Wilsonin taival päättyi Mestarien liigassa

15.3.2018 Jamar Wilsonin edustaman Nanterre 92:n urakka Mestarien liigassa päättyi neljännesvälierävaiheeseen, kun turkkilainen Banvit osoittautui liian kovaksi palaksi ranskalaisjoukkueelle.

Jamar Wilsonin urakka Mestarien liigassa päättyi pettymykseen. (Kuva: Ville Vuorinen)

Nanterre oli hävinnyt ensimmäisen osaottelun kotikentällään 66-74 eikä pystynyt kääntämään asetelmia toisessa osaottelussa. Banvit oli myös kotikentällään parempi ja vei sen nimiinsä 73-64 (39-30). Näin Banvit eteni kilpailussa kahdeksan parhaan joukkoon yhteistuloksella 147-130. Wilson tilastoi ottelussa 10 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi syöttöä.

- Kova paikka pudota tällä tavalla. Banvit oli meitä parempi molemmissa peleissä ja he ovat hyvä joukkue. He pelasivat kovaa 80 minuuttia ja ansaitsivat jatkopaikkansa. Pelasimme ajoittain hyvin, mutta olimme koko ajan takaa-ajajina. Nyt täytyy siirtää keskittyminen Ranskan liigaan ja yrittää parhaamme siellä, Wilson totesi ottelun jälkeen.

Marraskuussa Nanterren riveihin siirtynyt Wilson pelasi Mestarien liigassa yhteensä 11 ottelua 7,9 pisteen, 1,9 levypallon ja 2,5 syötön ottelukohtaisella keskiarvolla. Wilson paras ottelu tuli lohkovaiheessa Zielona Goraa vastaan, kun hän tilastoi 25 pistettä, viisi syöttöä ja kaksi levypalloa teholuvun ollessa 28. Joulukuussa Nanterren jättänyt Erik Murphy pelasi Mestarien liigassa yhteensä 10 ottelua tilastoiden keskimäärin 4,7 pistettä ja 3,6 levypalloa.

Tshekin liigassa Alexander Madsenin USK Praha hävisi alemman loppusarjan ottelussa Kolinille jatkoajan jälkeen 85-91 (83-83, 38-54). Madsen heitti 32 minuutissa seitsemän pistettä, otti kolme levypalloa, antoi yhden syötön, otti yhden riiston ja torjui vastustajan heiton kertaalleen. USK Praha on alemmassa loppusarjassa kolmantena tilillään 11 voittoa ja 15 tappiota. Loppusarjan kaksi parasta etenee puolivälieriin.

Saksan ProA:ssa Tuomas Iisalon ja Vesa Vertion valmentaman Crailsheimin vahva meno sai jatkoa, kun se voitti kotonaan Paderbornin 102-77 (64-38). Crailsheim on sarjassa toisena voitettuaan 27 pelistään 24.

Henkilöt

 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia