Synkkä toinen jakso koitui kalliiksi 16-vuotiaille tytöille

31.7.2009 A-divisioonan EM-kisat voitolla Valko-Venäjästä avannut Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue joutui perjantaina myöntämään Belgian paremmakseen lukemin 64-73 (20-39). Suomen kohtaloksi koitui ottelun toinen jakso, jonka Belgia myllytti nimiinsä murskaavasti 22-3.

Janniina Koivunen viimeisteli virhevaikeuksistaan huolimatta 19 pistettä Belgiaa vastaan.

Meral Bedretdin upotti yhdeksän pistettä Belgian sukkaan.

Päävalmentaja Harri Jokelan suojatit saavat lauantaina vastaansa Espanjan. Kuvat: Tytti Nuoramo ja Tomi Kaminen.

- Täysi mysteeri, miten näin kävi, hämmästeli Suomen päävalmentaja Harri Jokela Belgia-tappiota.

- Belgia ei tehnyt mitään erityisen hyvin eikä muuttanut taktiikkaansa toisella jaksolla. Jostain syystä hyökkäyksemme jähmettyi ja Belgia meni meistä ohi kuin Stockmannin ovista hyökkäyspäässä. Puhuminen ei auttanut, vaihdot eivät auttaneet, aikalisät eivät auttaneet, huutaminen ei auttanut.

Evita Iiskola (11/7) säkitti onnistuneella vapaaheitollaan Suomen 18-17-johtoon, kun ottelun toinen jakso oli ehtinyt vanheta minuutin verran. Iiskolan heiton jälkeen Suomen ilonaiheet loppuivat täysin seuraavan kahdeksan minuutin ajaksi, jonka Belgia vei luottotakamiehensä Julie Vanloon (28/2) johdolla ylivoimaisesti 22-2.

Päätösjaksolla Suomi pääsi jälleen peliin mukaan sekoittaen Belgian pakkaa vaihtelevilla puolustusmuodoilla. Suomi kavensi Janniina Koivusen (19/5) ja Anette Juvosen (13/7) koreilla Belgian johdon yhdeksään pisteeseen. Pelikello kävi kuitenkin armottomasti Belgian hyväksi ja suomalaistappio kirjattiin historiankirjoihin lukemin 64-73 (20-39).

- Belgia oli täysin voitettavissa. Belgia ei tänään voittanut meitä, vaan me hävisimme Belgialle, huokaisi Jokela.

Kuudentoista pisteen voitto Valko-Venäjästä ja yhdeksän pisteen tappio Belgialle riittivät Suomelle ylempään EM-jatkosarjapaikkaan, sillä Suomen koriero jäi plussan puolelle. Valko-Venäjä voi lunastaa lohkon viimeisen jatkosarjapaikan, jos se voittaa lohkon päätösottelussaan Belgian vähintään 25 pisteellä. Valko-Venäjä hävisi aiemmin perjantaina Espanjalle 38-83.

Suomi pelaa kisojen viimeisen alkusarjaottelunsa lauantaina hallitsevaa Euroopan mestaria Espanjaa vastaan. Joukkueet kohtasivat viikko sitten Tampereella Nuorten Olympiafestivaaleilla ottelussa, joka päättyi Espanjan 47-72-voittoon.

- Espanja on erinomaisen hyvä joukkue, jolla on todella leveä vaihtopenkki käytössään. Väitän kuitenkin, että jos pystymme pelaamaan etenkin puolustuksessa omalla tasollamme, välttämään virhevaikeudet ja pitämään pallosta huolta hyökkäyksessä, meillä on täydet mahdollisuudet voittaa, latasi Jokela.

Belgia - Suomi 73-64 (17-17, 39-20, 63-42), alle 16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Napoli (Italia) 31.7.2009

Janniina Koivunen 19/5, Anette Juvonen 13/7, Evita Iiskola 11/7, Meral Bedretdin 9/0, Annika Holopainen 7/5, Ella Rantanen 2/1, Emmi Leino 2/0, Saara Wahlgren 1/4/3 syöttöä, Asta Sillanpää 0/1, Emmi Vapamaa 0/1, Vilma Purhonen 0/1, Emma Laaksonen.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

14.8.2016 Maaottelu

16-vuotiaille pojille toinen jättimäinen päänahka, Suomi kaatoi Serbian EM-kisoissa

Perjantaina Kreikan kaatanut Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kumosi jo toisen Euroopan jättikoripallomaan, kun Sudenpennut voitti Serbian Puolan Radomissa pidettävissä EM-kisoissa. Suomen käsi lämpeni eilisen tapaan vasta puoliajan jälkeen ja Suomi rynni ohitse alkulohkon ykkössijoituksen varmistavaan 70-61 (26-30) -voittoon.

17.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaille pojille kuudes sija EM-kisoissa

16-vuotiaat pojat varmistivat jo eilen MM-kisapaikan ensi kesälle, mutta joukkue joutui tyytymään kuudenteen sijaan, kun Ranska voitti Suomen EM-kisojen viimeisessä ottelussa 75-46 (39-22). 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät alkulohkonsa viimeisen ottelun Valko-Venäjälle 69-48 (32-25).

15.8.2015 18:00 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat pojat historiallisesti MM-kisoihin

16-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue pelasi mahtavan pelin oikeaan paikkaan A-divisioonan EM-kisoissa, kun Suomi voitti Serbian 68-63 (34-32) ja eteni pelaamaan 5. sijasta EM-kisoissa. Samalla voitto tarkoitti sitä, että Suomi pelaa vuonna 2016 alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa ensimmäisenä suomalaisena juniorikoripallomaajoukkueena kautta historian.

Näytä lisää vastaavia