Chris Hester ja Steffan Johnson Karhuun

19.12.2010 22:23 Korisliigan pudotuspeliviivan alapuolelle valahtanut Kauhajoen Karhu on tehnyt miehistöönsä kaksi muutosta, joilla haetaan lisää liikettä ja taistelutahtoa. Karhu on purkanut John Allenin ja Cedrick Middletonin sopimukset. Tilalle seura palkkasi Suomen mestari Chris Hesterin sekä takamies Steffan Johnsonin.

Viime keväänä Pyrinnön kanssa mestaruutta juhlinut Chris Hester liitelee takaisin Suomeen, täll äkertaa Karhuvn avuksi. Kuva: Matti Koskinen.

192-senttinen ja 31-vuotias Hester on suomalaisille koripallofaneille tuttu mies, sillä hän pelannut Suomessa aiemmin neljän kauden ajan. Viime kaudella Hester voitti Suomen mestaruuden Tampereen Pyrinnön riveissä. Hester oli Pyrinnön paras pistemies 19,7 keskiarvolla (54 ottelua). Levypalloja hän poimi 5,6 ja jakoi syöttöjä 1,7 per ottelu.

Johnson pelasi viimeisen yliopistovuotensa Idahon joukkueessa, 9,9 pisteen ja 3,2 syötön keskiarvoilla. Johnson kävi syksyllä Saksassa, mutta pidempiaikainen pesti jäi lunastamatta.

Molemmat uudet miehet nähdään Karhun peliasussa joulun jälkeen, jolloin Karhu kohtaa 'kotisalissa 28. päivä Uudenkaupungin Korihait.

Karhu on hävinnyt neljä viimeistä otteluaan

John Allen esiintyi Karhu-paidassa 17,3 pisteen ja 7,0 levypallon keskiarvoin. Cedric Middleton puolestaan kokosi 10,0 pistettä ja 1,8 syöttöä ottelua kohden.

 
5.3.2018 EM-karsinnat

Viking Line jatkaa Susiladiesin pääyhteistyökumppanina

Susiladiesin lisäksi Viking Line näkyy seuraavien vuosien aikana muun muassa Susijengin ottelutapahtumissa, Korisliigaparketeilla sekä Koripalloliiton jäsenseurojen matkakumppanina.

Korisliiga-joukkueille myönnettiin sarjalisenssit

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt sarjapaikat pelikaudelle 2017-18. Korisliigaan myönnettiin 11, miesten Divisioona A:han 12, Divisioona B:hen 12 sarjalisenssiä sekä Naisten Korisliigaan sekä naisten I divisioonaan kymmenen sarjalisenssiä kumpaankin. Kaikkiaan aikuisten valtakunnallisia koripallosarjoja pelataan 27 eri kaupungissa ympäri Suomen.

Suomen Koripalloliitto ottaa käyttöön home grown -säännön

Lauantaina Kisakalliossa kokoontunut liittovaltuusto hyväksyi kilpailu- ja kurinpitosäännöt kaudelle 2017-18. Yksi merkittävimmistä muutoksista on ns. home grown -säännöstön käyttöönotto, jolla pyritään tukemaan pitkäjänteistä pelaajien kehitystä.

Seagulls-Kobrat -ottelun tulos jää voimaan

Suomen Koripalloliiton sääntö- ja kurinpitoyksikkö on käsitellyt 8.3. pelatun Korisliiga-ottelun Seagulls-Kobrat tapahtumat ja päättänyt jättää lopputuloksen (86-84) voimaan.

Kymmenelle joukkueelle liigalisenssit miesten ja naisten Korisliigoihin

Suomen Koripalloliiton liittohallitus on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikkoja pelikaudelle 2016/17. Liittohallituksen päätöksien ja sarjalisenssiyksikön esitysten mukaisesti Korisliiga ja Naisten Korisliiga pelataan ensi kaudella kymmenen joukkueen sarjoina. Samalla vahvistettiin Korisliigojen pelitavat kaudella 2016/17.

10.6.2016 Pohjoinen alue

Vartiainen kehittämään seura- ja kilpailutoimintaa, Pelkonen Korisliigaa

Suomen Koripalloliiton organisaatioon on tehty kaksi nimitystä. Seura- ja kilpailutoiminnan johtajaksi on nimitetty Susanna Vartiainen. Leviltä Koripalloliittoon siirtyvä Janne Pelkonen on puolestaan nimitetty Korisliigan myynnistä ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi.

25.4.2016 Pohjoinen alue

Koripalloliitto hakee seura- ja kilpailutoiminnan johtajaa sekä Korisliigan kehitys- ja myyntijohtajaa (päivitetty 25.4.)

Suomalainen koripallo on ollut viime vuodet valtavassa nosteessa. Suomi on noussut maailman rankinglistalla viidessä vuodessa 51 sijaa. Lisenssipelaajien määrä on kasvanut edellisestä vuodesta noin 11 prosenttia. Toiminta on muuttunut kaikilla tasoilla ammattimaisemmaksi. Suomen Koripalloliiton budjetti on kuluvan kauden aikana noin 7 milj. € ja EM –kisavuonna 2017 sen arvioidaan olevan noin 11 milj. €.

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä perjantaina 2.10.

Perjantaina 2.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan viikonloppuna käynnistyvään Korisliiga-kauteen, jonka kunniaksi lehdessä on kymmenen pelaajan haastattelukokonaisuus.

Korisliigojen tunnukset, koripallon yleisilme uudistuvat

Alkavalla viikolla (2.10.) käynnistyvät Korisliiga ja Naisten Korisliiga saavat uudet tunnukset, jotka on julkaistu. Kyseinen julkistus on ensimmäinen lajin yleisilmeen laajemmasta uudistuksesta, jonka myötä myös muiden sarjojen, brändien ja Koripalloliiton tunnukset uudistuvat.

28.8.2015 21:04 Liittoa koskeva tiedote

Airas, Finneman, Pounds ja Salmenkylä Suomi-koriksen Hall of Fameen

Pelaajalegendat Terhi Airas, Teijo Finneman ja Larry Pounds sekä monitoimimies Juhani Salmenkylä muodostavat Suomi-koriksen Hall of Famen vuosikerran 2015. Hall of Fame -jäsenyys on kunnianosoitus ansiokkaasti suomalaiseen koripalloon vaikuttaneille henkilöille, ja valinnoista vastaa asiantuntijaraati, jossa on mukana Koripalloliitto, Koripallosäätiö, Koripallomuseo ja Suomen Urheilumuseo.

Näytä lisää vastaavia