Muurinen kahmi levypalloja, Skyliners kasvatti voittoputkeaan

20.11.2010 Frankfurt Skyliners kasvatti perättäisvoittojensa määrän seitsemään Saksan Bundesliigan lauantai-illan kierroksella kukistamalla Tübingenin 79-76 (39-37). Kimmo Muurinen repi jännitysnäytelmässä peräti kymmenen levypalloa.

Kimmo Muurinen kauhoi levypalloja Frankfurt Skylinersin seitsemännessä perättäisessä voitto-ottelussa.

Sasu Salinin saldoksi Zagrebin lauantai-illasta jäi yksi onnistunut kolmonen. Kuvat: Francois Perthuis ja Tomi Kaminen.

Tübingen hallitsi ottelutapahtumia toisen puoliajan ensimmäiset 15 minuuttia, mutta Skyliners sieppasi johtolukemat vierailtaan päätösjakson puolivälissä Jimmy McKinneyn kolmosella. Ottelun viimeisen kuuden minuutin aikana Tübingen sai aikaiseksi enää kolme pelitilannekoria Skylinersin fanaattisen kotiyleisön painostuksessa.

Kentän kirkkain tähti oli Skylinersin pelinrakentaja DaShaun Wood, joka paukutti hurjat 34 pistettä ja jakoi viisi korisyöttöä. Wood teki takuuvarmaa työtä erityisesti vapaaheittoviivalta: 24 heittoa, 18 koriin.

Skylinersin avausviisikkoon kuulunut Kimmo Muurinen huhki Tübingeniä vastaan peräti 30 minuuttia puolustusvoittoisessa roolissa ennen virhetilinsä täyttymistä. Muurisen pistesaldo jäi kahteen (kakkoset 1/2, kolmoset 0/1), mutta maajoukkuelaituri repi kouriinsa kymmenen levypalloa, joista kahdeksan puolustuspäässä. Lisäksi Muurinen urakoi joukkueelleen kolme korisyöttöä ja kaksi blokkia.

Skylinersin päävalmentaja Gordon Herbert päästi ottelussa kentälle myös toisen suomalaispelaajansa, 19-vuotiaan Carl Lindbomin. 204-senttinen Lindbom keräsi viidessä minuutissa tililleen kaksi kolmen pisteen heittoyritystä.

Frankfurtilaiset pelasivat ottelunsa ilman luottoamerikkalaistaan Ajene Moyea, joka toipuu maanantaisesta aivotärähdyksestä. Moye edusti viime kaudella Kouvolan Kouvoja ja hänet palkittiin keväällä Korisliigan vuoden ulkomaalaispelaajana. Kuluvalla kaudella Moye on ahkeroinut Bundesliigassa 10,7 pistettä, 6,2 levypalloa ja 1,7 syöttöä ottelua kohden.

Skyliners on voittanut kauden kymmenestä ottelustaan kahdeksan. Frankfurtilaisia edellä Bundesliigan sarjataulukossa on vain hallitseva mestari Brose Baskets Bamberg, joka on voittanut kaikki kauden yhdeksän otteluaan.

Salinin Olimpijalle kylmää kyytiä

 

Euroliigan D-lohkon kärjessä komeileva Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana kärsi kauden suurimman tappionsa Adrianmeren liigan lauantain runkosarjakierroksella. Olimpijan päänahan haki kroatialainen KK Cedevita Zagreb, joka kukisti slovenialaisvieraansa murskaavasti 95-57 (42-29).

Cedevita otti ensimmäisen irtiottonsa Olimpijasta viemällä toisen jakson viimeisen viisiminuuttisen kaukoheittopelinsä ansiosta 19-9. Olimpija käväisi kolmannen jakson alussa vielä yhdeksän pisteen päässä lukemissa 42-33, mutta kotijoukkue kuittasi kasvattamalla kahdessa minuutissa johtolukemiksi 52-33, josta vieraat eivät enää toipuneet.

Kentän hahmo oli Cedevitan Dontaye Draper (28/4/3 syöttöä). Olimpijan tehokkain oli Goran Jagodnik (12/11).

Viime viikonloppuna Adrianmeren liigan piste-ennätyksensä viimeistellyt Salin pelasi Zagrebin illassa 17 minuuttia saaliinaan kolme pistettä (kakkoset 0/1, kolmoset 1/3), yksi levypallo, yksi pallonmenetys ja kolme virhettä.

Olimpija on voittanut Adrianmeren liigan kahdeksasta ottelustaan viisi. Olimpija jakaa liigan kakkossijan Cedevitan ja tshekkiläisen Nymburkin kanssa. Adrianmeren liigaa johtaa serbialainen KK Hemofarm Stada.

 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia