26.5.2004 Suomalaislaituri Jukka Matisen edustama ja Gordon Herbertin luotsaama Frankfurt Skyliners pelaa Saksan Bundesliigan finaalissa. Skyliners menetti välieräsarjassaan Bonnia vastaan 2-0-johdon, mutta voitti viimeisen ja ratkaisevan välierän vieraskentällä tiistai-iltana lukemin 75-63. Italiassa Hanno Möttölän joukkue Skipper Bologna kaatoi välierien avausottelussa Benetton Trevison 96-87.
Frankfurt tuli viidenteen välierään altavastaajana. Olihan se hävinnyt kaksi peräkkäistä kamppailua ja pelasi tiistaina vierasyleisön edessä. Latausta kuitenkin löytyi. Skyliners vei ensimmäisen jakson nimiinsä 24-15. Seuraavilla neljänneksillä frankfurtilaiset onnistuivat pitämään eron isäntiinsä.
Jukka Matinen aloitti ja pelasi ottelussa 23 minuuttia. Hän ehti käydä välilä paikattavanakin. Viiden minuutin kohdalla Matinen syöksyi irtopallon perään ja kolhaisi kätensä kentän laidalla olleeseen mainosaitaan. Matisen käteen ommeltiin neljä tikkiä, jonka jälkeen suomalainen palasi kentälle. Hän teki joukkueelleen kuusi pistettä ja otti viimeisellä neljänneksellä kaksi tärkeää riistoa.
Frankfurt kohtaa Bundesliiga-finaalissa Bambergin, joka hieman yllättäen jätti hallitsevan mestarin Alba Berliinin kultataiston ulkopuolelle. Bamberg voitti viidennen välierän Albaa vastaan vieraissa yllättävin 93-68-lukemin ja vei ottelusarjan 3-2.
Italian liigassa välierät käynnistyivät tiistaina. Hanno Möttölän Skipper Bologna piti mestaruutta puolustavan Benetton Trevison takanaan lukemin 96-87. Möttölä oli joukkueensa aloitusviisikossa ja vietti kentällä 25 minuuttia. 209-senttisen Möttölän tilille merkittiin yhdeksän pistettä, kolme levypalloa ja yksi koriinjohtanut syöttö. Hän upotti pelitilanneheittonsa tarkkuudella 4/7.
Italian toisessa välierässä Teemu Rannikon joukkue Scavolini Pesaro ei kyennyt haastamaan Montepaschi Sienaa. Pesaro hävisi vieraissa loppuluvuin 67-94. Tappiosta huolimatta Rannikko teki hyvän iltapuhteen. Hän uurasti 27 minuuttia, pussitti kymmenen pistettä, otti kaksi levypalloa ja riisti kerran sekä antoi yhden koriinjohtaneen syötön. Suomalaispelintekijän käsi kävi kolmosviivan takaa tarkasti – neljästä heitosta kolme sisään.
Finaaliin selviytyy kolmella voitolla.
Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.