Selkänsä loukanneen Grantin kausi pilalla

23.8.2004 Lokakuussa starttaavaan SM-Koriksen kauteen valmistautuvan Hongan leiriin on kantautunut ikäviä uutisia Yhdysvalloista. Honkaan paluuta tehnyt, espoolaisseurassa keväällä 2003 Suomen mestaruuden voittanut, amerikkalaisvahvistus Marcus Grant on telonut selkänsä ja pahimmassa tapauksessa hänen koko kautensa on pilalla.

SM-sarjan parhaana ulkomaalaispelaajana vuosina 2000 (Namika Lahti), 2003 (Honka) ja 2004 (Kouvot) palkittu 30-vuotias ja 198-senttinen Grant loukkasi selkänsä harjoitellessaan kotimaisemissaan USA:ssa. 

- Grant soitti minulle järkyttyneenä. Hän oli loukannut selkänsä torstain harjoituksissa ja heti seuraavana päivänä tehdyt kuvaukset osoittivat, että välilevy oli mennyt paikaltaan. Vamma vaatii leikkauksen, kertoi Hongan toimitusjohtaja Mika Sohlberg. 

- Tilanne on ikävä Grantin ja Hongan osalta. Grant oli harjoitellut kovaa ja hän kertoi olleensa paremmassa kunnossa kuin koskaan. 

- Nyt on katsottava, miten selkäleikkaus ja toipuminen siitä sujuu. Grantilla on mahdollisuus liittyä joukkueeseen vielä joulutauolla, pohdiskeli Sohlberg. 

Korvaaja valitaan huolella 

Honka pyöritti viime kaudella melkoista vahvistusrulettia. Uudelleen Honka ei aio samaan virheeseen sortua.  

- Emme tee amerikkalaisvahvistuksen osalta mitään paniikkiratkaisua. Meillä on katsottuna viisi pelaajakandidaattia ja olemme jo tehneet alustavaa kartoitusta heidän osaltaan, Sohlberg selvitti. 

Montenegrolaisluotsi Mihailo Pavicevicin alaisuudessa jatkava Honka on uusinut ilmettään melkoisesti. Pavicevicin valmennuksessa viihtyvä Grant olisi ollut kokemuksensakin puolesta tervetullut vahvistus, sillä Hongan kaikki nykyiset sopimuspelaajat ovat syntyneet 1980-luvulla. Heistä kokeneempaa kaartia edustaa vuoden 1981 kolmikko Olli Nikitin-Aki Ulander-Kimmo Muurinen. Ulander ja USA:n yliopistokentiltä Arkansasista Honkaan tullut Muurinen kuuluvat maajoukkueen päävalmentajan Henrik Dettmannin EM-karsintoihin valmistautuvaan ryhmään. 

SM-Koriksen kausi käynnistyy lokakuun toisena viikonloppuna (9.-10.10.). Ennen sitä Honka isännöi 22.-23.9.huipputasoista Opel Cupia, josta lisätietoja tästä.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/
 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia