Pyrinnölle syksyn ennätysvoitto

30.10.2010 Mestaruuden puolustajana kauden vaisusti aloittanut Tampereen Pyrintö on kohentamassa kurssiaan Korisliigassa. Lauantaina Pyrintö otti jo neljännen peräkkäisen voittonsa ja vieläpä syksyn ennätyslukemin, kun se haki Porvoon Tarmosta 107-58 (57-31) -vierasvoiton. Pyrinnön voitto on kauden toistaiseksi suurin Korisliigassa. Tarmolle puolestaan tappio oli jo kymmenes peräkkäinen.

Antti Nikkilä ja Pyrintö olivat tylyjä vieraita Porvoon-visitiillään.

Antti Kanervo ja Kataja kävivät ryöstämässä sarjapisteet Lappeenrannasta. Kuvat. Tytti Nuoramo & Matti Koskinen.

Pelin kulku oli yksitotinen, kun monipuolisemmin hyökännyt Pyrintö pyöritti kapealla materiaalilla ja heikolla yhteispelillä palloillutta Tarmoa alusta loppuun. Pyrintö karkasi jo toisella jaksolla, jonka se voitti 31-12. Kolmannella jaksolla ero repesi yli 30 pisteeseen ja lopulta 49 pisteeseen.

- Meillä oli intensiteetti kohdallaan. Sitä löytyi myös vaihtopenkiltä, joka on vahvuutemme toivottavasti koko kauden ja etenkin tällaisissa peleissä, kun vastustaja on koko lailla aloitusviisikkonsa varassa, totesi Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.

Pyrinnön tehokkain oli piste-ennätystään 20 pisteellä sivunnut Pekka Setälä. Kenneth Lowe ja Antwine Williams heittivät 13 pistettä mieheen.

Tarmosta Jonathan Heard teki 18 ja Aubrey Conerly 15 pistettä.

Kataja käänsi voiton Lappeenrannasta

Joensuun Kataja käänsi Lappeenrannassa NMKY:n pitkään hallitseman pelin lopussa voitokseen 69-65 (37-27) -tuloksella.

LrNMKY johti parhaimmillaan 13 pisteellä, mutta Kataja nousi päätösjaksolla pari kertaa tasalukemiin ja jakson puolivälissä johtoon. Vieraat eivät luopuneet enää johtoasemastaan ja keräsivät viimeiset pisteensä vapaaheitoilla.

Ilman jalkavaivaista Juha Steniä pelanneesta Katajasta Antti Kanervo heitti 16 pistettä ja Sami Lehtoranta 15.

LrNMKY:stä Brant Bailey teki 16 ja HL Coleman 13 pistettä

Honka jatkoi Vilppaan tappioita

Salon Vilpas kärsi jo kuudennen peräkkäisen tappion, kun Espoon Honka kukisti sen kotipelissään 87-79 (48-33).

Honka hallitsi peliä ja nousi päätösjaksolla jo 17 pisteen johtoon 73-56 -tilanteessa. Vilpas kiri vielä viimeisellä minuutilla neljän pisteen päähän, kunnes John Williamson teki Hongalle pelin neljä viimeistä pistettä vapaaheitoista.

Williamson haali kaikkiaan 27 pistettä ja Jamar Wilson 18.

Vilppaan tehokkaimpia olivat takamiehet Dijuan Harris 27:llä ja Roope Ahonen 21 pisteellä.

(STT)

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

5.3.2024 20:29 Korisliiga

Vilpas Katajaa vahvempi ylemmässä jatkosarjassa

Tiukka kamppailu ratkesi Salon Vilppaalle, kun Katajan Henri Permannon viime sekuntien heitto kolahti rautaan.

4.3.2024 13:55 Korisliiga

Tulikuuman Korihaiden Javion Ogunyemi Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon läpi helmikuun marssineen Korihaiden Javion Ogunyemi on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi.

3.3.2024 18:55 Korisliiga

Kouvojen kalenterivuosi 2024 on käynnistynyt loistavasti – tänään kaatui Pyrintö yli 20 pisteellä

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kouvot otti kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä.

Näytä lisää vastaavia