2.12.2003 Tamperelaisen Pyrbasketin takamies Tero Minetti antoi maanantain TV-ottelussa kolme koriinjohtanutta syöttöä. Samalla hän rikkoi urallaan 400 SM-runkosarjasyötön rajapyykin. Syöttöjä Minetillä on koossa nyt yhteensä 402.
26-vuotias Minetti on SM-Koriksen kaikkien aikojen listalla sijalla 35. Kärkipaikkaa pitää edelleen hallussaan jo uransa lopettanut Kari-Pekka Klinga, jolla syöttöjä on 1.016.
Minetti on pelannut SM-tasolla vuodesta 1996 lähtien. Hänet valittiin SM-Koriksen parhaaksi puolustuspelaajaksi vuonna 2001, jolloin Minetti oli myös voittamassa Pyrbasketin kanssa SM-hopeaa.
Uudenkaupungin Korihait sai merkittävän palasen ensi kauden joukkueeseen, kun sentteri Mikael Aalto kirjoitti seuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Viime kaudella Susijengi-debyyttinsä tehnyt 208-senttinen Aalto aloittaa syksyllä neljännen kautensa haiparvessa.
Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.
KTP-kasvatti Joona Tuomala, 28, on solminut 2+1-mallisen sopimuksen KTP-Basketin kanssa.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Pyrintö on kiinnittänyt ensi kauden Korisliiga-miehistöönsä tutun takapelaajan Kion Williamsin.
BC Nokian taustayhtiö BC Nokia Näädät Oy kertoi tiistaina, että se ei jatka BC Nokian sopimusyhteisönä. BC Nokia ry tiedottaa myöhemmin seuran jatkosta Korisliigassa.
Aapo Heinosen luotsaaman Tapiolan Hongan miesten joukkueen kulunut kausi oli lähes nappionnistuminen. Honka luottaa tuttuun hyväksi havaittuun konseptiin ja Heinonen jatkaa joukkueen valmentamista myös kaudella 2025-26.
Helsinki Seagullsin Shawn Hopkins kävi pohjalla ja kuluneen vuoden aikana syntyi uudelleen. Nyt hän pääsi juhlimaan mestaruutta Kauhajoella, josta kehityksen polku sai alkunsa.
"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.
Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.