimeisteli 15 pistettä. Kouvot pelasi vain kahdella ulkomaalaispelurilla, kun Isaac Spencerin vierailu joukkueessa jäi kolmen pelin mittaiseksi.

Tarmosta Jonathan Heard teki 26 ja Aubrey Conerly 24 pistettä. Jerrah Young keräsi 15 pisteen lisäksi 14 levypalloa.

Lue myös seuraavat

(STT)

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia