Rannikko johti Varesen voittoon Serie A:n suomalaisderbyssä

28.11.2010 17:28 Teemu Rannikon Varese vei pidemmän korren Petteri Koposen Virtus Bolognasta Italian Serie A:n sunnuntain suomalaiskohtaamisessa. Rannikko säkitti 13 ja Koponen 12 pistettä Varesen poistuessa parketilta 91-81 (48-38)-voitto taskussaan.

Teemu Rannikko esitteli täydellistä heittopeliä Varesen peitotessa Virtus Bolognan.

Petteri Koponen upotti suomalaisderbyssä Bolognalle 13 pistettä.

Koponen ja Rannikko kohtasivat sunnuntaina ensimmäisen kerran ammattilaisuriensa aikana.

Ottelua seurasi Varesessa myös tukku suomalaiskatsojia. Kuvat: Ville Vuorinen.

Tehokas bolognalaispuolustus oli ottelun avausminuuteilta lähtien paperia Varesen tehokkaan pallonliikkeen ja tarkan heittopelin ansiosta. Espanjalaissentteri Diego Fajardo ja virolaislaituri Kristjan Kangur johdattivat Varesen avausjakson päätteeksi 25-20-johtoon.

Kentän suomalaistähdet aloittivat pistetehtailunsa kolmannen jakson alussa, kun Rannikko säkitti kolmosellaan Varesen 31-23-johtoon ja Koponen kuittasi välittömästi omalla kolmosellaan tilanteeksi 31-26. Hetkeä myöhemmin Rannikko kasvatti kaukoheitollaan vareselaisjohdon uudelleen kahdeksaan pisteeseen, ja puoliajalle lähdettiin 48-38-kotijohdossa.

Virtuksen Marcelus Kemp säkitti kolmannen jakson alkajaisiksi seitsemän perättäistä pistettä ja Koponen siirsi vapaaheitoillaan vieraat 50-52-johtoon. Varesen Alex Righetti palautti kuitenkin kotijoukkueelleen johdon kolmella kolmosellaan Rannikon onnistuessa myös kerran omassa kaukoheitossaan. Päätösjaksolle lähdettiin lukemista 64-61.

Virtus sinnitteli Koposen ajon ja bonusvapaaheiton myötä kolmen pisteen päässä, 67-64, mutta Varese ampaisi Phil Gossin seitsemän perättäisen pisteen ansiosta 78-68-johtoon. Virtus nousi Koposen ja Valerio Amoroson koreilla vielä neljän pisteen päähän, 82-78, mutta Varese kasvatti loppuminuuttien vapaaheitoillaan lopulliset voittolukemat kymmeneen pisteeseen.

Rannikko ja Koponen hemmottelivat suomalaiskatsojia

Ottelu jätti Varesen PalaWhirlpooliin saapuneille suomalaisille koripallofaneille hyvän maun suuhun, sillä sekä Rannikko että Koponen onnistuivat tahoillaan erinomaisesti.

Poikkeuksellisesti vaihtopenkiltä peliin saapunut Rannikko kuului kentän parhaisiin pelaajiin nakuttamalla 24 minuutissa 12 pistettä täydellisellä heittopelillä (kolmoset 3/3, vapaaheitot 3/3). Pelinjohtajan tehtävässä joukkojaan komentanut Rannikko keräsi myös kolme puolustuspään levypalloa, jakoi neljä korisyöttöä, riisti pallon kolmasti ja rikkoi vastustajaa kahdesti.

Virtuksen aloitusviisikossa ottelun aloittanut Koponen huhki kentällä peräti 35 minuuttia lämmeten pelin loppua kohden. Koponen nakkasi 13 pistettä (kakkoset 1/5, kolmoset 2/4, vapaaheitot 5/5), joista 11 toisella puoliajalla. Rannikon tavoin Koponen onnistui myös muilla pelin osa-alueilla keräten neljä levypalloa, jakaen neljä korisyöttöä ja riistäen pallon kerran.

Rannikon lisäksi Varesen tehokkaimmat olivat Alex Righetti (21/4) ja Ronald Slay (19/13/5 riistoa). Virtuksen tehoparin muodostivat Valerio Amoroso (26/7) ja Marcelus Kemp (25/4/3 riistoa).

Varese jatkaa Serie A:n jaetulla toisella sijalla voitettuaan seitsemästä ottelustaan viisi. Virtus Bologna on voittanut yhden ottelun vähemmän.

 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

Näytä lisää vastaavia