9.7.2004 Suomalaiskaksikko Gordon Herbert-Jukka Matinen oli vahvasti esillä, kun Frankfurt Skyliners juhli päättyneellä kaudella riehakkaasti Saksan Bundesliigan koripallomestaruutta. Kanadassa syntynyt, sittemmin Suomen kentillä pitkän uran tehnyt, Herbert hoiti valmennuksen samalla, kun puolustuspelin spesialisti Matinen eliminoi kerta toisensa jälkeen vastustajien vaarallisimpia korintekijöitä.
Herbertin ja Matisen yhteistyö on toiminut Frankfurtissa mallikkaasti. Herbertillä on parhaillaan sopimusneuvottelut käynnissä, mutta mikäli hän jatkaa Skyliners-luotsina, kaavailee hän entistäkin suurempaa roolia Matiselle.
- Frankfurt on yksi Euroopan parhaiten puolustavista joukkueista ja Matinen on jo nyt yksi Bundesliigan parhaista puolustajista. Katsotaan nyt, miten Jukan kehitys kulkee kesällä eteenpäin. Hänestä on kasvanut varsinainen puolustusspesialisti, mutta hänelle kaavaillaan myös enemmän vastuuta hyökkäyspäässä, kertoi parhaillaan Suomessa lomaileva 45-vuotias Herbert.
- Jukka on henkisesti tärkeä tekijä niin kentällä kuin pukuhuoneessakin. Suomessa puhutaan usein vain Hanno Möttölästä ja Teemu Rannikosta. Minusta Jukka Matinen pitää nostaa arvostuksessa mukaan tuohon kolmikkoon, Herbert painotti.
Espoolaisjoukkue Hongasta Frankfurtiin siirtyneen Matisen agentti Mika Sohlberg neuvotteli suojatilleen alun perin kolmen vuoden sopimuksen mallia 1+1+1. Päättyneen kauden piti olla toinen oppivuosi ja Matiselta odotettiin vasta kaudella 2004-05 varsinaista läpimurtoa.
25-vuotias Matinen oli kuitenkin päättänyt edetä suurin harppauksin Frankfurtissa. Keravan Kori-80:n raamikkaasta kasvatista kasvoi toiselle kaudelle yksi joukkueen luottomiehista. Matinen pelasi jo runkosarjassa 23,2 minuuttia ottelua kohden 7,8 pisteen ja 2,3 levypallon tehoilla. Pudotuspeleissä ja varsinkin viiden ottelun kiivaassa finaalisarjassa Bambergia vastaan vastuu vain kasvoi entisestään.
- Kaiken kaikkiaan aivan mahtava kausi, jolle mestaruus toi lopullisen kruunun. Olen kehittynyt koko ajan pelaajana Saksassa, jossa on tarkoitus jatkaa ainakin seuraava kausi.
- Sen jälkeen katseet suunnataan rahakkaimmille Etelä-Euroopan kentille, mutta ei jatkaminen Saksassakaan ole täysin poissuljettua, pohti Matinen.
- Mika Sohlberg on hoitanut sopimusasiani hienosti. Frankfurtin kanssa käydyissä neuvotteluissa Mika painotti jatkuvuuden ja kehittymisen turvaamisen tärkeyttä. Lisäksi jälkeenpäin ajatellen Frankfurt oli eri vaihtoehdoista paras valinta, sillä ”Gordie” Herbert on antanut aikaa kehittyä.
Jukka Matisen kesä on maajoukkuepainotteinen. Edessä on valmistautuminen EM-karsintoihin, jotka pyörähtävät käyntiin syyskuussa. Suomi aloittaa EM-karsintataipaleensa 11. syyskuuta vierasottelulla Georgiassa. Syksyn kotiottelut Luxemburgia ja Makedoniaa vastaan pelataan Espoon LänsiAuto Areenalla 15. ja 18. päivinä syyskuuta. EM-karsintojen B-divisioonan lohko D:n toinen puolikas pelataan syyskuussa 2005.
Keväällä miesten maajoukkueen päävalmentajaksi paluun tehnyt Dettmann valmistaa joukkonsa huolella karsintoihin. Suomi pelaa ennen Georgian matkaansa 12 maaottelua, joista seitsemän pelataan kotimaassa. Lisäksi valmistautumisvaiheeseen kuuluvat myös harjoitusleirit maaotteluineen Ruotsissa, Belgiassa ja Virossa. Maajoukkue kokoontuu seuraavan kerran leirille 19.7. ja pysyy tiiviisti yhdessä seuraavan kahden kuukauden ajan.
- Bundesliigakausi oli raskas, mutta eiköhän nyt akut ole taas täynnä maajoukkuetta varten. Kyyti on melkoista, mutta ohjelma on hyvä. Olen aina pitänyt kovasta harjoittelusta. Meillä on koossa hyvä nippu, jonka kanssa mennään vielä pitkälle, Matinen arvioi.
Omasta roolistaan maajoukkueessa Matinen ei ole vielä keskustellut tarkemmin Dettmannin kanssa, mutta uumoilee siitä puolustusvoittoista.
- Enköhän minä ota ne vastustajan kovimmat korintekijät hellään huomaani, Matinen hymähtää.
Maajoukkueen kesäohjelmasta ja tulevista maaotteluista löytyy lisätietoja Koris.netin artikkelista "Miesten maajoukkue esittäytyy ympäri Suomea".
Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.
Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.
NBA-matkan voittajat Matti ja Henri näkivät aitiopaikoilta Lauri Markkasen ennätysillan ja pääsivät tapaamaan suomalaistähteä New Yorkissa.
Vastikään NBA:n ennätyksen taalaliigan historian kaikkien aikojen nopeimmin 100 onnistunutta kolmen pisteen heittoa upottaneena pelaajana kirjauttanut Lauri Markkanen, 20, on nimetty ensimmäistä kertaa urallaan Suomen urheilutoimittajien valinnoissa vuoden koripalloilijaksi. Markkanen katkaisi Petteri Koposen kuusivuotisen putken vuoden koripalloilijana.
2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.
Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.
Ranskan Pro A -liigan kärkikahinoissa pelaavaa Nanterre-92:a syyskaudella edustanut Susijengi-laituri Erik Murphy, 27, ei jatka ranskalaisjoukkueessa uuteen vuoteen. 208-senttinen Murphy pelasi viimeisen ottelunsa Nanterren paidassa viikonloppuna, kun joukkue voitti kotikentällään Chalon/Saonen.
Vuoden 2017 EM-kotikisoissa voittoja kerännyt ja ennätysyleisöjä hurmannut Susijengi nuoren tähtensä Lauri Markkasen johdolla kisaa vuoden 2017 urheiluilmiön palkinnosta Suomen Urheilugaalassa. Markkanen nimettiin lauantaisessa ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa myös kisaamaan vuoden läpimurrosta.
Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.
Alkusyksyllä kaksivuotisen sopimuksen liettualaisen Juventus Utenan kanssa allekirjoittanut Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, ei jatka Liettuassa. Susijengiä viime syyskesän EM-kotikisoissa edustanut 206-senttinen iso laitahyökkääjä etsii paraikaa uutta seuraa.